SAARNOJASaarna Nurmijärven kirkossa 19. sunnuntaina helluntaista 11.10.2020 kello 10 Radiojumalanpalvelus Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: »Mikä käsky on kaikkein tärkein?»
Oletko kunnossa? Tai voisin toki kysyä näinkin – missä kunnossa olet? Taitaa kuitenkin mennä kovin henkilökohtaiselle tasolle nyt heti saarnan alussa kyselyni. Lievennetään. Käännetään katse pois sinusta. Puhutaan autoista. Ja hetki minusta. Eli jos minä olisin kolariauto, missä kunnossa minä olisin? Ihan varmasti minä olisin lunastuskunnossa! Palataan vasta vähän ajan kuluttua tähän. Koska on niin vaikea katsoa itseään syvälle sisälleen ja näin arvioida tilaansa. Se on jopa pelottavaa. Siksi jätetään nyt hetkeksi sinut ja minut sivuun ja katsotaan lähimmäisiämme. Näin nurmijärveläisittäin kotiseutupäivänä ja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen 150-vuotisjuhlavuonna katsomme lähimmäisiämme Toukolan poikien näkökulmasta: [Trio Satu Ranta, Timo Lankinen ja Markus Asunta sekä kielisoitin (Asunta): Seitsemän miehen voima, (Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä, 1870)
Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa, laiskanpulskeja jallii.
Juho pauhaa, pirtti roikaa; hän on talon aika poika, ankara ”Poika-Jussi”.
Tuomas seisoo niin kuin tammi, koska saarnaa Aaprahammi, Jukolan Salomon suuri.
Simeoni, liuhuparta, valittaa se ihmisparka syntinen, saatana, kurja.
Simeoni herneet keittää, Timo sekaan rasvat heittää, patahan kuohuvaan sylkee.
Lauri-poika metsäs häärii, katselevi puita väärii, mäyränä nummia tonkii.
Viimein tulee hännän huippu, Pikku-Eero, liukas luikku, Jukolan tiuskea rakki.
Siinä ompi velisarja, jalo niin kuin sonnikarja, voimalla seitsemän miehen.]
Niinpä. Eivät tainneet olla Toukolan pojat lukeneet Pipliasta rakkauden kaksoiskäskyä kun noin kaltoin, karskein sanoin kohtelivat Jukolan veljeksiä. Tosin Seitsikko kyllä sitten, kun ei ollut koronaakaan pelättävänä, otti rajusti lähikontaktia pilkkaajiinsa. Jukolan pojat kurmuuttivat pahan kerran toukolaisia. Eli, ikävä kyllä, ei ollut Seitsemällä veljekselläkään tainnut olla Piplia avoinna rakkauden kaksoiskäskyn kohdalta. Ja miten nyt olisikaan voinut olla, kun lukkarin koulukin oli pojilla vielä edessäpäin. Mutta, Jukolan veljesten ja naapurikyläläisten, noiden toukolaisten, luota ja heitä arvostelemasta, meidän on nyt ikävä kyllä palattava taas itsemme pariin. Ja kysymykseen meidän suhteestamme rakkauden kaksoiskäskyyn. En oikein usko, että kukaan meistä ei tuntisi rakkauden kaksoiskäskyä. Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Olemme kaikki sen omasta Pipliastamme, paperisesta tai digitaalisesta Raamatusta lukeneet, tai ainakin olemme kuulleet tämän ajatuksen eri yhteyksissä. Koko kulttuurimme itse asiassa sisältää rakkauden kaksoiskäskyn ihanteen. Vaan olemmeko Toukolan poikia parempia? Tai Jukolan veljeksiä? Katin kontit! Et sinä ainakaan ole! Oho, anteeksi, taas käänsin katseeni itsestäni pois, etten joutuisi kohtaamaan omaa lunastuskunnossa oloani. Mutta vavisten, vavisten käännyn katsomaan sydäntäni. Hyi surkee mitä saastaa siellä on. Sillä olen totisesti minäkin Jumalan pyhän ja rakastavan tahdon kanssa kolaroinut pahemman kerran. Sieluni ryttyyn asti ajanut. Joo, pappismies, mutta ihan yhtä syntinen kuin kaikki muutkin. Minä. Mutta siis myös sinä. Me. Me olemme syntisisiä. Ja omin voimin emme kolarivaurioitamme me lunastuskuntoiset pysty enää mitenkään korjaamaan emmekä maksamaan. Psalmikin sen sanoo, Psalmista 49 luemme tämän kovan faktan, että me emme pysty käymään kauppaa Jumalan kanssa. ”Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.” (Ps. 49: (8)-9) Mutta. Kun tämän pyhän – ja rakastavan – Jumalan edessä tunnustamme tunarointimme, kolarointimme, suomeksi sanottuna – syntimme - niin silloin me oikeasti olemme lunastuskunnossa. Tilassa, jossa osaamme sanoa: Herra armahda! Ja saamme näin kohdata Kristuksen Jeesuksen, Vapahtajamme, syntiemme Sovittajan - ja Lunastajamme – armon ja rakkauden. Palataan kuitenkin vielä Jeesuksen ja lainopettajan kohtaamiseen. Jeesus sanoi lainopettajalle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”. Lainopettaja oli siis kutkuttavan lähellä Jumalan armon valtakuntaa. Mutta ei siis aivan perillä tuossa valtakunnassa. Hän oli vielä pihalla, ulkopuolella ydinasiasta. Siitä, että olla melkein Jumalan oma ei riitä. Melkein ei riitä. Esimerkiksi kun meillä täällä Nurmijärven kirkossa rikkoutui viikolla urkujen palkeet, niin silloinhan vain osa uruista oli rikki. Mutta kun urut olivat sitten noin auki, niin silloin ei voi olla urku auki, ei soitto soi. Ei riitä, että urut ovat melkein ehjät. Nyt palkeet on korjattu ja soitto soi. Ja kun me Jumalalle rakkaat ihmislapset antaudumme täysin Herrallemme, emme osittain, vaan täysin, silloin – Jeesuksen kantamina - me kuljemme Jumalan valtakuntaan. Vain täysin lunastuskunnossa, omat eväät loppuun syöneinä, ristin puuhun katsoen me näemme tien Jumalan syliin olevan avoinna. Toki me tahdomme kilvoitella Jumalan, lähimmäistemme ja huomaa – myös itsemme rakastamisessa, mutta pelastukseen riittää ainoastaan rakkaan Vapahtajamme kallis sovintoveri. Muuten me kaikenlaisen tsemppaamisemme kanssa olemme parhaimmillammekin vain lähellä Jumalan valtakuntaa – ja se ei siis riitä. Ikävä kyllä ei riitä. 90-luvun puolivälissä olin vaimoni kanssa matkalla Helsingistä Maarianhaminaan. Tuolla lennolla oli välilasku Turussa. Ja lähestyessämme Turkua katsoin Liedon kohdalla ikkunasta alas ja henkäisin vaimolleni: ”Katso, tuolla näkyy entinen kotitaloni!” Siellä se oli, ylhäältä sain katsoa alas vanhaa kotiani. Katsoa, mutta en tavoittaa. Kilometri, ellei kaksi, taisi olla siinä ilmaa välissä. Lähellä ja niin kaukana. Ja lähellä ei siis riitä. Mutta kun Jumala rakastaa meitä niin törkeän paljon, armosta me saamme jo täällä ajassa, Pyhän Hengen antaman uskon lahjana, katsoa täältä alhaalta ylös kohti tulevaa Taivaan kotia. Eikä meidän tarvitse tyytyä katseluun. Me saamme luottaa, että nyt ei jäädä vain lähelle Taivasta, vaan Herraan turvaten me kerran olemme ihan oikeasti perillä taivaallisessa kodissamme. Taivas on tavoitettavissa. Oletko koskaan katsonut oikein korkealle taivaalle, siellä loistavaa öistä kuuta? Varmasti olet. Ihminen on yltänyt tuonne taivaalle korkeuksiin, avaruuden syvyyksiin, kuuhun asti. Ja vaikka avaruuden mittakaavassa kuu ei kovin syvyyksissä olekaan, niin edes kuuhun ei silti sinnekään ole menty ihmisvoimalla. Raketin työntövoimaa on tarvittu. Taivaallekin on kuitenkin siis mahdollista päästä ja huomaamme, että jopa Taivaskin on todella mahdollista tavoittaa, mutta – tämä toistaen ja tämä muistaen - ei omin lihaksin. Oletko siksi valmis jo tunnustamaan lunastuskuntosi? Tunnustamaan, että sielun rytyt ovat niin pahat, että ei auta muu kuin tulla Sovituksen ristin juurelle? Jos olet, niin tiedätkö mitä? Silloin lunastus ON kunnossa. Silloin lunastus ON kunnossa! Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa tulee sinun osaksesi! Niin myös tämän toisen lunastuskuntoisen osalle täällä saarnatuolissa! Käydään yhdessä sisälle Jumalan valtakuntaan Jeesus-portin kautta! Rukoilethan kanssani. Herra Jeesus, olen huono rakastamaan Jumalaa, lähimmäistäni ja itseäni. Anna kuitenkin tähän joka päivä uutta intoa. Ja anna minun olla tänäänkin lunastuskunnossa, että en joudu jäämään armon valtakunnan eteiseen, vaan kannat minua tässä elämässä ja kerran kannat perille Taivaan kotiin saakka. Kiitos elävä Vapahtaja! Sinun nimessäsi. Aamen. Saarna Nurmijärven kirkossa jouluaamuna 25.12.2018 klo 7 Radiojumalanpalvelus Luuk. 2: 1-20 En löytänyt Jeesusta. Tein kyllä kaiken oikein. Noudatin tavaratalon opastusta siitä, että joulu löytyy heiltä notkuvilta lahjatavarahyllyiltä. Kuulin myös toisen kaupan kutsun ja luotin siihen lupaukseen, että heidän luonaan joulu syntyy. Joulukadunkin kävelin päästä päähän varmana siitä, että näin se joulun olemus paljastuu. Kattia kanssa. Lahjoista, kimalteista, joulukadun valoista ja lämmitetyistä jalkakäytävän laatoista huolimatta - jäin tyhjin käsin. Mihin se Jeesus on piiloutunut? Luulisi Hänen olevan täällä missä tapahtuu!? Tuossa tavaratalon mainoskyltin vierellä tai tuon ihanan pehmonallen kainalossa? Vaan ei löydy. Kyllä ei ole helppoa löytää Jeesusta. Mutta pitääkö sitä edes löytää Jeesusta!? Kyllähän me joulun tunnelma saadaan muutenkin aikaan. On nykyaika. On todella nykyaika. Eikä mikään historia. Jätetään Betlehemin keto silleen ja nautitaan kinkusta – tai kasvissyöjät vaikka vegaanisesta bratwurstista - ja kuusesta ja muista mukavista joulujutuista kaikki nautitaan – mutta ilman mitään uskonnollista höpinää. Sillä tämä ihmisen elämä kaikkineen hoituu - järjen avulla. Tekniikka kun kaikkiaan on ratkaisu kaikkeen. Eikä ihminen mitään Jumalaa tarvitse. Ihminen hoitaa homman. Tiede ratkaisee asiat. Vielä kerran senkin, miten tämä koko maailmankaikkeus putkahti tyhjästä täyteen tavaraa ja vielä kaiken maailman pimeää energiaa ja mustia aukkoja ja pimeää ainetta ja vaikka mitä tähtitieteen ihmeitä. Niin, tyhjästä putkahti kaikki ja näin älyttömän älykkäästi kaikki toimii. Jaa-a, voiko sitä siis lopulta sittenkään kukaan ihminen ihan rehellisesti sanoa, että uskoo tällaisen upean, nerokkaan maailmankaikkeuden vahingossa putkahtaneen olemassa olevaksi!? No kyllä ei voi väittää tämän kaiken sattumalta tulleen ja toimivan ja olevan siis näin mahdottoman hieno systeemi. Ei näitä järki ymmärrä, mutta tässä tämä ihmeellisen hieno maailmankaikkeus kuitenkin on. Kait sitä sitten tässä näitä kaikkia asioita ihmetellessä ja ihastellessa on samaa vauhtia palattava sinne Betlehemin kedolle ensimmäiseen jouluyöhön. Ja uskottava tämäkin uskomattomalta kuulostava tarina, että koko maailmankaikkeuden luonut Jumala syntyi pienenä vauvana meidän Vapahtajaksemme. Kyllä ei ole niin, että järjellä lopulta suurimpia asioita tavoitamme. Sydämellä otamme vastaan suurimmat lahjat. Niin kuin joulun lahjan, Jeesus-lapsen. Eli kyllä meidän kuitenkin kannatti mennä nykyajasta historiaan. Ja vieläpä tavaratalosta talliin. Ja järkeä väheksymättä kannatti silti antaa sydämen olla asialla. Että löysimmekin historiasta tulevaisuuden. Ja toivon. Tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29: 11). Sillä Jumala ei todella vain luonut tätä ihmeellisen hienoa maailmankaikkeutta. Hän tuli itse tänne ensimmäisenä jouluyönä, että elämämme pimeinkään yö ei ole koskaan täysin valoton. Jouluyönä syttynyt valo loistaa yhä kirkkaana -ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Vapahtajassamme. Antaen meille sen tulevaisuuden ja toivon. Tavaratalot mainostavat monenlaista. Ei siinä sinällään ole mitään pahaa. Kaupan pitää sujua ja talouden rattaiden pyöriä. Että on työtä ja hyvinvointia. Kunhan muistamme jakaa hyvinvointia mahdollisimman tasan – ettenkö sanoisi – jakaa kristillisesti tasan – myös maailmanlaajuisesti tasaisesti. Ja ilmastonmuutoksen torjuntaa muistaen voimme vielä lahjoista puhuaksemme muuten antaa muutakin kuin aineellisia lahjoja, vaikkapa sitten esimerkiksi niskahieronnan. Mutta siitä tulevaisuusasiasta. Oletko huomannut yhdenkään kaupan koskaan, milloinkaan, missään, mainostavan tulevaisuutta ja toivoa? Kyllä et ole kuullut! Siihen eivät kaupan rahkeet riitä. Vaan Pyhässä Raamatussa pyhä Jumala lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Näin sanoo meille Jumala, joka vakuuttaa olevansa uskollinen ja luotettava. Että Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Mutta onko Jumala luotettava? Jos Hän vain vakuuttelee olevansa luotettava? Olemme juuri puhuneet siitä kuinka kaupat ja kauppakeskukset rummuttavat mainoslauseitaan. Että ostamalla tuotetta ”X” saat kestohymyn ja elämäsi muuttuu kertaheitolla hienoksi. Kyllä sitä varmasti hyvällä hammastahnalla saa suun raikkaaksi, mutta ei se tahna silti ihmissuhdesolmuja ratkaise. Sellaisiin asioihin tarvitaan työtä ja sitoutumista, että päästään eteenpäin. Kauppa lataa mainoslauseita. Entä jos Jumalakin on laittanut Raamattuun vain korulauseita? Kyllä ei ole laittanut. Jumala profetioissa, Messias-ennustuksissa kaiken toki kertoi jo kauan ennen ensimmäisen joulun tapahtumia. Jumala ei ole kuitenkaan vain puhunut, Hän on myös tehnyt. Sitoutunut lupaukseensa. Puhuin äsken sitoutumisen merkityksestä kaikissa tärkeissä asioissa yleensäkin. Ja nyt olemme kaikkein tärkeimpien asioiden äärellä. Siksi jouluyönä luotettava ja uskollinen Jumala todella sitoutui tähän maailmaan ja tähän meidän aikaamme. Ei Jeesuksen olisi tarvinnut jättää Taivaan kirkkautta ja kunniaa ja tulla tänne kylmään maailmaan. Ei Jeesuksen olisi tarvinnut jättää ikuisuudessa oloaan ja tulla tänne kovaan ihmisten aikaan. Hän tuli. Ja Jeesus ei jäänyt vain seimen idylliksi. Ei todella. Hän kulki Golgatalle asti. Ja kävi ristillä ja ylösnousemuksessaan taistelun syntiä, kuolemaa ja Saatanaa vastaan. Ja tiedätkö mitä!? Tai paremminkin, uskothan Pyhän Hengen antaman luottamuksen varassa: Hän voitti! Että tänäkin jouluna näin kurja syntinen kuin minä – ja samoin sinä – saa anoa Taivaan Isältä armoa ja Jeesuksen sovintovereen luottaen me saamme armon! Jouluna, juhannuksena, kaikkina päivinämme me saamme turvautua Jumalan armoon ja rakkauteen. Kuule, tällainen Herra on meillä. Että Hän tarjoaa sinulle ja minulle tänäkin jouluaamuna ja tähänkin päivään sitä parasta joululahjaa, tulevaisuutta ja toivoa aina Taivaan kotiin saakka. Tässä riittää kiittämistä joka päiväksi ja vielä siellä ikuisuudessakin. Kun vain ymmärrämme ottaa vastaan tämän lahjan. Kun vain kuulemme Vapahtajamme kutsun. Vuosia sitten olin käymässä nyt jo edesmenneen äitini luona hänen sairasvuoteellaan. Kun äiti heikon kuntonsa vuoksi ei oikein reagoinut puheisiini, luulin, että hän ei kuule. Niinpä puhuin oikein lujalla äänellä. Silloin äitini havahtui ja katsoi minua silmiin. Ja sanoi: ”Voi Ari, onko sinultakin jo kuulo mennyt?” Nyt vuosien kuluttua minulla on oikeasti kuulo heikentynyt. Pärjään normaaleissa keskustelutilanteissa ihan ookoo kuulemisen kanssa, mutta hälinässä on haastetta kuulla. Niinpä syystalvella sain kuulokojeen molempiin korviini. Ja kyllä ei voi olla kuin tyytyväinen siihen kuinka kuuloni parantui! Niinpä kuulokojeet korvissani ne asentaneen audionomin luota lähtiessäni kiitin häntä siitä, että kuulen nyt maailman uudella tavalla. Sisareni, veljeni, kuulethan sinä nyt, tänä jouluna, maailman uudella tavalla? Kuulethan nyt tutun jouluevankeliumin aivan uudella tavalla? Siten, että jouluevankeliumi on juuri sinua varten. Kuule nyt sydämelläsi: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2: 11). Kristus, Herra. Sinun Vapahtajasi. Saarnan päätös Rajamäen kirkossa Palmusunnuntaina 20.3.2016 (Evankeliumi: Joh. 12: 12-24) ... Keskiviikon Nurkkarissa, Nurmijärven Uutisissa seurakunnan sivulla, Sanansija-palstalla kirjoitin Jeesuksen vastaanottamisesta: Palmunoksilla riemuissaan ihmiset ottivat aikanaan Jerusalemissa Jeesuksen vastaan. Kohta he kuitenkin lähes kaikki olivat jo kääntyneet Jeesusta vastaan. Silloinkin Vapahtaja oli meidän puolellamme suostuen ristinkuolemaan syntiemme sovittamiseksi. Nyt sinulla ja minulla, meillä on enemmän kuin triljoonan euron kysymys kunkin meidän kohdallamme: Mitä minä Jeesukselle vastaan? Tänään palmusunnuntaina Rajamäen kirkossa kehotankin meitä lähtemään heti Jeesusta vastaan. Ota Jeesus vastaan. Ja näet, että Hän olikin jo tulossa sinua vastaan! Saarna Nurmijärven kirkossa 17. sunnuntaina helluntaista 20.9.2015 Nurmijärven seurakuntakeskuksen 30-vuotisjuhlapäivä Jeesus sanoi juutalaisille:
Kun tapasin hänet ensi kerran, hän ei ollut vielä kolmivuotiaskaan. Oli siis vuosi 1988 kun tapasin hänet. Vai voiko hänestä sanoa ”hän” kun hän on se. Rakennuksista ei yleensä puhuta hän-muodossa. Silti jotenkin tekee siis mieli sanoa siitä, että se on ”hän”. Tuolloin ensimmäisenä kesäteologivuotenani Nurmijärvellä -88 sain ensimmäistä kertaa tehdä tuttavuutta silloin vielä siis varsin uuden seurakuntakeskuksemme kanssa. Niin kuin Nurmijärven kirkkomme ovat meille rakkaita, niin kyllä tuo seurakuntakeskuskin on tullut meille monille, monille melkein sillä hän-pronominilla kutsuttavaksi paikaksi. Tärkeäksi kohtaamisen paikaksi. Meidän ihmisten keskinäisen kohtaamisen paikaksi. Ja paikaksi, jossa saamme olla hyvän Jumalan edessä ja sylissä. Tietysti täällä kirkossa saamme kuulla evankeliumin sanassa Herramme Jeesuksen äänen. Ihanan äänen, joka kertoo, että kuolemakin on voitettu. Kristus itse on voittanut kuoleman. Kukaan muu siihen ei olisi pystynytkään. Ja siis myös seurakuntakeskuksessamme me saamme kuulla, että Jeesus antaa elämän. Lukuisissa tilanteissa on tämä valtava sanoma todella kuultu Nurmijärven seurakuntakeskuksessakin. Uskomme mukaan saamme olla kaikkialla Jumalan turvassa. Kuitenkin jollakin erityisellä tavalla täällä Hänen erilaisissa huoneissaan, kirkossa ja seurakuntakeskuksessa me saamme rohkaisua kristityn matkaamme ajan vaivoissa ja iloissa tehdessämme - ja jo samalla Taivasikävää tuntien. Nyt kuitenkin on siis vielä maanpäällisen elämän aika. Ja samalla, nimenomaan täällä ajassa meidät Jumala kutsuu kohtaamaan pelastavan armon Herran ristinveressä. Voi kuulostaa kovalta, mutta ei siellä Taivaan portilla enää mitään lippuja ole saatavissa. Siellä on sitten enää lipuntarkastus – onhan sinulla ristinmuotoinen lippu jo Golgatalta turvaksesi pyydettynä? Kasteessa sait sen ja se on talletettuna sinuun, mutta varmista, että olet itse sanonut Jeesukselle, että tahdot käyttää pelastuksen kalliin lahjan. Alussa sanoin, että tapasin ensimmäisen kerran Nurmijärven seurakuntakeskuksen kun se oli vajaan kolmen vuoden ikäinen. Milloin sinä olet tavannut ensi kerran – jonkun itsellesi todella tärkeän ihmisen? Oma isäni on tainnut tehdä tässä asiassa jonkinlaisen ennätyksen. Isäni oli äitiäni kolmisen vuotta vanhempi. He asuivat samalla kylällä. Kun äitini oli pieni vauva, kaksivuotias isäni kävi jo silloin vanhempiensa kanssa katsomassa tulevaa vaimoaan. Yli viisikymmentä vuotta äiti ja isä ehtivätkin sitten olla naimisissa kunnes kuolema heidät erotti vuonna 2007. Ja äidistä me perheen lapset jouduimme eroamaan joulukuussa 2013 kun ehtookellot hänelle soivat. Kaiken kaipauksen keskellä on mahtavaa kuulla Vapahtajan ikuista elämää julistavat sanat. Niin kuin Poika, Herra Jeesus näki Isän, Taivaan Isän rakastavan tätä maailmaa ja siis myös sinua ja minua, niin Jeesuskin rakasti meitä. Ristin kallisarvoisen veren verran rakasti. Sen enempää ei voi rakastaa. Sillä Jeesuksen ristillä lepäsi ääretön rakkaus – rakkaus, joka on riittänyt meillekin asti yli vuosituhanten. Tapaamisista voi tulla todellisia kohtaamisia niin kuin äidin ja isän kohdalla. Tai niin kuin meistä niin monet ovat ilolla yhä uudelleen kohdanneet seurakuntakeskuksemme ja seurakuntakeskuksessamme. Aina tapaamiset eivät yllä kuitenkaan kohtaamisen tasolle. Kerron muutaman esimerkin papin palvelustaipaleeni kivikkoisemmalta puolelta. Aivan ensimmäinen papin paikkani on ollut Helsingissä, Lauttasaaren seurakunnassa. Siellä oli silloin -90-luvun alkupuolella vähän huono käytäntö. Nimittäin, syntymäpäiväsankareita menimme onnittelemaan merkkipäivänä ilman etukäteisyhteydenottoa. Käytäntö oli toki yleisesti tiedossa, mutta ei silti kaikkien tiedossa. Niinpä juhlapaikkojen ovilla tuli erilaisia sattumuksia. Kerran kun kodin ovella aloin taas esittäytyä, ovi vedettiin edestäni kiinni ja sanottiin: ”Ei nyt pappia tänne, täällä on syntymäpäiväjuhla”. Toisella ovella minä nuori pappi onnittelukirja kädessäni ehdin hädin tuskin sanoa päivää ja nimeni kun ovi oli jo kiinni. Jälkeenpäin sitten päivänsankari kyllä soitti ja pahoitteli, että hänen tyttärensä, joka avasi oven, oli luullut minua Jehovan todistajaksi. Mutta kyllä minä välillä pääsin sisällekin. Ja oli hyviä kohtaamisia. Yhteen paikkaan minut otettiin riemumielin vastaan aivan humalassa olevan juhlaseurueen keskelle. Papille tarjottiin paukkua, mutta sanoin, että älkää loukkaantuko kun en osallistu juomiseen, mutta mielelläni juttelisin. Hyvät keskustelut meillä olikin. No, minä pyrin silloin aikanaan noihin moniin syntymäpäiväjuhliin ja en siis ollut aina tervetullut. Tänään ovat aivan kaikki tervetulleita 30-vuotisjuhlaan tämän messun jälkeen. Messun jälkeen, joka messu tietysti aina on juhla itsessään kun täällä Kuningas palvelee meitä sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa. Mutta muutenkin meitä aivan kutsutaan juhlaan. Enkä nyt siis tarkoita tätä päivän evankeliumimme riemusanoman johdosta olevaa ”pikku pääsiäistä”, ”syksyn pääsiäistä” tänään, tätä juhlapäivää, vaan tarkoitan sellaista loppumatonta juhlaa. Kreikkalainen mytologia tuntee ikuisen juhlinnan, mutta kristillinen todellisuus uskoo Taivaan loppumattoman juhlan olevan todellisuutta kaikille Herran omille. Tähän juhlaan on meillä kaikilla kutsu, mutta me tarvitsemme henkilökohtaisen kohtaamisen Herran kanssa, että siellä juhlan portilla meille toivotetaan tervetuloa juhlien juhlaan. On siis paljon tapaamisia, mutta tarvitaan kohtaaminen. Sinullekin olen ehkä ties kuinka monta kertaa esitellyt Jeesuksen. Olette niin kuin tavanneet siinä, mutta oletko silti ajatellut, että joo, taas noita pappien jorinoita. Jeesus kuitenkin haluaa ihan oikeasti kohdata armollaan ja rakkaudellaan sinut. Kun minä nyt sanon: ”Jeesus kutsuu sinua” – älä nyt vaan ajattele, että loppuisi jo tuon saarna ja kirkonmenot kun seurakuntakeskuksella on kohta hyvät kakkukahvit. On siellä hyvät kakkukahvit. Mutta älä väistä. Intän tarkoituksella, sillä minä haluan, että mekin, sinä ja minä, kohtaamme kerran Taivaan kodin juhlassa. Seurakuntakeskuksia sanottiin ennen seurakuntakodeiksi. Annathan seurakunnan olla kotisi ja Jumalan turvasi, että saat olla yksi heistä ja meistä, jotka kuulevat ja omistavat osalleen Jeesuksen sanat: ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo”. Sillä sinullekin Herra Jeesus tahtoo antaa voiton kuolemasta, antaa elämän, antaa ikuisen elämän. Onneksi olkoon, jos sinä tänään näistä syntymäpäiväjuhlista lähdet jatkamaan elämää ristinmuotoisen pääsylipun kanssa! Saarna Kutinan kirkossa Kroatiassa 2. sunnuntaina pääsiäisestä 19.4.2015
Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
Dragi župljani! Rakkaat seurakuntalaiset! On aina ihana tavata sukulaisia. Välillä matka sukulaisten luo voi olla pitkä. Sitä suurempi riemu on sitten kun saa tavata rakkaita sukulaisiaan. Tällä kertaa matka sukulaisten luo on meillä suomalaisilla Nurmijärven seurakunnasta ollut tavallista pitempi. Auton, kahden lentokoneen ja taas auton matkassa olemme saapuneet tänne Kutinaan. Vierailumme on ollut meille jo nyt tavattoman antoisa. Tänään meille on sydän täynnä kiitosta siitä, että saamme olla yhdessä täällä Kutinan kirkossa kaikki sukulaiset yhdessä koolla. Emmekä ole kaukaisia sukulaisia. Emme edes serkkuja, tätiä tai setiä. Sillä itse asiassa minulla on etuoikeus nähdä siinä edessäni suorastaan teidät sisareni ja veljeni! Kristuksen Jeesuksen omina me kaikki olemme veljiä ja sisaria täysin riippumatta siitä missä päin maailmaa asumme. Ensimmäisen kerran oivalsin syvästi tämän asian kun Egyptissä, Kairossa, vuosikymmeniä sitten näin siellä kauppiaan myyntitiskin lasin alla Jeesuksen kuvan. Kysyin: ”Oletko kristitty?” Vastaus oli myönteinen, ja muistan yhä kuinka iloitsin kohdatessani tuon veljeni Kristuksessa. Meillä on kaikkiaan noin seitsemän miljardia sisarusta. Kun lopulta koko ihmiskuntaa Jumala kutsuu meitä rakastamaan, myös uskoltaan meille vieraita. Näin me samalla voimme kaikkialla todistaa Jumalan rakkaudesta. Seitsemän miljardin sisaruksen lisäksi meillä on myös yksi paimen. Huomaa. Vain yksi. Meitä pappejakin sanotaan usein paimeniksi, mutta lopulta, apulaisiahan, juoksupoikia, me vain olemme suurelle Paimenellemme, Herralle Jeesukselle Kristukselle. Surullista on, että on myös vääriä paimenia, jotka eivät välitä laumasta, kristillisestä seurakunnasta. Väärät paimenet, nuo kierot varkaat, etsivät vain omaa etuaan. Eivät he rakenna ja puolusta seurakuntaa. Näistä valhepaimenista Jeesus meitä pyhässä evankeliumissa varoittaa. Samalla saamme Jeesuksen äänessä kuulla oikean, Hyvän Paimenen äänen, joka johdattaa meitä turvallisesti elämässä. Ja Hyvä Paimenemme on myös viaton uhrilammas, jonka sovintoveressä ja ylösnousemuksessa on suorastaan sitten kerran ikuinen elämä Taivaan kodissa jokaiselle syntejään katuvalle ja anteeksi anovalle Herran omalle. Mitä hyvä Paimen, Herra Jeesus merkitsee sinulle? Hyvästä Paimenesta kertovan Paimenpsalmin, Psalmin 23, meille monille tutut sanat avautuivat minulle Yhdistyneiden Kansakuntien suomalaisjoukkojen nuorena rauhanturvasotilaana Lähi-idässä 1980-luvun puolivälissä. Olin aina pitänyt Paimenpsalmin kuvausta vihreistä niityistä ja virvoittavasta vedestä kauniina. Se oli kuitenkin silti kuin vain jonkinlainen tunnelmallinen maisemataulu. Nyt olin palveluskavereideni kanssa nousemassa YK-sotilaiden eräänlaisessa kilpailussa, vapaaehtoisella partiomarssilla, nousemassa Hermonin vuoren rinteitä. Tuo vuori on ilmeisesti juuri Herran kirkastusvuori. Se vuori, jossa Herra Jeesus Kristus näytti jumalallisen kirkkautensa Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Usein kirkastusvuorena pidetään Taaborin vuorta, mutta todennäköisesti siis Hermon on tuo kirkastusvuori. Tuolla Hermonin vuorella minullekin Vapahtajamme kirkastui uudella tavalla. Ehkä noin puolentoista kilometrin korkeudessa siellä partiomarssilla näimme lammaslauman ja paimenen. Unohdimme kuitenkin pian lampaat ja paimenen kun meidän piti ponnistella ylöspäin vuoren rinteitä. Pilvetkin jäivät lopulta alapuolellemme. Sitten tuli tauon aika. Aurinko paahtoi. Oli todella kuuma. Join pari kulausta vettä. Sillä vettä oli vain vähän. Vain sen verran kuin jaksoi itse kantaa mukanaan. Istuin siinä kuumuutta hohkaavassa kivikossa jyrkänteen reunalla. Satuin katsomaan alas rinnettä. Ja kohtasin uskomattoman näyn. Siellä satoja metrejä alempana näin kaiken kuivuuden ja kivien keskellä… vihreän niityn! Ja siellä oli lammaslauma ja paimen! Tuo jo unohtamani paimen oli johdattanut laumansa kivierämaasta vihreille niityille ja vetten ääreen lepäämään. Siinä hetkessä aivan uudella tavalla ymmärsin kuinka elävä ja todellinen on Paimenpsalmin kuvaus hyvästä Paimenesta. Minun Herrani Jeesus Kristus johdattaa meitä omiaan kuumimmankin erämaan läpi lepopaikkojen kautta, ja kerran kantaa kotiin saakka. Sisaret ja veljet, tälläkin hetkellä Herra on tuonut meidät vihreälle niitylle ja virvoittavan veden ääreen. Jumala ravitsee meitä pyhällä sanallaan ja armahtaa meidät ehtoollisen kalliilla lahjalla. Tätä eivät väärät paimenet tee. Tämän rakkauden ja armon meille antaa vain Hyvä Paimenemme, Jeesus Kristus. Me Nurmijärven matkalaiset tulimme tänne kauniiseen Kroatiaan Pariisin Charles de Gaullen lentoaseman kautta. Meillä oli siis siellä koneenvaihto. 10 vuotta sitten viivähdin perheeni kanssa lomamatkalla Pariisissa vähän pitempään kun olimme Pariisin Disneylandissa. Olimme yhden päivän Pariisissa myös kaupungilla. Nyt meillä oli kuitenkin jo matka takaisin Disneylandin hotelliimme. Olimme juna-asemalla, ja juna oli juuri tulossa. Mutta meillä oli ongelma. Emme olleet varmoja, menisikö tuo juna juuri Disneylandin asemalle. Kysyin nopeasti neuvoa paikallisilta asukkailta siinä asemalaiturilla. En osaa ranskaa kuin muutaman sanan, mutta englanniksi sain kysyttyä neuvoa. Ja vastaus tuli myös englanniksi: ”Äkkiä vaan junaan!” Ja ehdimme junaan! Ilomme tosin oli lyhytaikainen. Keskustelumme kuullut junassa oleva nainen sanoi, että tulitte sittenkin väärään junaan! No, nousimme seuraavalla asemalla pois. Kohta löysimme myös oikean junan ja pääsimme perille. Ei tuo tietysti ollut sen vakavampi asia. Jos kuitenkin meillä on päämääränä Taivas, niin silloin on erittäin vakava asia kenen neuvoihin luotamme. Moni varmasti ihan vilpittömästi tarjoaa meille esimerkiksi sellaisia neuvoja, että usko vaan ihmisyyteen ja pyri tekemään hyvää, niin se riittää elämän päämääräksi. Me tiedämme, että näin ei kuitenkaan ole. Hyvän tekemiseen meidän kyllä tulee pyrkiä. Jos kuitenkin laitamme kaiken mitaksi vain ihmisen, niin olemme väärässä junassa. Jos ylipäätään laitamme toivomme mihin tahansa muuhun kuin elävään Jumalan Poikaan, Kristukseen, me olemme väärässä junassa! Älä siksi kuuntele Kristuksen kieltävien väärien paimenien ääntä, älä anna noiden suorastaan varkaiden varastaa elämääsi, vaan vaihda kiireesti junaa. Kulje Kristus-tietä. Sanoohan hyvä Paimenemme meille: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14: 6) Mutta Jeesuksen kautta taivaallisen Isämme suojaan me siis pääsemme. Tästä varmasti on myös tämä oma pappinne, nimikkolähettimme ja erinomainen tulkkini Elina teille usein puhunut. Siitä kuinka Hyvä Paimenemme kuljettaa ja kantaa meidät kotiin saakka. Sillä Hän rakastaa meitä äärettömän paljon. Kun jotakin rakastaa todella paljon, haluaa tietysti hänelle kaikkea hyvää. Teillä veljillä ja sisarilla täällä Kroatiassa on upea keväinen luonto. Vaikka paljon hitaammin kuin täällä, niin meillä pohjoisessa Suomessakin kevät etenee. Onkohan teillä täällä samoja keltaisia kukkia kuin meillä Suomessa varhain keväällä puhkeaa kukkaan, kukkia nimeltään ”leskenlehti”? Vähän aikaa sitten kävelylenkillä näin tämän kevään ensimmäiset leskenlehdet. Mieleni valtasi silloin suuri haikeus ja kaipaus. Minulla oli ollut aina tapana, lapsesta lähtien, aina viime vuosiin asti, viedä ensimmäiset löytämäni leskenlehdet rakkaalle äidilleni. Äitini on kuitenkin nyt kuollut reilu vuosi sitten. Enää en voi äidille viedä kukkia kuin hautakummulle. Siunaan äitini muistoa. Äitini sai Herraan uskoen nukkua tästä ajasta yli 80 vuoden iässä. Isäni on Herran paluun päivää, kaikkien kuolleiden ylösnousemuksen päivää, ollut haudan levossa odottamassa jo yli kahdeksan vuotta. Minä kerroin rakkaudestani äidilleni kukilla. Toki myös sanoin. Jeesus kertoi meille rakkaudestaan meitä kohtaan kertomalla olevansa Hyvä Paimen. Mutta Hän ei tehnyt sitä vain sanoin. Hyvä Paimen myös antoi henkensä meidän lammasten puolesta. Tätä eivät väärät paimenet voi koskaan tehdä. Hyvä Paimen teki. Siksi Jeesus on portti, josta aukenee meille elämän autiomaan keskellekin vihreä niitty ja lopulta Taivaan ihmeellinen ihanuus. Jeesuksessa meillä totisesti on riemu ja kiitosmieli Golgatalla tapahtuneesta syntien anteeksiantamuksesta. Ylösnousseessa Vapahtajassamme meillä on myös kuolleista ylösnousemuksen lahja. Tunnetko jo Hyvän Paimenen, Jeesuksen Kristuksen? Vain Hän on oikea Paimen, Hyvä Paimen. Uskothan siksi Jeesuksen lupauksen: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”. Anna Jeesuksen kuljettaa sinut jo täällä matkalla vihreille niityille ja kerran – kuten Johanneksen ilmestys meille kertoo (Ilm. 22) - perille Taivaan kotiin elämän veden virran rannalle. Saarna Nurmijärven kirkossa Uskonpuhdistuksen muistopäivänä (22. sunnuntai helluntaista) 9.11.2014 Isänpäivä, seurakuntavaalien päivä Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16: 1-4)
Katsotaanpa ensi juhannuksen sää. Hetkinen. Avaan vain älypuhelimeni ja otan netistä pitkän ajan sääennusteen. Näyttäisi tulevan säätä, mutta valitettavasti ihan noin pitkälle eivät pisimmätkään ennusteet uskalla säästä mitään sanoa. Mutta eikö olekin aika hurjaa, että esimerkiksi noin 15 päivän sääennusteita supertietokoneiden ja verkotettujen tietokoneiden avulla pystymme jo tekemään. Kohtuullisella todennäköisyydellä olevia karkeita ennusteita pystymme laatimaan jopa kuukausien ajaksi. Ja jopa takavuosien kuuluisan sammakolla säätä ennustaneen miehen tavoin minäkin pystyn kertomaan sammakon avulla säästä jotakin. Nimittäin, jos sammakko on jäässä, on pakkasta. Mutta oikeasti, ajattele, kuinka nykyteknologia mahdollistaa hyvin usein oikeaan osuvat tarkat ja pitkät sääennusteet. Jopa tunti tunnilta kertovat ennusteet sen, että koska sataa ja koska paistaa. Mutta tiedämmekö me, mikä sukupolvi me olemme? Tämä meidän nykypolvemme, eikä vain epämääräinen ”sukupolvemme”, vaan sinä ja minä! Mitä sukupolvea me edustamme? Osaamme lukea taivaan merkkejä paremmin kuin mikään meitä edeltänyt sukupolvi. Olemmeko kuitenkaan parissa tuhannessa vuodessa edistyneet yhtään aikojen merkkien lukemisessa? Kysymys on vakava. Jos sään ennakoisikin väärin, niin useimmiten siinä korkeintaan kengät kastuvat tai jakaus menee pieleen. Aikojen merkkien arvioinnissa on paljon enemmän pelissä. Voimme tietysti aina vedota, että emme ehdi tarkkailla mitään aikojen merkkejä tässä kiehuvan kiireisessä maailmassa. Ja näin me kuitenkin petämme itseämme; emme näe, että yhä kuohuvammaksi käyvä maailma itsessään on yksi aikojen merkeistä. Tietysti aina on ollut sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä, tauteja, levottomuutta. Kiistää ei voi kuitenkaan sitä, että olemme noin 20 vuosisataa lähempänä Herran paluuta kuin tuo hetki, jossa Jeesus puhui aikojen merkeistä. Eikä kiistää voi sitä, että aikojen merkit ovat näkyvissä yhä vahvemmin. Yksi selvimmistä merkeistä on 1700-luvulta juontuva valistuksen nimellä kulkevan ajattelun perintö, järjen ylenmääräinen ihannointi. Järki on Jumalan lahjaa ja hyvä renki. Mutta isäntänä se on huono. Ja isäntä järjestä on surullista kyllä tullut. Loputon sokea järjen kumartaminen on enemmän kuin koskaan ennen niin juuri nyt voimissaan. Sukupolvemme kumartaa tieteen edessä ja samalla niin usein pilkkaa uskoa satuolennon kumartamiseksi. Tiedätkö mitä satuolennoksi syytetty Jeesus sanoi itsestään katsellessaan jumalallisessa voimassaan tuleviin päiviin, kuka tietää, juuri meidän päiviimme: ”…kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8) Armossaan Vapahtajamme tahtoo kuitenkin yhä löytää uskoa maan päältä. Sitä, että kansamme huutaa Herran puoleen. Että osaamme nähdä ristin merkissä yli aikojen olevan turvamme. Jeesuksen ajan sukupolvi sai nähdä Joonan merkin eli Jeesuksen nousemisen kuolleista kolmantena päivänä niin kuin kolme on se luku, joka liittyy Joonan kalan vatsassa olemiseen. ”..kolme päivää ja kolme yötä” (Joona 2:1) oli se aika, jonka Jumala piti Joonaa kalan sisuksissa. Ehkä nyt joka tapauksessa vähän järjessäsi hykertelet, että niin, jees, Joona kalan vatsassa muka. Tässä maailmassa tapahtuu kuitenkin koko ajan käsittämättömiä asioita. Kyllä Joonakin kalan vatsassa on mahdollista. Kimalainenkaan ei kuulemma ruumiinrakenteestaan johtuen voi lentää, mutta katsopa vain kesäpäivänä tuota luonnonlakien kumoajaa! Me saamme uskoa myös ihmeistä suurimman. Sillä Pyhän Hengen lahjana uskomme Ristin armon. Kimalaisen lennolle voi löytyä tieteellinen selitys. Mutta vain Jumalan ääretön rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan antaa vastauksen siihen, miksi tämä maailma sai armon Golgatan ristillä. Ja siihen, miten Joonan merkissä, ylösnousemuksen voitossa, on meillekin voitto aina ikuiseen elämään asti kun Jeesukseen turvaamme. Herra armahtakoon, että meidän sukupolvemme ei ole enää ”paha ja uskoton sukupolvi”, vaan sukupolvi, joka jälleen kääntyy katuen Vapahtajamme rakkauden suojaan. Seurakuntavaaliemme yksi tunnuslauseista on tämä: ”Sinä päätät millainen seuraavan sukupolven kirkosta tulee. Äänestä.” Se on hyvin sanottu. Mutta opetammehan seuraavalle sukupolvelle myös, että järjen ja itsekkyyden alttarilla ei ole kestävää turvaa. Jumalan meille antamassa uskon lahjassa on sen sijaan ikuisen rauhan ja loppumattoman ilon takuu. Viime kesäkuussa seurakuntamatkalla kiersimme bussilastillinen väkeä Lutherin jalanjäljillä Saksassa. Uskonpuhdistajan - tai pikemminkin uskon ydinkohtien uudelleen löytäjän – eihän itse uskon aarre minnekään ollut kadonnut – uskon perusteisiin johdattajan askelissa oli turvallista kulkea. Katsoa yksin Jeesukseen. Ei omaan huonouteen tai kuviteltuun muiden yläpuolella olemiseen. Vain Jeesukseen katsoa. Tänäänkin uskonpuhdistuksen muistopäivänä saamme katsoa Jeesuksen ristinveren meille tuomaan armoon. Ja taas kerran saamme kapinoida tämän pyhäpäivän nimeä vastaan. Muistopäivä! Ei kyse ole vain menneisyydestä, vaan juuri onnellisesta tulevaisuudestamme! Siitä, että myös tänään Jeesus kutsuu meidät lukemaan aikojen merkit ja sen vuoksi näkemään pelastavan ristin merkin. Sisaret ja veljet, toivotan kaikille hyvää vaalipäivää ja hyvää isänpäivää. Saahan tämä olla meille myös taivaallisen Isämme päivä. Isän, joka antoi kaikille sukupolville Pojan, että voimme löytää ikuisen kodin. Siksi, äänestät sitten ketä tahansa neljäksi vuodeksi niin valitse kuitenkin Jeesus ikuisesti!
Saarna Nurmijärven kirkossa 24. sunnuntaina helluntaista 3.11.2013 Kahden valtakunnan kansalaisena
Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: ”Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.” He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois. (Matt. 22: 15-22)
Aiemmin syksyllä kävelin iltayöllä Helsingissä Mannerheimintien vartta. Olin käynyt apteekissa ja olin menossa vielä tällaiseen aina auki olevaan 24/7 ruokakauppaan hakemaan maitoa ja leipää täydennykseksi aamua varten. Asiakkaita ei ollut paljon, mutta kanssaihmiseni olivat mielenkiintoisia. Ainahan ihmiset ovat mielenkiintoisia, mutta anna kun kerron tarkemmin. Meitä oli kolme asiakasta tuolla nimeltä mainitsemattomassa Alepassa. Ambulanssin kuljettaja valkoisissaan, poliisi virkapuvussaan ja minä pappina pantapaita ylläni. Ja ajattelin, että näin se kuuluu ollakin. Yhteiskunnan tulee toimia yötä päivää. Että on ensiapua, lakia ja evankeliumia 24/ 7 liikenteessä. Lähdin siitä sitten kohti autoani kun suojatiellä vastaani tuli tuttu hahmo, entinen naapurimme Roman Schatz. Emme olleet nähneet vuosiin ja aloimmekin päivittää elämänvaiheitamme öisellä jalkakäytävällä. Aivan alkuun Roman tosin avasi pelin virnistäen ja sanoen, että olet sitten vielä kirkon hommissa. Vastasin, että totta kai olen. ”Tämä on tulevaisuuden ala.” Roman jatkoi, että kun kuitenkin on ollut niitä kirkosta eroja ja sen sellaista. Sanoin siihen, että se on toki surullista, mutta joka tapauksessa Kristuksen kirkolla on aina hyvä tulevaisuus. ”Kun kyse ei ole meidän voimastamme, vaan siitä, että Kristus on jo ristillä ja ylösnousemuksessaan voiton saanut ja siinä on meillekin voitto tullut.” No, juttumme jatkui sitten lasten kasvamiset läpi käyden. Jouduimme kuitenkin lopettamaan kun seuraamme lyöttäytyi pari miestä, jotka olivat – sanoisinko – nauttineet muutakin kuin kansalaisluottamusta. Kun he huomasivat Romanin olevan Romanin, he yrittivät saada Suomen tunnetuinta saksalaista (Romanilla on muuten nykyään myös Suomen kansalaisuus) mukaansa ravintolaan. Roman kuitenkin ystävällisesti sanoi lähtevänsä kotiin nukkumaan. Niin tein minäkin. Mutta ajatukseni on tänä syksynä palannut usein tuohon sanomiseeni kirkosta tulevaisuuden alana. Muistatko kun aikanaan sanottiin aina ATK-alan ihmisille, että olet tulevaisuuden alalla. Nykyään ATK, tai oikeastaan nimityksenä on jo ICT, on jo niin peruskauraa, kaikkialla vaikuttavaa teknologiaa, että ICT-väki on tätä päivää, eikä enää vain tulevaisuutta varten. Toki he ovat rakentamassa tulevaisuutta, mutta tässä päivässä työtä tekemässä. Kirkko on ainut todellinen tulevaisuuden ala. Aikanaan Rooman keisari, Flavius Valerius Constantinus, paremmin tunnettu nimellä Konstantinus I Suuri, antoi kristinuskolle virallisen aseman valtakunnassaan. Ja kirkko jatkaa eteenpäin monenlaisten vaikeuksienkin keskellä. Rooman valtakunta sen sijaan on vaipunut ajan aaltoihin niin kuin moni muukin valtakunta. Keisareille on aikanaan annettu verot ja heitä on pokkuroitu maahankin asti. Mutta tämä kaikki on historiaa. Ja historiaksi muuttuvat myös nykyajan hallitsijat jokainen. Mutta Kuninkaan, ja minulla lukee täällä papereissani Kuningas isolla koolla, Kuninkaan valtakunta säilyy. Ja Kuninkaallemme, Herralle Jeesukselle me emme anna kultaa tai pakosta olevia kumarteluja. Ristin verran eli äärettömän paljon meitä rakastaneelle Kristukselle me annamme sydämemme. Tästä Jeesus puhuu päivän evankeliumissamme. Mitä sitten Jumalan eteen nöyrtyvä syntinen saa nöyrtymisestään? Syntien katumisestaan ja armon pyytämisestään? Nykyään kun olemme oppineet aina kysymään mitä minä saan? Saanko tarpeeksi? Ja sisareni ja veljeni, voin vakuuttaa, että saat tarpeeksi, sillä ristin juurella on aarre. Sadun mukaan sateenkaaren päässä on kultaa, mutta ristin juurella saamme oikeasti aarteen. Syntien anteeksisaamisen lahjan. Niinpä niin. Mutta jos olet niin hyvä, että et tarvitse tuollaista lahjaa. Olet kuitenkin rokotettu, rippikoulun käynyt, maksat verosi niin kuin kuuluu keisarille tai presidentille maksaa. Miksi sen Arin pitää taas tuoda tuollaiset ikävät sävyt mukaan mukavaan päivään? Siis eikö se riitä, että on ihan tavallinen kunnollinen kristitty?! Taas kerran käytän yhtä mieliesimerkkiäni. Äiti Teresakaan, joka antoi koko elämänsä köyhien auttamiseksi, ei mene Taivaaseen omilla ansioillaan. Minä en mene Taivaaseen sillä, että kerään Yhteisvastuukeräystä ja veisaan kirkossa korkealta ja kovaa. Me pelastumme ristin armosta. Maailma tarjoaa meille yhtä sun toista ja kaikki laillinen hyvä sinällään on Jumalan lahjaa sekin. Pelastusta emme kuitenkaan löydä nettimyymälästä emmekä tavarataloista tai televisiokanavilta. Tai ihmisten suosiosta. Puhumattakaan Big Brotherista, joka ei edes viihteenä ole hyvää. [Laulaen:] Vain luota ristin löydät vastauksen. Vastauksen siihen, että me Suomen tai minkä tahansa maan kansalaiset saamme olla myös Taivaan kansalaisia. Vain Jeesuksen sovituksen risti tarjoaa meille tämän mahdollisuuden. Siksi kirkon, Kristuksen seurakunnan on niin lujasta pidettävä julistuksessaan esillä ristin armon sanoma. Viime kesänä olin menossa Tuusulassa huoltoasemalle. Ja tunne oli erikoinen. Kiersin autollani huoltista, mutta missään ei ollut bensapumppuja. Ei niin missään. Lopulta täyden kierroksen tehtyäni huomasin lapun, jossa luki, että kyseisellä huoltoasemalla on bensan myynti lopetettu. Siis huoltoasemalla. Bensa-asema, jolta ei saa bensaa. Kyllä minä vähän niin kuin mieleni pahoitin. Onneksi toisella bensa-asemalla oli vielä polttoainetta myytävänä. Mutta jos kirkosta loppuu sana sovituksen Jumalasta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta, niin ei mikään IBM tai Microsoft tätä aukkoa korvaa. Tarvitaan oikeasti tulevaisuuden alalla oleva toimija, Kristuksen rohkea kirkko, risti edellä kulkeva kirkko, että meistä kahden maan, maan ja Taivaan kansalaisista, saa kerran tulla pysyvästi Taivaan kansalaisia. Silloin kun matkan vaivat ovat takana ja edessä on ikuinen riemu ja kiitoslaulu soi niin ihanasti, että ei täällä korkein ja kovinkaan veisu pääse lähellekään sitä! Maksetaan iloisesti veromme, tai ainakin pahemmin nurkumatta. Yhteisillä varoilla rakennetaan yhteistä hyvää. Ja annetaan sydämemme Herralle, kun Herralle se kuuluukin. Anna kasteen armon olla sinulle totta tänäänkin. Lepää Jumalan rakkaudessa. Kun omin voimin meidän ei tarvitse matkaamme tehdä, emmekä voisikaan tehdä. Tämä elämä täällä – kyyneltenkin keskellä – on ihmeellisen ihana lahja. Jumalan varassa toki siis kaikki täälläkin on. Ja siis myös Kotiin pääsymme, ja taas on koo-kirjain isolla kirjoitettuna, myös Kotiin pääsymme on ristin Herran ristiinnaulittujen käsien varassa. Kesälomalla kyyneleet pyrkivät silmiini minulle erään hyvin tärkeän ihmisen sanoista. Hän on jo iäkäs ja dementia on edennyt pitkälle. Hän oli käymässä hoivakodista kotonaan. Kotonaan kanssamme viettämiensä päivien jälkeen olin kuljettamassa häntä takaisin hoivakotiin. Hän istui vieressäni. Kaivoi taskujaan. Ja sanoi, ettei tiedä missä hänen avaimensa hoivakotiin ovat. Sanoimme autossa olijat, että hoivakotiin et tarvitse avaimia. Pääsemme kyllä sisälle sinne. Tietysti meillä kenelläkään ei niitä avaimia ollutkaan. Mutta pääsimme sisälle kun meidät päästettiin sisälle. Kerran me kaikki nyt vielä maan kansalaiset olemme Taivaan ovella. Ja meillä ei ole avaimia. Mutta me pääsemme sisälle kun meidät päästetään sisälle. Ristinmuotoiset liput Taivaan ovelle on vain muistettava ottaa mukaan jo täällä matkalla ollessamme. Lippuja ei ole myytävänä, mutta Golgatalla niitä on yhä tarjolla kalliisti valmiiksi ostettuina ja ilmaiseksi saatavina, yötä päivää, 24/7. Hae kuitenkin heti omasi!
Saarna Nurmijärven kirkossa 21. sunnuntaina helluntaista 13.10.2013 Nurmijärven kirkon 220-vuotisjuhlamessu, Nurmijärvi-päivä
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
Suomen kantaverkossa eli valtakunnallisessa suurjänniteverkossamme sähkö siirtyy voimajohdoissa jopa 400 kilovoltin (kV) jännitteellä. Jännite on siis todella suuri, tuo siis 400 000 volttia kun vertaa sitä tuttuun normaaliin verkkovirtaan, 230 volttiin. Varoiksi sanon tässä vaiheessa, että et ole erehtynyt sähköopin luennolle. Jatka vain saarnan kuuntelua. ”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.” Mitä Jeesus noilla vertauksen kuninkaan sanoilla tarkoittaa? Äsken Jeesus kertoi meille kuninkaan kutsusta. Kutsu ei kelvannut. Ei kelvannut kutsu toisillekaan kutsutuille. Jotkut kutsutut suorastaan pahoinpitelivät kuoliaaksi kutsuntuojat. Kuningas vihastui ja hyökkäsi surmamiehiä kohtaan tuhoisin seurauksin. Mutta, koska kaikki oli valmiina hääjuhlia varten, kuningas laittoi palvelijansa vielä uudelleen hääkutsua esittämään, laittoi palvelijansa liikkeelle yhä laajemmalle, teille ja toreille, turuille ja toreille. Avoin kutsu. Ketä vaan saa kutsua. Ja nyt alkoi väkeä tulla. Jeesuksen vertauksen huipennus kuitenkin on vielä edessä. Herra kiinnittää katseemme suuren juhlajoukon keskellä olevaan mieheen. Mieheen ilman hääpukua. Voisi tuo ihminen voinut olla varmasti nainenkin ilman hääasua. Sillä huomaatko, Jeesus painottaa kyseessä olleen siis yhden ihmisen. Että jokainen meistä huomaisi, että kyse voisi olla juuri vaikka minusta tai sinusta. Eikä jostakin epämääräisestä ihmisten joukosta, joka ei nyt ainakaan meitä koskisi. Jeesuksen puhe koskee juuri meitä. Eikä siis meitä vain joukkona, vaan jokaista meitä erikseen. Onko minulla hääpuku ylläni? Olenko kelvollinen ikuiseen riemuun vai joudunko kääntymään Taivaan portilta pois? Meidät on kutsuttu tänäänkin tänne eilen 220 vuotta täyttäneeseen Nurmijärven kirkkoon ottamaan kantaa Jeesuksen hääpukua koskevaan kysymykseen. Olemmeko kelvolliset kuninkaan, Taivaallisen Isämme juhlaan, ja kuninkaan pojan, Herramme Jeesuksen juhlaan? Juhlaan, joka alkaa kun aika loppuu ja ikuisuus koittaa. Jo kasteessa saimme oikeuden taivaalliseen hääjuhlaan. Saimme myös kutsun ja puvun. Oikeus juhlaan ja kutsu ovat yhä voimassa, mutta onko pukumme, onko pukusi, onko pukuni, kateissa? Kastemekkosi saattaa toki olla tallessa, ja ehkä siinä on kastettu jo monta muutakin sukusi jäsentä. Mutta kannatko yhä ylläsi kastemekkoasi, tuota hääpukuasi? Kaste pelastaa, mutta kaste ei pelastusautomaatti. Siksi kastepukua, pelastuspukua, tulee käyttää kaikkina elämämme päivinä. Yksi syy kastepuvun suureen pituuteen on myös se, että voimme näin ajatella tuon puvun riittävän vielä silloinkin kun potkuhousut ja monet, monet muut vaatteet ovat jääneet pieniksi ja olemme tulleet aina vain isommiksi, lopulta aikuisiksi saakka. Siksi ylösnoussut Herramme Jeesus rakkaudessaan muistuttaa meitä: ”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja”. Suomeksi sanottuna Vapahtajamme sanoo meille, että ihmeessä rakkaat lapseni käyttäkää se kasteen armo hyväksenne, että olette kutsutut ja myös valitut iankaikkista juhlaa varten. Tänään Nurmijärvi-päivänä erityisellä tavalla on aika muistaa rakasta kotiseutua ja tietysti siis juhlamme kohteena on myös tämä vanha, mutta virkeä Nurmijärven kirkkomme. Mutta keitä ja millaisin ajatuksin oli koolla 12.10.1793 täällä kotikirkossamme? Paikalla olivat muun muassa tietysti kirkon vihkimisen toimittanut Porvoon piispa Zacharias Cygnaeus ja hänen avustajinaan toimineet tuomiokapitulin lehtori M. J. Alopaeus, rovastit Fredrik Collin ja Arvid Pauli sekä rykmentin pastori Morten Christian Lindfors ja notaari Slottman 1). Sekä tietysti seurakuntalaisia eri puolilta pitäjää. Kun Rajamäenkin kirkon saamiseen oli vielä aikaa noin 145 vuotta ja Klaukkalan kirkon rakentamiseen reilusti yli 200 vuotta. Klaukkalan ensimmäiseenkin kirkkoon, ortodoksiseen Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkkoon oli siihenkin vielä vähän yli 200 vuotta aikaa. Mutta mitä ihmiset ajattelivat? Varmasti tuolloin 220 vuotta ja yksi päivä sitten oli silloinkin nurmijärveläisten mielessä ylpeys kotikirkosta ja ilo kotiseudusta. Ja sanoma kirkossa oli sekin sama – sillä Kristuksen kirkko ei vaihda sanomaa kuin takkia vaihdetaan muodin muuttuessa – sanoma oli varmasti sama kuin tänäänkin meidän kaikkien Kristuksen omien viestimme on: kotiseutu ja kotimaa ovat ihania asioita, mutta ikuinen koti ja iäinen kotimaa ovat ne, jonne kristityn sydän matkansa päämäärän asettaa. Siksi me tarvitsemme hääasun. Kastemekon käyttöön joka päiväksi. Juhlaan ja arkeen. Sanoin, että vaatteita voidaan vaihdella muodin mukaan, mutta kastemekon siis tarvitset joka päivä matkaasi mukaan. Eli että saat olla Jumalan armon tähden, sinäkin syntinen, armosta vanhurskas eli Jumalalle kelpaava. Ja minäkin saan pukea taas kastemekon ylleni vakuuttamaan, että pappikin kelpaa Jumalalle; eikä virka-aseman vuoksi, vaan Golgatan ristinveren ansiosta. Lahjaa, pelkkää lahjaa on jokaisen meidän pelastuksemme. Ja nyt niihin jänniteasioihin. Kantaverkossa siis kulkee enimmillään sellaiset 400 000 volttia. Ja ilman muuntajaa ei olisi tänäkään aamuna parranajokoneeni pörissyt tai kahvinkeittimesi toiminut. Olisi 400 kilovoltilla palanut niin parta kuin kahvinkeitinkin. Mutta vähitellen laskettu jännite mahdollistaa meille täällä kirkossakin nyt vaikkapa tämän valaistuksen. Jännitteen laskua ja muuntajia tarvitaan. Ja tiedätkö, missä on Nurmijärven suurin muuntaja? Oikea vastaus on – kotiseutupäivästä huolimatta -, että se ei ole Nurmijärvellä. Mutta täällä Nurmijärven kirkossa siis puhumme siitä muuntajasta, kuten täälläkin yli 200 vuotta olemme puhuneet tuosta muuntajasta, siis jo kauemmin kuin edes sähköä olemme tunteneet. Tuo muuntaja on meistä muutama tuhat kilometriä etelään. Muuntajan paikan olen saarnassani tänäänkin jo maininnut. Sen nimi on Golgata. Siellä on tapahtunut maailmanhistorian ihmeellisin muuntaminen. Taivaasta tuli käsittämättömän rankka Jumalan oikeudenmukainen viha syntiä kohtaan tänne maailmaan. Viha, joka olisi polttanut meidät ihmiset kadotukseen. Mutta kaikkien salamoiden hirveitä volttimääriä voimakkaampi, Jumalan pyhyydestä tuleva syntiä kohtaan oleva polte kohtasi erikoisen muotoisen ukkosenjohdattaminen. Tiedät mistä puhun. Puhun rististä. Rististä, jolla oli Vapahtajamme – meidän puolestamme kärsimässä rangaistuksen. Että Jumalan viha tuli kannetuksi ainoassa Pojassaan. Että Taivaan tuli ei polttanut meitä, vaan muuntui ristiinnaulitussa Herrassamme meitä kohtaan tulevaksi mittaamattomaksi rakkaudeksi. Tämän takia sinäkin olet kutsuttu hääjuhlaan. Ole puettu hääjuhlaan! _______ 1) Eeva Ojanen 1993, Temppeli korkea - Nurmijärven kirkon kaksi vuosisataa, s. 34
Saarna Klaukkalan kirkossa 15. sunnuntaina helluntaista 1.9.2013 Klaukkalan kirkkopiirin työkauden avajaismessu
Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: »Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?» Ja hän sanoi miehelle: »Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.» (Luuk. 17: 11-19)
10 spitaalista. 10 spitaalista. Tässä kirkkosalissa. Tänään. Nyt. Tällä hetkellä. 10 spitaalista täällä. Ja heillä ovat koskettavat nimet. ”Sinä ja minä”. Kymmeniä spitaalisia. Tässä ja nyt. Sinä ja sinä ja sinä ja sinä ja minä. Ymmärrämme kaikki, että ei meillä kenelläkään – Jumalan kiitos – ole spitaali-nimistä sairautta tai edes sinne päin olevaa ihotautia. Mutta spitaalisia me olemme. Elämän haavoittamia; kukin omalla tavallamme haavoitetuksi tulleita. Muiden kolhimia; ja myös järjen ylittävien syiden johdosta murjotuksi tulleita. Emme me todellakaan aina ymmärrä, mistä syystä joudumme kärsimään. Ja kun kaiken lisäksi me vielä usein itse omaa heikkouttamme aiheutamme itsellemmekin huolta, vaivaa ja murhetta. Ja mekin myös muille kipeitä kolhuja. Yhtä kaikki, tässä me olemme kirkkosalillinen elämän haavoittamia. Ja kuten Jeesuksen aikanaan kohtaamat spitaaliset, myös me haavoille menneet, ja rikkoutuneeksi asti menneet, kuitenkin olemme myös Jumalan parantamia. Tiedän, ettei tämä näin yksinkertaista ole. Jonkun sydämessä on kuoleman surun kantaminen. Toinen kierii riitaisen kodin tuskassa. Sinulla voi olla rahahuolia. Ja sinä et tunnu löytävän oikein elämälle suuntaa. Miksi minä sitten maalailen sinulle parantuneen rauhaisaa olotilaa? Kuule, siksi puhun näin kun pappikaan ei ole suojassa elämän haavoilta. Monet syvätkin iskut ovat rikkoneet myös minua. Kuitenkin siis, silti koen, että kaiken keskellä olen Jumalan parantama. Kyynelten laaksoksi sanotaan kristityn vaellusta, ja karun tosi on tuo lause. Mutta me emme ole matkallamme yksin. Paras hoitaja kulkee kanssamme elämän taistelukentällä. Sitoo haavat ja sitoo uudelleen vanhatkin aukenevat haavat. Siksi kyynelten laakso ei ole toivoton paikka. Kun pimeys laskeutuu ihmisen elämään, me helposti silloin menetämme täysin kykymme nähdä. Valoton elämä on oikeasti pimeää taivalta. Mutta kyynelten laakso ei ole siis toivoton paikka. Koska Jumala näkee pimeässä. Eilen illalla tuli tästä aiheesta Raamatun sivuilta eteeni erittäin puhutteleva kohta. Hyvin rohkaiseva kohta. Jesajan kirja ja luku 50: ”…Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan.” (Jes. 50: 10b) Mieleeni palautui noita Herran Hengen johdattamia sanoja lukiessani kuinka jo joskus nuorena olin yrittänyt määritellä lyhyesti uskovan ihmisen elämän. Kun ei millään elämässä voisi olla kyse pelkästä kyynelten laaksossa kulkemisessa. Ja näin yhä tänä päivänäkin kutsun kristityn elämää valoisaksi ahdistukseksi. Vaikka kuinka pimeää olisi, niin Jumalan sanan lupauksen mukaan ilman valoakin me saamme luottaa Herran nimeen ja turvautua Jumalaan. Pimeässä kulkivat 10 spitaalistakin. Syvällä pimeässä ja ilman valoa. Muiden ihmisten kauas pois työntäminä. Ja pois suljetulla, torjutulla, valoisa päiväkin muuttuu yötä pimeämmäksi. Mutta mitä Jeesus teki? Niin kuin Hän yhä kohtaa syrjityimmätkin, joiden päivästä on valo otettu pois, niin Herra teki spitaalistenkin kohdalla siellä Samarian ja Galilean rajaseudulla. Jeesus kohtasi heidät. Jeesus kuuli heitä. Ja Jeesus paransi heidät. Valo tuli takaisin sairaan parantuessa ja ehkä vielä enemmän elämä kirkastui siinä kun syrjään työnnetyn ihmisen ikävä toisen ihmisen luo sai taas täyttyä. Jumala on ihmeellisen hyvä Jumala. Mutta. Kiitänkö minä siitä? Surukseni huomaan, että vaikka elän Jumalan käsittämättömän hienojen lahjojen keskellä, minulla on silti solkenaan parannusehdotuksia Jumalan toimintaan. Jos kesälläkin nyt oli 22 astetta lämmintä joku päivä, niin sen sijaan, että olisin kiittänyt Herraa lämmöstä, reklamoin Taivaaseen, että olisin halunnut vähän lisää, 24 astetta olisi ollut sopiva uintipäivän sää. Tai kun minulla on nyt pyörälenkeillä tullut tulehdus tuohon vasempaan käteeni ohjaustangon puristuksesta ja tärinästä, niin enkös minä ole moneen kertaan valittanut Jumalalle, että tämäkin vielä. Tämäkin vielä! Eilen iltapäivällä minua vastaan tuli mies. Hän työnsi toista miestä pyörätuolissa. Tuolta pyörätuolissa olleelta mieheltä puuttuivat jalat. Ja tuo mies hymyili puhuessaan työntäjänsä kanssa. Ja minä häpesin käteni surkuttelua. Anteeksipyyntöjen kera peruin Jumalalle laittamani valituksen. Palataan kuitenkin vielä siihen kun Jeesus kohtasi spitaalisia 2000 vuotta sitten. Ja Jeesus ei vain kohtaa. Jos nyt sallitte, näytän aivan konkreettisesti, mitä tarkoitan. En ajattele ketään teistä henkilökohtaisesti, tulen luoksenne sattumanvaraisesti kertomaan, mitä tarkoitan sillä, että Jeesus ei ainoastaan kohtaa. Luukas kertoo 10 spitaalisen parantamisesta. Matteus kertoo kuinka Jeesus paransi toisella kertaa yhden spitaalisen (Matt. 8: 1-4). … Ja samalla lailla kun minä nyt kierrän tässä teidän keskellänne, ja tulen luokse, niin Jeesus kohtasi tuon spitaalisen miehen, ja… kosketti häntä. Näin. Näin. Näin. Kohtasi ja kosketti. Ja paransi. Palvelustyöhöni kuuluu toisinaan myös kohdata kuolevia. Kerran Hyvinkäälle olin mennyt tapaamaan minulle tuttua seurakuntalaistamme. Omaisten kanssa toivoin ja rukoilin, että hän paranisi, mutta toivoa ei paljon ollut. Lisäksi hänen erittäin vakavassa sairaudessaan oli vaara, että se tarttuisi vierailijaankin. Puin ylleni sairaalan suojavarusteet, eikä minusta jäänyt näkymään muuta kuin silmät. Kun astuin potilaan huoneeseen, sukulaisten kanssa kuljin hänen vuoteensa luo. Ja tuo kuolemansairas potilas avasi silmänsä ja sanoi ilahtuneena: ”Ari!” Hän tunsi minut silmistä. Pelkistä silmistä. Kun menin tarpeeksi lähelle, niin ei tarvittu kuin silmien näkeminen ystävän tunnistamiseen. Puristimme toistemme kättä ja rukoilimme yhdessä tuon miehen elämän aivan lopputaipaleella. Tuossa kohtaamisessa ymmärsin jotakin uutta Jeesuksen toiminnasta. Tämän takia siis Jeesus tulee niin lähelle. Että tunnistamme Hänet ristiinnaulituksi syntiemme sovittajaksi ja ylösnousseeksi Vapahtajaksemme, siksi Hän tulee niin lähelle. Että voi koskettaa meitä. Että ylettyy koskettamaan sydämeemme asti. Mitä vastaamme meitä kohti kulkevalle Jeesukselle? Pääseekö Jeesus tänään meitä sydänetäisyydelle asti? Sydämen koskettamisen läheisyydelle asti? Sillä tämä kirkkosali ei ole vain täynnä spitaalisia, vaan täällä on siis myös parantajamme; Hän, jonka nimi on todella puhutteleva. Hän on ”kipujen mies, sairauden tuttava” (Jes. 53: 3a). Jesajasta saamme lukea myös: ”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.” (Jes 53: 4a) Ja edelleen Jumalan sana tuo meille lohdun sanomaa: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53: 5b) Onko vastauksemme Jeesukselle silti pelkkä messun jälkeinen kirkkokahveille lähtö vai onko vastauksemme Vapahtajallemme kiitollisen elämän alku? Kymmenestä parantuneesta spitaalisesta yksi, hänkin samarialainen, palasi kiittämään Jeesusta. Mitä jos me aloittaisimme tämän Klaukkalan kirkkopiirin työkautemme kaikki klaukkalalaiset ja aivan kaikki, parantuneina, ja vielä vaikka haavat vähän vuotaen, niin kyyneltenkin läpi hymyillen. Ja jokainen Herraamme kiittäen. Jokainen Herraamme kiittäen. Kiittäen haavojemme hoidosta matkalla ollessamme; kiittäen uskomme Antajaa ja Ylläpitäjää pelastuksen lahjasta. Siitä, että uskon suomana , Kristuksen armosta, meillä on täydellinen terveys kerran perillä kun saavutamme tuon matkamme päämäärän, Taivaan kodin.
Saarna Nurmijärven kirkossa Rukoussunnuntaina (5. sunnuntai pääsiäisestä) 5.5.2013
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
Nyt meillä on tietokilpailu. Tähän saavat osallistua niin riparilaiset kuin aivan kaikki. Ja voittajan palkinto on hyvin suuri. Kuuntele tarkkaan, kysymys tulee aivan hetken päästä. No, nyt: Missä on Jeesuksen risti? Tiedetään, odotit jotakin ihan toisenlaista kysymystä. Jotakin helpompaa. Esimerkiksi sitä, että mikä on piin likiarvo 100 desimaalin tarkkuudella. No, se olisi jo liian helppoa. Sehän on 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679. Mutta, se vaikea kysymys. Missä on Jeesuksen risti? Toisaalta, ihan simppelillä, yksinkertaisella ajattelulla ymmärrämme, että Golgatallehan eli suomeksi Pääkallonpaikalle, se pystytettiin. Se on luettavissa Raamatusta (Mark. 15: 22; Matt. 27: 33, Luuk. 23: 33; Joh. 19: 17). Ja tuhannet maalauksetkin kuvaavat Jeesuksen siellä korkealla ristillä Golgatalla. Totta. Silti lukuisat taidemaalarit, monet hyvin kuuluisatkin taiteilijat, ovat olleet aivan väärässä. Golgatalla Jeesus kyllä kuoli. Mutta ei se risti korkealla ollut. Jeesuksen aikaa,siis sitä kun Herra oli syntynyt tänne maailmaan parituhatta vuotta sitten, tuota aikaa tutkitaan monien tieteenalojen avulla, nykyään muun muassa jopa kielitieteen ja psykologian keinoin. Ja erittäin merkittävällä tavalla myös nykyaikaisen arkeologian keinoin. Siis tieteellisten kaivausten ja löytyneiden esineiden tutkimisen kautta. Ja arkeologia on ollut osaltaan avaamassa myös kuvaa tuosta roomalaisten äärimmäisen julmasta teloitustavasta, ristiinnaulitsemista. Risti ei nimittäin ollutkaan ilmeisesti kohotettu korkeuksiin, vaan se oli todennäköisesti lähes samalla tasolla kuin maan tasalla seisovat ihmiset. Ja tiedätkö mikä asia tästä seuraa…? Ristiinnaulittu Vapahtajamme, pyhä sovintoveri vuotaen, katsoi ympärillään ollutta ihmisjoukkoa siellä Golgatan kummulla silmien tasolta. Silmien tasolta. Virressä veisataan näin: ”Jos en voi katsettani sinuun nostaa…” (Virsi 289: 3) Eli tuossa virressä on ideana, että me syntisinä ihmisinä emme omin avuin voi kohdata korkealla pyhyydessä olevaa Jumalaa. Mutta nyt, uuden tietomme valossa me kohtaammekin sen tosiasian, että rakkaudessaan Jumala tuli niin alas, että meidän ei tarvitse yrittää kurottaa katsettamme korkeuksiin. Sillä niin kuin Jeesus katsoi aikanaan ympärillään olevia ihmisiä ihan silmien tasolta, niin me saamme tänään Jumalan meitä kohtaan tunteman rakkauden ja Jumalan meille osoittaman armon ansiosta katsoa Vapahtajaamme ihan silmien tasolle. Näin alas Taivaan pyhästä korkeudesta tänne syntiin langenneeseen maailmaan Jumala tuli, että me voimme katsoa Häntä nyt silmiin. Ja tiedätkö mitä? Kun olet ihastunut tai ihan rakastunut, ja haluat tietää, onko rakkautesi kohde ihastunut tai rakastunut sinuun, mitä teet? No, joku sanoo, että ootsä mun kaa? Mutta kai kaikki haluavat myös nähdä rakkaansa silmät. Tai oikeastaan, nähdä, onko siellä silmissä vastakaikua rakkaudelleni? Loistavatko rakkauteni kohteen silmät minun tuikkiville silmilleni? Ja jos, ja kun, haluat nähdä maailman suurimman rakkauden, tiedät kenen silmiin kannattaa katsoa. Hänen, joka on merkityksessään kaikkia ihmisiä enemmän kuin päätään pitempi… Mutta silti kun katsot häntä, hän on aivan siinä sinun silmiesi ja sydämesi tasolla, ja kuinka kaunis, lempeä ja hyvä ja ihana on Jeesuksen katse. Hyväksyvä katse. Sinua arvostava katse. Sinut armahtava katse. Kuulemassamme pyhässä evankeliumissa Jeesus rohkaisee meitä pyytämään. Siksi: Piin likiarvoista viis, kun tärkeää on siis, että saamme ohjetta pyytää, kuinka ristin voimme löytää. Kun siellä ristillä meille jokaiselle katuvalle syntiselle tulevat vastaan nuo runnellut, mutta rakkautta täynnä olevat kasvot; ja silmät, joita eivät voita mitkään toiset silmät. Näin Rukoussunnuntaina – ,joka siis painottaa meille rukouksen ihmeellistä voimaa - meillä onkin erinomainen tilaisuus rukoilla Jeesuksen antamalla luvalla tänäänkin Taivaan Isää. Rukoilla, että Pyhä Henki vakuuttaisi meille Herran ristin ja Herran silmien olevan koko ajan valmiina matkamme varrella. Valmiina armahtamaan ja kannustamaan. Sinua ja minua. Tänään ja kaikkina päivinä. Tietysti tämä maailma on täynnä kaikenlaisia sinällään hienoja silmiä Mike Monroen meikkiluomuksesta lähtien. Silti vain yhdet silmät ovat armon silmät. Ja vain yksi voi sanoa voittaneensa synnin, kuoleman ja Saatanan vallan. Siksi tuo yksi, Hän, ylösnoussut Herramme, antaa meille rohkeuden elämän kamppailujen keskelle ja kantaa Taivaan Kotiin saakka. Hän Jeesus, joka sanoo:”… pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman”. Katso Jeesusta silmiin, näet rakkauden, saat rauhan.
Saarna Nurmijärven kirkossa pääsiäisyönä 30.3.2013 Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: "Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?" Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'" Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. (Mark. 16: 1-8)
”Kävi huonosti kuin Jeesukselle pääsiäisenä.” Olin kevättalvella maanpuolustuskoulutuksessa tuolla naapurissa, Tuusulassa. Kun lähdin sinne koulutukseen, toimistosihteerimme sanoivat, että nyt lähdet sitten ampumaan. Vastasin, että en edes näe asetta, vaan istun kaksi päivää luennoilla. Maanpuolustuskoulutus kun on hyvin kokonaisvaltaista, ja nyt aiheena oli nuorten syrjäytymisen torjunta. No taistelua siis kuitenkin, torjuntataistelua, ja tärkeää sellaista taistelua on kyseessä siis, kun syrjäytymistä vastaan toimimme. Mutta tuolla koulutuksessa yhdellä luennolla eräs luennoitsijoista siirtyi hyvin kirkolliseen aiheeseen. Hän sanoi nuo alussa lausumani sanat havainnollistaakseen puhettaan, hän sanoi: ”Kävi huonosti kuin Jeesukselle pääsiäisenä.” Järkyttävällä tavalla nuo sanat ovat totisinta totta. Kuitenkin kun nuo luennoitsijan sanat ”…huonosti kuin Jeesukselle pääsiäisenä” kaikuivat vielä isossa auditoriossa, en malttanut olla huikkaamatta penkistäni ilmoille toivon sanomaa: ”Mutta hyvinhän siinä lopulta kävi!” Ja niin se vain luennoitsijakin myönsi, että näinhän se on. Lopulta kävi hyvin. Tätä lopulta hyvin käymistä me olemme sisaret ja veljet tässä juhlimassa! Vaikka vielä pitkäperjantaina meillä oli suru. Herra Jeesus sanoi aikanaan ristillä: ”Se on täytetty” (Joh. 19: 30), mutta tiedämme, että nuo armon sanat merkitsivät samalla Vapahtajamme käymistä kuolemaan. Puolustusvoimien luentosalissa alustaja oli aivan oikeassa. Huonosti Jeesukselle kävi. Syntiemme sovittaminen maksoi Herramme hengen. Mutta, uskollisuutensa tähden, kuolemaan saakka olleen uskollisuutensa tähden, Herra Jeesus sai kokea ylösnousemuksen voiton. Sillä ”sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua” tämä maailma sai kohdata riemuviestin siitä, että lopulta kaikki oli käynyt hyvin. Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome saivat olla todistamassa tyhjää hautaa. Sisaret ja veljet, tyhjää hautaa mekin olemme tänä yönä todistamassa. Aurinko ei ole vielä noussut, mutta kuoleman yön pimeys on jo hellittänyt. Tyhjästä haudasta ja Jumalan ihmeellisestä kirkkaudesta me itse olemme osaltamme eläviä todisteita. Sillä, jos hauta olisi aikanaan pystynyt pitämään Jeesuksen, emme me täällä nyt keskellä yötä Nurmijärven kirkossa olisi. Sinä olisit nukkumassa. Sinä lukemassa kirjaa. Sinä ehkä laittamassa vielä päivän päätteeksi tiskejä koneeseen. Ja minä varmaan ikävä kyllä olisin jääkaapilla elokuvan mainostauolla. Mutta ikävintä olisi, että ei olisi edes mitään Nurmijärven kirkkoa tai Klaukkalan kirkkoa tai Rajamäen kirkkoa tai mitään muutakaan maailman tuhansista ja tuhansista kirkkorakennuksista, tai Nurmijärven seurakuntaa tai ylipäätään mitään kristillistä kirkkoa kun uskontomme perustajaksi suunnitellulle Jeesukselle olisi käynyt niin huonosti pääsiäisenä, että kaikki olisi loppunut hautaan. Mutta, että on Nurmijärven kirkko ja valtava määrä kirkkoja kaikkialla maailmassa ja on Nurmijärven seurakunta, ja Kristuksen maailmanlaajuinen kirkko, ja me mukana tässä kaikessa, niin että tämä kaikki kertoo tämäkin siitä, että kerta kaikkiaan, se Jeesuksen hauta jäi tyhjäksi! Olen omin silminkin saanut käydä Jerusalemissa katsomassa, että Jeesuksen hauta on tyhjä. Mutta tärkeintä on, että sydämemme näkee, että uskossa omistamme, Pyhän Hengen voimasta uskomme, että on käynyt hyvin. Että tällä maailmalla tämän kaiken mielettömyyden ja tuskan ja sairauden ja sodan ja nälän ja kuoleman ja kilpailun ja kivun ja kauheuden keskelle saamme kuulla Jumalan sanan: ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29: 11) Siksi tänäkin pyhänä pääsiäisyönä voimme omistaa itsellemme myös ne sanat, jotka enkeli sanoi Marioille ja Salomelle: ”Älkää pelästykö.” Me saamme olla turvallisin mielin. Voitosta käsin me katsomme tämän maailman välillä niin ahdistavaa menoa. Me tiedämme, että ristin Herra, ylösnoussut Vapahtajamme on musertanut synnin, kuoleman ja Saatanan vallan. Kyllä Paha saa erävoittoja tässä maailmassa, mutta täydellinen voitto on jo Herran Jeesuksen naulojen lävistämissä käsissä. Siksi, lopulta, aivan lopulta, aikojen lopussa jokaiselle Herran omalle käy enemmän kuin hyvin. Jokaiselle syntinsä Golgatan ristin juurelle tuovalle käy enemmän kuin hyvin. Käy Taivaallisen hyvin. Hauta on tyhjä! Taivas on auki! Aamen!
Mutta Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Matt. 20: 25-28)
Joku kysyy, minkä tähden Jumalaa tarvitaan? Minä vastaan: hautausmaan tähden. Sen tähden siis, että on joitakin faktoja, joita emme voi ohittaa. Tämä vanha sanonta on useimmille meille tuttu: Pakko ei ole kuin köyhän kuolema. Mutta kun kuolema on jokaisen pakko. Usein olen toistanut, ja taas toistan, jo kuolleen evankelista Kalevi Lehtisen itsensä usein toistamaa tosiasiaa: Jokaisen sukupolven kuolleisuusprosentti on sata. Sata. Sata prosenttia on kova luku. Kun pakko on rikkaankin kuolema. Siksi me ihmiset, jotka – jos rehellisiä ollaan - taidamme useimmat olla liian kovia henkselien paukuttelijoita, joudumme hautausmaan puhuttelemiksi. Me olemme kerran vielä kaikki tuolla käteni osoittamassa suunnassa. Metri tai pari multaa päällämme. Kuolemisen pakon on pakko nyt laittaa arvomme täällä eläessämme oikeaan järjestykseen. Pidä hyvällä omallatunnolla Espanjan lomaosakkeesi ja uusi autosi, mutta muista samalla mitä Herramme Jeesus asettaa meidän asioidemme tärkeysjärjestykseksi. Me emme voi ajatella vain itseämme. Itsekkyys ei sovi meille. Meidät on kutsuttu palvelijoiksi ja jopa orjiksi toistemme palvelukseen. Jos Jeesus olisi Taivaan suurista saleista antanut nämä ohjeet, niin ehkä niitä emme tahtoisi noudattaa. Toteaisimmehan me silloin herkästi, että sieltä se kuningas korkeuksista antaa ohjeita ymmärtämättä mitään tästä elämästä. Vaan kun Jeesus tuli keskelle tätä ihmisen elämää. Syntyi ihmiseksi. Oli toki maan päälläkin koko ajan Jumala, mutta oli myös aidosti ihminen. Synnitön, mutta tosi ihminen. Kyllä meidän ihmisten pitää kuunnella ihmiseksi, veljeksemme tullutta Jeesusta. Eihän meitä toki huvittaisi olla palvelijoita ja orjia; on kivempi olla johtaja tai ainakin jonkin sortin esimies kuin hääriä orjana muita auttamassa. Mutta, kun meidän on pakko kuolla, niin on meidän viisasta myös nähdä, että tämä lyhyt elämämme täyttää tarkoitustaan paremmin palvelijana toimiessamme kuin kukkona tunkiolla ollessamme. Ja miksei meiltä riittäisi palvelijan mielenlaatua ainakin nykyistä paremmin kun tiedämme mitä sotiemme ajan miehet ja naiset – tässä vieläkin keskellämme harvalukuisina kunniakansalaisina olevina – ovat joutuneet palvelemaan Isänmaatamme mittaamattomin uhrauksin. Näistä uhrauksista on tietysti ollut suurin se, josta muistuttaa meitä lähinnä kirkkoamme oleva hautausmaa. Sankarihaudat kertovat sellaisesta Isänmaamme palvelemista, että sanat loppuvat kesken tämän meitä niin mittaamattomasti puhuttelevan uhrin äärellä. Siksi minäkin vaikenen nyt hetkeksi, ja saamme kaikki suunnata kiitolliset ajatuksemme kirkonmäen rinteen haudoille. - - - - Itsenäisyys ja vapaus ovat ihmeellisiä lahjoja. Jumalan meille antamia. Veteraaniemme meille hankkimia ja pelastamia. Unohtamatta sitä hintaa, jonka myös sotalesket, sotaorvot, kaikki kaatuneiden omaiset ovat maksaneet ja edelleen osa teistä on maksamassa tätä hintaa loppumattomana kaipuuna sankarihautojen käytäviä käyden. Ja te kaikki sotavuosiemme kansalaiset, rakkaat jo harmaat veljemme ja sisaremme. Maksoitte vapautemme nuoruutenne vuosilla, maksoitte haavoilla ja vammautumisilla. Olitte todellisia Isänmaan palvelijoita. Niitä te olitte myös jälleenrakentamisen vuosina. Kiitollisuus on suuri rinnassamme myös siitä kun saamme juhlia jo 95-vuotiasta itsenäistä Suomeamme. Jumala on ollut meitä kohtaan hyvä. Selvisimme sodista. Selvisimme sodan inhimillistä ja aineellisista valtavista menetyksistä. Sotakorvauksetkin on maksettu jo 60 vuotta sitten. Ja samalla mieleemme palautuu, että vaikka korvausten maksu oli raskas taakka, se loi Suomen teollisuudelle aivan uudenlaiset edellytykset toimia. Pahankin Jumala voi hyväksi kääntää. Nyt elämme jo pitkällä 2000-luvulla. Mutta me emme unohda talvisodan ihmettä, emmekä sitä, että maatamme ei miehitetty, emmekä unohda miehiä emmekä naisia, jotka Jumalan johdattamina ansaitsivat meille palvelumielellään kaiken tämän. Mitä me uudet sukupolvet voimme tehdä tehdäksemme kunniaa sankarivainajillemme ja sotiemme veteraaneille? Ainakin sen, että emme koskaan unohda sankareitamme. Jos Herran paluu ei vielä koita, niin myös veteraanisukupolven kuolleisuusprosentti tulee olemaan sata. Silti me muistamme sankarimme Teidät myös silloin kun viimeinenkin teistä lepää hietalehdossa, kuolon kehdossa, ylösnousemuksen aamua odottamassa. Ja teemme teille kunniaa myös huolehtimalla maamme ja lähimmäistemme hyvinvoinnista taloudellisesti vaikeinakin aikoina. Kun suomalaiset ovat pysäyttäneet puna-armeijan, niin emme me kerta kaikkiaan suostu sortumaan mihinkään talouskriiseihinkään. Suomi katsoo eteenpäin. Ja Suomi katsokoon ylöspäin. Hän, joka tuli veljeksemme, on taas Taivaan Herra. Mutta Jeesus kulki kaikkein syvimmän rotkon kautta, sen kummun kautta, jonka nimi on Golgata. Vaikka se siis oli kivinen kumpu, koholla ja korkealla, niin valtava tuskan laakso siinä aukeni Herrallemme. Hän suostui rakkaudessaan siihen. Ihmisen Poika, Herra Jeesus, ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. Ja voittamaan ylösnousemuksessaan kuolemankin vallan. Me tarvitsemme Jumalaa, koska joudumme hautaan. Me tarvitsemme Jumalaa, että pääsemme haudastamme pois. Me tarvitsemme Jumalaa, että saamme kerran olla ikuisesti vapaita taivaallisessa Isänmaassamme. Kuule siis Ylipäällikön käsky: Katse ristiin päin!
Saarna Rajamäen kirkossa Valvomisen sunnuntaina 18.11.2012 Jeesus sanoi opetuslapsille:
Kuinka kauan pitää kulkea pimeässä yössä ennen kuin aamu valkenee? 2000 vuotta, lähes, on Kristuksen kirkko odottanut Herran paluuta Kunnian kuninkaana. Onko meiltä siis jo mennyt kahdessa vuosituhannessa pohja pois Herran odotukselta? Mitä jos jo nyt ottaisi vähän rennommin, eikä aina vain saarnaisi Jeesuksen paluusta? Eilen kirkkoherranvirastolla katselin edessäni tämän päivän evankeliumin sanaa. Muistiini palautui jumalanpalvelus Lauttasaaren kirkosta, jossa ensimmäisiä saarnojani pappina pidin juuri siis tänäänkin esillä olevasta evankeliumista. Saarnasin silloin kuinka toinen otetaan ja toinen jätetään. Toinen otetaan, toinen jätetään -sanani kaikuivat nuoren papin innolla helsinkiläisseurakunnalle. Tuosta saarnasta on jo noin 20 vuotta aikaa. Olenko oppinut jotakin noiden vuosien aikana? Etten taas alkaisi samaa rataa kulkemaan ja toistamaan: ”toinen otetaan, toinen jätetään”. Parasta on silti antaa Raamatun ratkaista sen, miten jatkan saarnaani. Vai toteaisinko kuitenkin ihan kirkkaan järjen valossa, että Jeesuksen paluuta on lapsellista odottaa kun kyllä 2000 vuodessa Hän olisi ehtinyt jo tulla takaisin, jos olisi ylipäätään palaamassa? Sillä me elämme nykyaikaa, ja joka puolelta kuuluu, että nyt olemme kasvaneet viisaudessa niin suuriksi, että eivät meitä entisajan oppimattomiin ihmisiin uponneet jutut enää hetkauta. Me olemme nääs 2010-luvulla! Marsia tutkitaan. Koko maailma alkaa olla tietokoneverkossa. Lääketiede pidentää keskimääräistä elinikäämme niin, että kohina käy. Ei enää Jeesus tälle planeetalle tällä vuosituhannella mahdu! Avataan silti Raamattu. Aika inhottavalla tavalla sisimpääni pistäen nousee mieleeni heti kaksi raamatunkohtaa: Toinen Pietarin kirje kertoo meille ajasta, viipymisestä ja Herran kärsivällisyydestä: …älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. (2. Piet. 3: 8-9) Ja siitä viisaudestamme, siitä me kuulemme esimerkiksi Paavalin kirjeestä roomalaisille: He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi… (Room. 1: 22). Sisaret ja veljet, nuokin kuulemamme raamatunkohdat ovat sieltä melkein 2000 vuoden takaa. Ja ne Jumalamme on suunnannut myös meille tänne Rajamäkeen marraskuiseen sunnuntaihin vuoteen 2012! Sinulle ja minulle nuo sanat ovat. Ehkä nyt kuitenkin vähän heilahdit penkissäsi, ettei sana sattuisi, mutta tuolta Herran sanat seinästä ovat kimpoamassa taas kohti sinua. Anna sanan satuttaa, että sana voi sinut myös parantaa. Sillä vaikka on yö pitkä ja pimeä, on aamu tänään meitä lähempänä kuin koskaan ennen. Roomalaiskirjeestä kaikuvat meille nämäkin sanat: Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin kun meistä tuli uskovia. Yö on pitkälle kulunut, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. (Room. 13: 11-12) Vaan silti, miksi näin, miksi emme vain voisi koisia rauhassa? Miksi pitää stressata!? Tiedät itsekin vastauksen, turha oikeastaan minun on sitä täältä saarnatuolista sanoa. Tietysti siksi meidän on oltava valveilla, että tulemme olemaan niitä, jotka otetaan mukaan pellolta ja myllystä, tietokoneen ääreltä ja auton ratista. Tämä on 2000 vuotta jatkunut ja aikojen loppuun asti jatkuva Kristuksen kirkon julistus. Vaikka Jupiteriin olisi joku matkalla kun Herra palaa, niin siellä avaruusaluksessa olijankin on päästävä taivaalta Taivaaseen. Palaan vielä sinne Lauttasaaren kirkkoon -90-luvun alkupuolelle. En minä sielläkään tyytynyt toistelemaan, että toinen otetaan, toinen jätetään. Toinen otetaan, toinen jätetään. Kun Jumala on aina halunnut ja haluaa tänäkin päivänä, että ei pellolle, eikä metroon tai bussiin tai markettiin jää yksikään mukaan ottamatta kun Jeesus tulee takaisin noutamaan omansa sellaiseen kirkkauteen, jota yksikään meistä ei ole vielä koskaan nähnyt. Yön pimeys väistyy kun ikuisuuden aamu nousee ja portit Taivaan kotiin avautuvat Jeesuksen ristinveren sovitukseen suostuneille. Ja kun siis Kristuksen kirkko on jo 100 kertaa pidempään kuin minä olen tätä kirkkoa palvellut, 2000 vuotta kun on Kristuksen kirkko jaksanut julistaa Herran armoa, niin kyllä minulla pitää riittää intoa vielä 20 pappisvuoden jälkeenkin julistaa edelleen ristinveren armoa jokaiselle syntinsä tunnustavalle ja niitä katuvalle. Joka saarnassa niin kauan kuin aikaa vielä on. Monelle ristiin turvaaminen on kuitenkin vaikeaa, ehkä juuri sen takia, että me kristityt olemme onnistuneet epäonnistumaan evankeliumin markkinoinnissa ainakin seuraavalla tavalla. Me kun näet teemme valvomisesta suorituksen. Ketä kiinnostaa sellainen usko, joka ahdistaa? Maailmassa on uskontotieteilijöiden mukaan kymmeniätuhansia eri uskontoja, ja kaikissa niissä - paitsi yhdessä - on ihmisen suoritettava jotakin saavuttaakseen uskontonsa määrittelemän pelastuksen. Ja ajattele, ja ajattele kahdesti, eikun kolmesti ajattele, sillä niin iso on tämä juttu. Että kun kristinusko on se uskonto maailmassa, joka ei vaadi ihmiseltä tekoja pelastuksen ja levon saamiseksi… Niin me kristityt itse olemme laatineet hengellisen hikisen kuntosaliohjelman itseämme ja toisiamme raskauttaaksemme!! Ole pinna kireällä, suorita, yritä hankkia hartiavoimin armoa, jännitä Herran paluun hetkeä, stressaa, kuluta itseäsi, ole paineessa. Hyi surkee, en paremmin sano. Mutta rakas hyvä Paimenemme Jeesus – ainoa pelastuksen antaja - sanoo parhaiten: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30) Toki Jeesus sanoo, että meidän on oltava valveilla: Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta valveilla olo tarkoittaa siis valmiina oloa. Kun meillä on jo lippu lunastettuna, niin meidän ei tarvitse jännittää vaikka lentokoneeseen pääsyä. Voimme rauhallisesti odottaa kunnes tulee kuulutus, että nyt koneeseen. Kun meidät on kastettu Kristuksen omaksi ja olemme sanoneet Herralle, että meille kelpaa lunastus, niin levollisesti voimme todeta lippumme Taivaaseen olevan valmiina kun tulee se viimeinen kuulutus. On se viimeinen kuulutus sitten viimeinen iltasoitto tai sitten lopulta pasuunan soitto Herramme Jeesus Kristuksen saapuessa Taivaan enkelien kanssa kutsumaan omansa kotiin. Ja siis mieluusti Jeesus korjaa talteen molemmat pellolla tai telakalla tai pankissa vierekkäin olevat. Tämän armon sanoman Pyhä Henki avaa meille Jumalan sanasta. Nooan päivinä kaikki eivät olleet varuillaan, ja tiedämme karut seuraukset. Meidän on siksi oltava nykyajan ihmisinä viisaampia, emmekä siksi saa turvata omaan edelleen kovin rajalliseen viisauteemme, vaan Jumalan sanan viisauden suojaan meidän on käytävä. Jeesus sanoo, että jos joku tietäisi, koska varas yrittää tunkeutua kotiimme, niin takuulla emme tahtoisi olla murtohetkellä unessa. Ja kun kerran vain Taivaan Isän tietämä Herran Jeesuksen paluun hetki koittaa, niin emmehän me halua olla silloin unessa? Että valveilla olevina pääsemme ikuiseen kotiimme. Emme päivää tiedä, emme hetkeä aavista koska palaa viimein Herramme? Siksi unohtaa ei, ei voi valvomista, mutta silti levossa valvomme. Odotamme päivää suurta taivaallista yhä tähän laitamme toivomme.
Saarna Nurmijärven kirkossa 2. sunnuntaina helluntaista 10.6.2012
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: (Katso myös pyhäpäivän Vanhan Testamentin lukukappale Sananl. 30: 7-9 ja epistola 1. Tim. 6: 6-12 sekä päivän virsi 276.)
”Tuo maa päällä pilvien (Täällä Pohjantähden alla, Lasse Heikkilä)
”Voi kuinka kaipaankaan” tuossa laulussa lauloin. Mitä minä kaipaan? Mitä sinä kaipaat? Pyhäpäivämme evankeliumissa Jeesus puhuu katoavista ja katoamattomista aarteista. Ja Jeesus selvästi sanoo meille, että ajallisiin asioihin turvaaminen ei ikuisuutta varten riitä. Mutta kun me sitten puhumme Taivaasta, niin mitä me silloin siis kaipaamme? Eli mihin ihmeeseen me oikein turvaamme kun katoamattomiin aarteisiin turvaamme? Ovatko katoamattomat aarteet itse asiassa niin epämääräisiä, että sen vuoksi – niin tuntuu – surullisen harva niistä katoamattomista aarteista on enää ylipäätään kiinnostunut? ”…tuon ihmeellisen maan”. Näin laulu hehkuttaa meille Taivaan ihanuutta. Mutta onko se Taivas niin ihana? Ilmestyskirja piirtää meille kuvan kultakaupungista kertoessaan pelastettujen ilosta Uudessa Jerusalemissa. Ilmestyskirjan luvussa 21 Johannes kuvailee tuon kaupungin olevan kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. Pakko siis on pelastettujen osan eli Taivaan kodin oltava jotakin todella hienoa. Vaan onko silti niin, että vielä jotakin hienompaa on Taivas kuin mitä mitkään sanat – edes Ilmestyskirjan väkevät sanat – meille pystyvät välittämään? Kun jäin pohtimaan tätä asiaa, muistin kirjoittaneeni joskus vajaat 30 vuotta sitten tästä aiheesta runon. Eli ei muuta kuin eilen iltayöllä vielä kotiarkiston alimpia hyllyjä tutkimaan, jos sieltä löytyisi tuo runo.
Löysin sen runon ja nyt haluaisin jakaa sen kanssasi:
EN KULTAKAUPUNKIIN
En kultakaupunkiin käy ei edes sydämeeni se näy. Kultakaupunkia parempaan käyn Iäisestä Kaupungista nään eessäni näyn.
Jumalani kotikaupungissa ei ole kultaa maan kulta on siellä liian halpaa. Ei ole siellä helmiäkään, ei timanttien loistoa helmet, timantit ovat maan tomua.
Iäinen kaupunki on täydellinen tuo kotini taivainen. Maan kalleudet ei siellä ole mitään saan varautua parempaan.
En käy kultakaupunkiin vaan täydelliseen Rakkauden Kotiin. En vielä tiedä kuinka upeaa tulee olemaan, mutta jo tiedän: kultakatuja paremmat kadut Taivaan…
Saamme varautua parempaan. Siis katoamattomat aarteet eivät ole epämääräisiä, vaan niin määrättömän ihmeellisiä ja ihania siis, että edes hurjimmat haaveemme eivät niitä tavoita. Jotakin kutkuttavan upeaa ja ihmeen lohduttavaa kuitenkin jo nyt meille avaa tuo Johanneksen ilmestyksen 21. luku. Johannes saa Pyhän Hengen johdattamana sanoa Ilmestyskirjassa meille näin: ”Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21: 3-4) Ja huomaatko, myös nuo viimeiset sanat ”kaikki entinen on kadonnut”, liittyvät hyvin kiinteästi pyhäpäivämme evankeliumiin, jossa siis Herra Jeesuksemme sanoo, että jos yritämme kahmia itsellemme kunniaa ja mammonaa, niin aarteet eivät todellakaan kestä meillä ikuisesti. Pienen sekaannuksen vuoksi lehteen oli tullut tieto, että kesäpappimme Arto Härkönen olisi tänään kanssamme täällä messussa avustajana, vaikka hänellä siis on tänä viikonloppuna muita palvelustehtäviä. Arto kuitenkin pyysi sanomaan terveisiä, että kenties tapaatte hänet Klaukkalan kirkon messussa juhannuspäivänä. Vaan annetaan joka tapauksessa Arton elämän jo nyt tulla osaksi tätäkin saarnaa tässä ja nyt. Nimittäin kullasta ja kunniasta ja niiden katoavaisuudesta kun puhumme, niin Arto on hieno esimerkki tästä ja erityisesti katoamattomien aarteiden löytymisestä. Aikanaan minäkin elin jännittäviä hetkiä kun aikaeron vuoksi öisin seurasin YK-sotilaana Golanilta käsin Los Angelesin olympiakisoja. Niitä vuoden 1984 kisoja, joissa Arto sai keihäässä kirjaimellisesti kultaa voittaessaan tuon lajin kultamitalin. Arto sai kultaa ja kunniaa, mutta huomasi sitten, että oli saanut katoavia aarteita. Arto saikin vaihtaa katoavat aarteet katoamattomiin ja nyt siis myös pappina Arto kertoo yhä uusille ihmisille katoamattomista aarteista. Me emme siis voi löytää kestävää turvaa katoavista aarteista. Yhtään hautaan siunaamista en ole toimittanut, jossa vainajan mukana hautaan olisi laitettu ansioluetteloa tai BMW:tä. Älä nyt tule murheelliseksi, jos sinulla sattuu olemaan juuri BMW - se oli vain esimerkki. Mutta siis Taivaaseen ei kiidetä titteleillä eikä kiiltävillä menopeleillä. Ainut käypä valuutta Taivaan portilla on osuus ristin veren armosta. Sillä ristin veren armolla aukeaa Taivaan ovi kun kaikki entinen – se mitä me luulimme omistavamme – on kadonnut. Mutta jos me olemme ajassa suostuneet seuraamaan Jeesusta niin silloin kasteen armo kantaa meidät ikuiseen iloon asti kun Taivaan portti edessämme häämöttää. Ihan sama, jos olet voittanut omaksesi puoli Eurooppaa tai vaikka siis koko maailman, mutta jos Jeesus ei ole Herrasi, niin turha sinun on yrittää käydä Taivaan portilla kauppaa. Sinulle nauretaan, jos yrität tarjota ovimaksuksi Ranskaa ja kaupanpäälle vielä näitä ikävä kyllä toki jo nytkin kovin heikossa kurssissa olevia kreikkoja ja espanjoita. Vaikka omistaisit Amerikan ja vaikka Kiinan keisarin, niiden vaihtokurssi tuolla yläkerran ovella on tasan nolla. Mutta Jeesuksen sovintoveri avaa Taivaan. Avaa meille pääsyn sellaiseen todellisuuteen, jota ei siis voi kuvailla, vaan se todellisuus pitää kokea! Se, mitä on kimmeltävä, lasinkirkas kulta. Se, mitä on Taivaan jaspis ja safiiri ja kalsedoni ja smaragdi ja muut Ilmestyskirjan meille kertomat ihmeelliset asiat. Eli mikä on tänään meille oleellinen asia? Oleellista tällä hetkellä meille ei ole vielä yrittää hahmottaa tarkoin sitä mitä on Taivaassa. Riittää että uskossa omistamme sen luottamuksen, että Taivas on jotakin todella hyvää. Oleellista on nyt se, että me emme keskitä voimiamme maailman omaksemme voittamiseen, vaan Jumalan rakkauden vastaanottamiseen. Että kadumme syntejämme ja pyydämme ne Golgatan sovintovereen turvaten Jumalaltamme anteeksi. Kun meillä ei ole varaa ostaa sieluamme takaisin, jos sen ajallisiin houkutuksiin hukkaamme. Mutta huomaa kuitenkin myös, että ei Jeesus tarkoita, ettemmekö me saisi iloita elämästä. Kyllä Jumalamme nimenomaan haluaa antaa meille monenlaista ajallistakin hyvää, mutta me emme saa laittaa mitään Jumalan yläpuolelle esimerkiksi siten, että Herralta saamamme taloudellinen hyvä jäisi vain meille, eikä siitä liikenisi mitään hädänalaisille lähimmäisillemme. Sillä omaisuus on Jumalan luota pois viettelevä mammona silloin kun se alkaa hallita elämäämme. Taivasta me kumarramme, emme taaloja. Eurojen edessä ei kannata polvia notkistaa, mutta Jeesuksen edessä kyllä pitää jokaisen polven notkistua. Siksi, viivähdämme vielä evankeliumin sanoissa. Jeesus kehottaa seuraajiaan ristin ottamiseen. Useimmiten me varmasti ymmärrämme ristin kantamisella vaivaan ja taakkoihin suostumista. Ja sitä varmasti Jeesuskin tässä tarkoittaa, että emme yritä korottaa itseämme, vaan suostumme nöyryyteen ja siten seuraamaan Jeesusta, vaikkei se nyt niin muodikasta olisikaan. Koska kuitenkin Jeesuksella on meille tarjolla jumalallinen rakkaus ristin sovintoveressä; sitä eivät muotitrendit voi tuoda osaksemme. Että näin turvaamalla näennäisen köyhään vaihtoehtoon, ristin ottoon ja ristin seuraamiseen, me sitten kerran saamme kaikkien aikojen raskaimman ristin kantajalta armosta huikean korotuksen. Silloin kun tämä Ristin mies, Jeesus, kunniassaan ja Isänsä kirkkaudessa enkelijoukkojen keskellä palaa noutamaan jokaisen omansa Taivaan kotiin. Viime kädessä kysymys onkin Taivasnäköalasta, näköalasta Taivaaseen. Jos me hamuamme katoavia aarteita, emme näe Taivasta eli meillä on Taivasnäköala, tuo näköala Taivaaseen, hukassa. Toukokuun loppupuolella meillä seurakunnan työntekijöillä oli koulutus- ja virkistysretki Espooseen, Nuuksioon siellä. Yksi tuon kyseisen päivän jutuista oli navigaattorin, siis meille monille tutun sellaisen sähköisen suunnistushärvelin, kanssa maastossa liikkuminen. Se oli aika veikeä vempain – silloin kun se toimi. Aina välillä navigaattori nimittäin sanoi, että satelliitti hukkui ja silloin navigaattori oli aivan H. Moilanen, täysin hukassa. No, sitten kone taas sai taivaalle yhteyden ja neuvoi jälleen oikeaan suuntaan. Kerran kuitenkin navigaattorin näytölle tuli erittäin mielenkiintoinen teksti. Se oli jotenkin näin: ”Taivasnäkymä katosi – kohdetta ei voi löytää”. No, tuo kai satelliittiyhteyttä tarkoittava taivasnäkymä taas löytyi ja matka kohti kohdetta jatkui. Mutta, mitä sinun navigaattorissasi lukee tänään? Ovatko siellä katoavat aarteet ja kadonnut Taivasnäkymä ja sitä kautta koko Taivas hukassa? Vai onko navigaattorissasi avoin Taivasnäkymä eli onko siellä risti ja kaikki siihen kätketyt mittaamattomat katoamattomat aarteet?
Saarna Rajamäen kirkossa helluntaina 27.5.2012
Jeesus sanoo: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." (Joh. 3: 16-21)
Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten monen ihmisen elämän suurin kysymys oli se, että onko Jumala armollinen? Nykyään monen kysymys on, onko Jumalaa? Sisareni, veljeni. Jumala on ja Jumala on armollinen. Uhrit Jokelassa, Kauhajoella ja Hyvinkäällä huutavat toki monelle aivan muuta. Tai historian lehdiltä nousee esimerkiksi Biafran nälänhätä piirtämään suuren kysymysmerkin monen mieleen kun puhumme Jumalan olemassaolosta tai armollisesta Jumalasta. Saatikka kun Biafra ei ole ollut ensimmäinen eikä viimeinen nälänhätä. Eivätkä Suomen ampumistragediat ole nekään ilman vastaavia murhenäytelmiä Yhdysvalloissa, Saksassa ja niin edelleen. Aivan tuoreimpia meitä kauhistuttavia asioita ovat lasten surmaamiset Syyriassa. Miksei Jumala voi tulla ja ottaa aseita ja nälkää pois?! Mutta olisiko Hän silloin enää Jumala, jos täältä saarnatuolista voisi komentaa, mitä Jumala saa tehdä, sallia tai olla sallimatta? En minä voi Jumalaa käskyttää. Jumalan kaikkivaltiuden edessä ihminen vajoaakin kuin atomin osien kokoluokkaan. Kyllä Jumala sallii meidän huutavan itselleen tuskassamme, mutta me olemme niin pieniä. Ei meillä ole valtaa määrätä Jumalaa. Onneksi Jumalan oma rakkaus on määrännyt Jumalaa. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Riparilaiset, tämä muuten kannattaa painaa mieleen senkin takia, että se on teillä ulkoläksynä rippikoulussa. Vähääkään vähättelemättä ammuttujen hirvittävää osaa ja heidän läheistensä sanoin kuvaamatonta tuskaa, suurin tuska ja kovin osa koko maailmanhistoriassa on ollut Golgatan miehellä. Jeesus Kristus antoi suurimman uhrin, että meillä on nyt toivo tämän syntiin langenneen maailman hulluuden ja ahdistuksen keskelläkin. Siksi myös nyt helluntaina, kristillisen seurakunnan syntymäpäiväjuhlassa, me saamme yhä rohkeasti julistaa, että on Jumala. Ja että on Jumala, joka on armollinen. Että on Jumala, joka on lohdutuksen Jumala. Hyvinkäälläkin se nähtiin, että ahdistuksen ja surun keskellä ihmiset tulevat kirkkoon. Helsingin Sanomien netistä luin viime yönä, että Hyvinkään kirkko oli puolillaan kun Hyvinkään kirkkoherra Ilkka Järvinen ja piispamme Tapio Luoma olivat surevien kanssa. Ajattelin, että suuressa Hyvinkään kirkossa puoletkin penkeistä täytettyinä merkitsee suurta joukkoa ihmisiä. Yhä kirkkoon ja kirkon Herran luo ihmiset tulevat murheen painaessa sydäntä. Ei vapaa-ajattelijoilla, ateisteilla, ole tarjota mitään surevalle kun ihminen kaipaa ihmistä suurempaa syliä. Mutta seurakunta voi nöyrän ylpeänä julistaa, että – vanhaa laulua mukailleen - katso kuinka myös kaiken kauheuden keskellä Kristus yhä Hyvinkäänkin kaduilla kulkee, ja heikointa tervehtää, ja avaa sylinsä, joka on täynnä lämpöä, armoa ja rakkautta. Sillä monelle se Kristuksen lohduttava syli on oikeasti nyt siis avautunut keskellä katuverkostoa olevan Hyvinkään kirkon laajassa kirkkosalissa. Ja kun Kristus kulkee oikeasti siis myös aivan kadulla, se on haaste myös Kristuksen seurakunnalle. Me kutsumme kaikkia ihmisiä näihin kirkkoihimme, mutta turuille ja toreille on myös oltava seurakunnan suunta. Kun tehtävämme nimittäin on kaikkialla aikojen loppuun, Vapahtajamme paluuseen asti julistaa, että syntinen ihminen voi saada osakseen armon. Siksi Nurmijärvenkin seurakunta on myös tänään aivan kirjaimellisesti torilla kun jo perinteiseen tapaan olemme Nurmijärven markkinoilla. Sinne markkinoille itsekin taas kirkkokahvien jälkeen menen. Niin työntekijöinä kuin vapaaehtoisina tahdomme kaikki yhdessä kohdata tuttuja ja tuntemattomia. Helluntaiepistolasta, tuosta Apostolien tekojen toisesta luvusta kohtasimme sen ihanan asian, että kaikki ihmiset kuulivat omalla äidinkielellään julistettavan Jumalan suuria tekoja. Ehkä, jos nyt olisi ensimmäinen kristillinen helluntai, te nuoret kuulisitte Jumalan rakkaudesta vaikka räppinä. Kristuksen kirkko kun on toki yksi kirkko, mutta meillä ihmisillä on monia kieliä. Ja Jumala haluaa siis lähestyä jokaista kunkin omalla kielellä, henkilökohtaisesti. Mikä on sitten meidän kristittyjen yhteinen kielemme? Se on uskon äidinkieli. Toki uskon äidinkielessäkin – voisiko sanoa, että tavassamme uskoa - on eri murteita. Nurmijärven helluntaiseurakunta viettää tänään 25-vuotisjuhlaansa ja käyn vielä ennen markkinoita onnittelemassa tuota sisarseurakuntaamme. Meidän oppimme ovat keskenään osin erilaisia, meidän luterilaisen seurakuntamme ja helluntailaisten sisariemme ja veljien, eli puhumme vähän eri murteita, mutta tärkeimmät sanat, risti, armo ja Taivas, ne ovat meillä täsmälleen samat. Ja uskon varsinainen äidinkieli, rukouksen kieli, on sama, vaikka siinäkin toki vähän sanastollisia eroja on. Ja tietysti helluntaiseurakunnassa on enemmän hallelujaa ja aamenta, mutta onneksi eivät nuo sanat meiltäkään hukassa ole. Riemullisin mielin käyn koko Kristuksen kirkon syntymäpäiväjuhlapäivänä onnittelemassa myös Nurmijärven seurakuntaa reilut 400 vuotta nuorempaa, mutta yhtä tärkeää Nurmijärven helluntaiseurakuntaa. Kaikki kristityt saamme toivottaa siunausta toistemme työlle. Me emme kilpaile keskenämme, vaan pyydämme Jumalan antavan menestyksen sille yhteiselle työlle, jonka tavoite on tehdä Taivaaseen sellainen tungos, että Nurmijärven markkinatkin siinä kalpenevat moneen, moneen, moneen, moneen, moneen kertaan. Yhteistyöhön meitä kaikkia kutsutaan. Kristuksen kirkolla ei ole varaa käyttää voimiaan keskinäiseen vääntöön. Voimavaramme ovat tarkoitettu evankeliumin eteenpäin kaiuttamiseen ja lähimmäistemme palvelemiseen. Jumala sen suokoon, että tämä kaikki työ on luomassa myös koko yhteiskunnastamme nykyistä turvallisempaa paikkaa elää. Että saisimme aidon hyvinvointiyhteiskunnan, jossa jokaisella on ystäviä. Jossa jokainen on arvokas riippumatta suorituksista. Jossa paha olo puretaan itkemällä lähimmäisen sylissä, ei ampumisella. Siksi ihmisten on saatava kuulla, että Jumala on. Että Jumala on armollinen. Yhä me kirkon ja seurakunnan jäseninä saamme julistaa, että maailmalla on Kristuksen tähden toivo. Kuulemamme pienoisevankeliumi, se Joh. 3: 16, se on kuulkaa maailman suurin uutinen! ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tässä on kaikille armon uutinen! Ja se on jokaiselle, siis myös sinulle ja minulle, henkilökohtaisesti, armon julistus. Minä, syntinen, voin saada armon! Profeetta Joelkin Pyhän Hengen voimassa julistaa: ”Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” (Joel 3: 5) Rukoillaan Herraa Jeesusta. Suo rakas Jeesus Kristus kautta koko Suomen ja maailman puhaltaa sellainen Pyhän Hengen tuuli, että aseet vaikenevat ja sylit aukenevat. Että jokainen osaa huutaa Herra sinun nimeäsi avukseen, pelastuksekseen. Että Pyhässä Hengessä näin Herra Jeesus saavat yhä uudet ihmiset sinut sydämeesi. Anna Jeesus meidän jo tänään kiittää viesteistä, miten sinuun uskovien joukko kasvaa niin kuin ensimmäisenä kristillisenä helluntaipäivänä. Avaa ihmisten silmät näkemään, että sinä Jumala olet. Ja että olet armollinen Jumala. Jeesus, sinun pyhässä, rakkaassa nimessäsi. Aamen.
Jeesus sanoi:
Varmistan vaan tässä, että eihän kukaan ole tullut nyt maitokauppaan? Sillä nyt eivät ole esillä arkiset aiheet. Ei. Nyt ovat käsillä järisyttävät aiheet. Elämän ja kuoleman kysymykset. Siksi sanonkin nyt… Prui Mansikkiiii…. Muurikki pru-iiiiiiiiiiii! Eli ymmärrämmekö me, mikä on paimen? Kuulin kerran pikkupojasta, jolle oli kerrottu kuinka Jeesus syntyi talliin. Poika oli innostunut asiasta ja tiedustellut heti, oliko kyseessä McLarenin vai Ferrarin talli? On tärkeää ymmärtää asiat oikein. Meille suomalaisille ajatukseen paimenesta liittyy usein Suomi-Filmin ja monille aivan omienkin lapsuusvuosien - lehmihaat pruiii-huutoineen. Joskus olen kysynytkin sitä saarnassani, mutta kysynpähän taas: kuinka moni teistä on ollut itse paimenessa? Ja huomaan jälleen monia käsiä nousevan. Olet ollut varmasti sellainen perinteinen paimen. Mutta kuitenkin, paimenia on niin monenlaisia. Sähköpaimenesta alkaen. Vuonna 1984 kohtasin Jordaniassa jotakin, jota en ollut osannut ajatella oikeasti olevan olemassa. Tuosta tilanteesta on jo siis yli neljännesvuosisata aikaa, enkä siksi enää edes muista, mitä eläimiä tuo nuori poika paimensi. Muistan kuitenkin, että silloin siellä Jordaniassa satukuvat mielessäni paimenesta huiluineen muuttuivat todeksi. Tuo poika oikeasti soitti huilua siinä tien vieren niityllä, laitumella. Eikä hän varmasti ollut Jordanian ainut paimenpoika tai paimentyttö. Eikä ainut huilunsoittaja laumansa kanssa. Mutta minä en siis ollut osannut ajatella, että olisi niitä paimeniakin oikeasti huilua soittavina tyttöinä tai pieninä huilumiehinä, eikä vain Vesa-Matti Loiri olisi Huilumies Euroviisuissa kuten Vesku oli ollut vuonna 1980. Eli oikeita paimenia huiluineen kaikkineen varmasti löytyy edelleen eri puolilta maailmaa. Mutta paimenia on siis niin monenlaisia, ja on myös vääriä paimenia. Ja heitä on siis edelleen - kuten on ollut aina. Varkaita ja rosvoja, jotka eivät kulje lammastarhan portista, vaan kiipeävät aidan yli, kuten oikea paimen Jeesus itse tämän asian sanoitti. Nykyaikana puhumme valelääkäreistä ja valeopettajista – mutta ilmiö ei todellakaan ole vain viime vuosien asia. Varkaat ja rosvot ovat olleet liikkeellä jo kauan, kauan sitten. Moni on tarjonnut terveyttä osaamatta kuitenkaan parantaa ja moni on opettanut osaamatta opettaa. Suoraan sanottuna, vääriä paimenia kaikki tyynni! Mutta mistä tiedämme, että Jeesus oli – ja on – meitähän nimittäin kiinnostaa nykyhetki ja oman itsemme tilanne – mistä tiedämme, että Jeesus ON Hyvä Paimen? Lampaiden oikea paimen? Onko meillä muuta vakuutta asialle kuin Jeesuksen sanat tuossa Evankeliumissa Johanneksen mukaan? Jeesus oli kirjaimellisesti käytännön mies muutenkin kuin puusepän, rakennusmiehen ammatissaan. Hän toki sanoi, ne sanat ovat pyhässä Raamatussa ihan tämän päivämme evankeliumimme jälkeen, Jeesus sanoi, että oikea paimen panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Mutta Jeesus siis myös teki niin; todisti ristintiellään sanansa todeksi! Siksi, jos Jumalalle voi ammattia ylipäätään nimetä, niin Jeesus nimenomaan oli ja on paimen. Hyvä Paimen. Paras Paimen. Ei sähköpaimen, joka pelolla ja kivulla ohjaa. Ei, vaan rakastava Vapahtaja, joka otti kivun ja ahdistuksen ja syntien taakan itse kannettavakseen. Sanoohan 1. Pietarin kirjekin näin: ”Kristus kärsi teidän puolestanne…”. (1. Piet. 2: 21) Jeesus sanoi laittavansa henkensä alttiiksi lampaidensa puolesta ja niin hän todella teki. Sinun puolestasi ja minun puolestani, meidän puolestamme Jumala tuli Taivaasta tänne alhaisimpaan alhoon ja muutti murheen alhomme iloksi syntien anteeksiantamuksesta. Tämän Hyvä Paimenemme, oikea paimenemme teki Golgatan keskimmäisellä ristillä toteuttaessaan lupauksensa henkensä alttiiksi antamisesta. Tämän Hyvän Paimenen me saamme evankeliumin lupauksen mukaisesti tuntea omaksi paimeneksemme. Saamme tuntea Jeesuksen talliin syntyneeksi ristiinaulituksi ja ylösnousseeksi maailman Vapahtajaksi, eikä miksikään Ferrarimieheksi. Formuloiden ja muiden maailman hetkutusten kunnia katoaa kuin tuhkanen tuuleen. Sanotaanhan selvällä latinan kielelläkin näin: ”Sic transit gloria mundi” – siis sama suomeksi: ”Niin katoaa mainen kunnia”. Mutta Hyvän Paimenen huostassa meillä kaikilla on varattuna ikuinen kunnia Taivaan kodissa. Helsingin Sanomissa Reetta Meriläinen kirjoittaa julkisuudesta, mutta laitapa julkisuus-sanan kohdalle sana ”kunnia”, niin taas näemme maallisen maineen turhuuden. Eli näin siis Reetta Meriläinen: ”Julkisuus näyttää oopperalavasteiden juhlasalilta. On kristallikruunut ja samettia. Lähempi tarkastelu paljastaa styroksin, pahvin ja muovin”. Mutta siis, Jumalan antama kunnia on aito asia, ikuinen ilo. Meidän on kin oikeasti kavahdettava maailman kutsuja, ja karattava suojaan siitä portista, joka portti on Jeesus Kristus. Kyllä täällä niin monet ovat oikeasti varkaat ja rosvot kuin sadussa Hamelnin pillipiipari, joka kyllä antoi jotakin hyvää ihmisille johdattamalla pillillään rotat ja hiiret Weser-jokeen, mutta lopulta tämä huilumies johdatti Hamelnin lapset vangeiksi vuoren sisään. Jeesuksen kautta saamme kuitenkin vapauden synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Sanoohan Herramme, että hänen ominaan voimme vapaasti tulla ja mennä, elää siis Jumalan lasten vapaudessa, synnin orjuudesta vapautettuina. Tässä ihanassa kevätaamussamme soi upea lintujen laulu. Mutta vapauttajamme ja Vapahtajamme, Jeesuksen ääni on satakielen huiluakin ihanampi. Jeesuksen äänen – meitä jokaista nimeltä kutsuvan äänen - me tunnemme pyhästä Evankeliumista ja Pyhän Hengen meille vakuuttamana. Jeesuksen ääni johdattaa meidät hyvän laitumen luo. ”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä”. (Ps. 23: 2). Näinhän rakas Paimenpsalmikin, Psalmi 23 kuvaa Jeesusta Hyvänä Paimenenamme. Ja ajattele, ajattele sydämelläsi ja omista uskossa nämä ihanat Jeesuksen sanat: ”Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” Hyvä Paimen, Herra Jeesus, johdattaa meidät ikivihreälle niitylle, yli taivaan sinen, Taivaan Kirkkauteen. Tällaiseen paimeneen me saamme turvata. Oletko jo sinä kokenut mitä on ottaa vastaan Jeesuksen lupaus: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”? Ajattele, vihreä niitty elämän kivierämaan keskelle ja ikivihreä niitty ikuisuudessa, harppujen ja varmaan huilujenkin soidessa ja Hyvän Paimenen sylissäI
Saarna Nurmijärven kirkossa pääsiäisyön messussa 7.4.2012 kello 23 Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: "Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?" Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Kuuluuko saarnaajan puhua vai kuunnella? Hassu kysymys! Vastaan tietenkin, että puhua! Vaikka oikea vastaus taitaakin olla: kuunnella. Meidän Herramme kuunteli ihmisiä. Tahtoi tietää, mitä itse kullekin kuului. Ja sitten Herra puhui. Jeesus opetti myös, että oppilas ei ole opettajaansa suurempi. Siksi näin palvelusväen on tässä Mestaria kuunneltava. Eli oikea vastaus varmasti nyt on, että käsillä on kuuntelemisen yö. Kolme naista puhuu meille. Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome. He kohtasivat niin suuren riemun, että järkyttyivät. Ajattele, kun oikein ilostuu, niin tulevat kyyneleet. Kun oikein valtavan riemun kohtaa, niin siitä saattaa mennä aivan pois tolaltaan. Ei vielä voi ymmärtää kokemaansa. Naiset Jeesuksen haudallakin olivat suorastaan peloissaan. Naiset tyhjällä haudalla, enkelin kohdattuaan, opetuslasten, myös Pietarin luo lähetettyinä, mutta vielä uskaltamatta kertoa mitään kokemastaan. En ihmettele tuota. Maailmanhistoria oli juuri muuttunut. Kadotukseen matkalla ollut ihmiskunta oli kohdannut Herran ristin veressä ja ylösnousemuksen voitossa täydellisen suunnanmuutoksen. Niin kuin jouluyönä taivas oli Jeesuksen syntyessä auennut, niin nyt Taivas olisi pysyvästi auki. Aikojen loppuun asti Jumala kutsuukin nyt meitä jokaista elämään armon omakseen ja sitä kautta myös omistamaan Taivaan omakseen ikuisesti. Siksi tänä yönä me saamme paitsi kuunnella niin myös katsella ihmeellisiä asioita. Katsella sydämellämme. Sillä Pyhän Hengen ohjaamana katseemme kääntyy samaan nuorukaiseen, jonka Mariat ja Salome näkivät kerran fyysisillä silmillään. Tuossa hän on, Herran enkeli. Ihana, vahva ja turvallinen. Ja taas kuuntelemme kuinka enkelin sanat ovat niin voimakkaat, että ne ovat yhä ilmassa lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” (Mark. 16: 6) Ja katso nyt, edelleen sydämesi silmillä, katso nyt. Kun Jeesus ei ole ole siellä, haudassaan, Hän on nyt kanssasi siinä. Vierelläsi penkissä. Ja minun kanssani tässä saarnatuolissa. Meidän kanssamme täällä huoneessaan pyhänä pääsiäisyönä. Hyvä Paimen, henkensä lampaidensa puolesta antanut, on jälleen laumansa, kansansa kanssa. Pyhän Henkensä kautta Hän on hoivaamassa meitä, auttamassa meitä heikkoja, kuivaamassa meidän elämän eri tavoin kolhimien kyyneleitä – ja armahtamassa meitä. Kiitos Jeesus, YLÖSNOUSSUT Vapahtaja, että olet täällä. Mutta sisareni, veljeni, tiedätkö mikä tässä pääsiäisyössä Herramme Jeesuksen sylissä on ehkä kaikkein ihaninta. Tämä yö on voimassa aina! Vaikka aamu koittaa, niin pääsiäisyön voitto on yhä olemassa. Tämä ei ole unta. Tämä on uusi todellisuus, jonka Herra Jeesus Kristus on meille ylösnousemuksessaan ansainnut. Tämä pääsiäisyö itsessään on meille aamu, joka ei enää koskaan voi painua iltaan, eikä kuoleman yöhön. Toki synti, Saatana ja kuolema tekevät tuhojaan, minkä ikinä ehtivät. Mutta ne on murskattu. Kristus on ne murskannut! Golgatan risti ja ylösnousemuksen aamu pääsiäisyön hetkissä ovat varmistaneet Jeesukselle voiton. Ja Jeesuksen omina meillä on tuo voitto samoin omanamme. Kivi on poissa haudan suulta. Viimeinen sana oli ja on sittenkin Jeesuksen. Yön vallat on murskattu, Armon Aurinkomme ei enää koskaan laske. Tätä katsellessamme, tätä Jumalan riemuviestiä kuunnellessamme, voimme tehdä myös jotakin muuta, mitä me pitkänperjantain kristityiksi kutsutut luterilaiset liian vähän teemme. Kun kyse ei ole todellakaan pikkuasioista, vaan elämämme käännekohdasta: Me saamme riemuita! Kerta kaikkiaan. Nyt saa hymyillä. Vaikka nauraa! Pääsiäisyö puhuu meille jokaiselle kuuntelijalle, että syntimme on maksettu. Taivas on avoinna. Me olemme saaneet Golgatan ja tyhjän haudan lahjana jokainen maailman rikkaimman ihmisen aseman. Eurot ja taalat sikseen, me omistamme paikan Taivaan saleissa. Timantit ja optiot sikseen, meillä on pääsy Jumalan armon valtaistuimen eteen. Laulamaan yhdessä enkelien ja kaikkien Jumalan pyhien kanssa ylistystä Karitsalle. Vaan vielä matkamme on kesken. Siksi meidänkin tehtävämme on tyhjän haudan puhuttelemina - niin kuin aikanaan sitten rohkeuden saivat Mariatkin ja Salome myös – lähteä rohkeasti julistamaan riemuviestiä ylösnousseesta Vapahtajastamme. Kertoa sanoin ja teoin Jumalan ihmeellisestä armosta. Mutta ehkä on viisasta, että ensin aina yritämme kuunnella. Ja sitten kertoa. Ja paljon kerrottavaa meillä onkin. Sydän täynnä Taivasta on viestimme!
Saarna Nurmijärven kirkossa pyhäinpäivänä 5.11.2011 kello 10 radiojumalanpalvelus Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
Hyvästi vai hyvää yötä? Tahdon nyt viedä sinut siunauskappeliin. Noin 30 vuotta sitten olin Turussa Ylösnousemuskappelissa oman mummoni hautaan siunaamisen tilaisuudessa. Odotimme hautaan siunaamisen aloittamista, ja kappelissa oli aivan hiljaista. Pappikaan ei ollut ehtinyt vielä tulla arkun äärelle, mutta yhtäkkiä näin pienen lapsen kävelevän kappelin etuosaan. Tuo sisarentyttäreni oli matkalla isomummonsa arkun luo. Hän kulki aivan lähelle arkkua ja näin kuinka hän aikoi kuiskata jotakin arkkuun sisälle. Kappelin ollessa niin hiljainen tuon pienen tytön ääni kuului selkeästi meille kaikille. Muistan aina nuo toivoa täynnä olevat kuiskatut, mutta jo kolmekymmentä vuotta korvissani kaikuneet sanat: ”Hyvää yötä, Mummo.” Tietysti kuolonuni on eri asia kuin tavallinen uni. Mutta kuolemallakaan ei ole lopullista valtaa meihin. Meidän mummomme ja me kaikki heräämme kerran haudoistamme. Ellei Herra Jeesus sitten jo ole palannutkin omiaan Taivaaseen noutamaan ennen kuin hautaan käymme ylösnousemuksen aamua odottamaan. Mutta miksi kuolemalla ei ole viimeistä sanaa? Miksi on näin? Tai, voiko muka olla näin? Sillä järkemmehän huutaa, että näin ei voi olla! Onneksi, onneksi on myös Pyhän Hengen antama ja ylläpitämä uskomme, joka sanoo, että Jeesuksella todella on valta yli kuolemankin vallan. Meillä oli täällä Nurmijärvellä muutama vuosi sitten evankelioimismissio, jonka evankelistana palveli Kalevi Lehtinen. Itsekin sain osallistua tuohon Missio Tulevaisuus ja Toivoon mission pääsihteerinä, sellaisena yleismies jantusena. Mutta, missiovalmistelujen aikana oma isäni kuoli. Silloin mission valmisteluviestien joukkoon Kalevi ja hänen Leena-vaimonsa laittoivat suruvalittelun, jonka ajatukset olivat hyvin koskettavat. Leena ja Kalevi kirjoittivat: ”Otamme osaa suruunne ja jälleennäkemiseenne.” Nyt kuluvana vuonna moni kannamme suurta kaipuuta sydämessämme kun Kalevi itsekin on jo odottamassa ylösnousemuksen päivää. Vaan niin kaunis oli tuo Kalevin ja Leenan suruvalittelu vuonna 2007, että viime kesänä Kalevin matkan tultua valmiiksi saivat Leena ja muut Kalevin läheiset saman viestin, jonka minä sain aikanaan - nuo sanat: ”Otamme osaa suruunne ja jälleennäkemiseenne.” Sillä se on totta, että Jumalan omat eivät sano toisilleen koskaan ”hyvästi”, vaan me sanomme ”näkemiin”! Näin me Jumalan pyhät eli yksinkertaisesti sanottuna me Jumalan omat, Jeesuksen sovintoverellään omakseen ostamat, me armosta autuaat, me autuaat kärsimyksenkin keskellä, me sanomme myös kuoleman hetkellä ”hyvää yötä ja näkemiin”. Siksi ei olekaan mitään niin radikaalia liikettä tässä maailmassa kuin kristinusko. Ajattele! Me emme lannistu edes kuoleman edessä! Sillä meidän Vapahtajamme on ylösnousemuksessaan murskannut kuoleman vallan. Meidän Herramme Jeesus on voittanut ristillä synnin vallan. Kristus on voittanut Saatanan vallan. Oletko koskaan siksi ihan oikeasti ajatellut, kuinka kova juttu on kristillisen kirkon sanoma?? Meidän ei tarvitse pelätä kadotusta, vaan Jeesuksen omina me pääsemme Taivaaseen! Tämän rinnalla kalpenevat kaiken maailman ja kaikki maailman tarjoukset. Puhelinoperaattoreiden ja lomaosakkeiden mainostajien tarjoukset. Maineen, rikkauden ja vallan houkutukset. Sillä köyhäkin voi olla miljonääriä rikkaampi kun ikuinen autuus, ja apu jo ajassa on kirkon ja Kirkon Herran tarjous! Eli ei kirkko mikään luutunut instituutio ole, jos niin luulit, ei, vaan edelleen Kristuksen kirkko on ihan rehellinen vallankumousliike valmiina muuttamaan yhä uusien ihmisten elämän. Vaan kyllä me vastustusta kohtaamme kun kuulutamme maailmaan elämän mullistavaa lakia ja evankeliumia. Kuulimme siksi onneksi juuri, kuinka Jeesus sanoo meille, että meidän ei kannata masentua, vaikka niin moni pilkkaa uskoamme. Meidän turvamme ja tulevaisuutemme on Jumala. Iloitsen kun juuri valittu Espoon hiippakuntamme uusi piispa Tapio Luomakin aina kehottaa meitä hakemaan elämämme perustan Kristuksesta. Että sitten Taivaassa kerran saamme uskollisuudestamme palkan, jota minun on tässä turha edes yrittää kuvailla. Siellä lopullisessa kodissamme kaikki Jumalan pyhät, kaikista sukukunnista ja kaikista sukupolvista, yhdessä saamme iloita, niin - iloita sanoinkuvaamattomalla, äärettömällä riemulla. Mutta nöyrästi saamme iloita. Kun meistä ei ole rakentamaan tikapuita Taivaaseen, niin meidän jokaisen on pakko turvautua ristinpuuhun päästäksemme Taivaan korkeuteen. Lohdullista onkin, että Taivaaseen pääsymme varmistaakseen Jeesus tuli kuninkaallisesta korkeudestaan tänne maailman syvyyteen. Sitä minä sanon rakkaudeksi. Jeesuksen rakkauden tähden me kaikki saamme olla autuaita, sillä oikeasti, eihän siis kukaan meistä voisi itse täyttää kaikkia Jeesuksen antamia autuuden ehtoja. Vaikka esimerkiksi ”hengessään köyhät”, siis nöyrät ja hiljaiset, mistä sellaisia lopulta löytäisi, kun ylpeys meissä kuitenkin aina nostaa päätään. Ei Jumalan armon valtakuntaan pääsekään omilla avaimilla. Tarvitsemme ristinmuotoisen avaimen, joka vapauttaa jokaisen katuvan synnin kahleista Jumalan lasten avaraan armon vapauteen. Ristinmuotoinen avain on muuten yleisavain siinä mielessä, että se on annettu yleisesti kaikille tarjolle. Sinullekin. Oletko nyt valmis tänään käyttämään Jeesuksen sinulle Golgatalta tarjoamaa ristiavainta saadaksesi autuuden? Saadaksesi tuon Jumalan omien rauhan sydämeen jo täällä elämän matkan myrskyjen keskellä? Ja sitten kerran tavoittaaksesi ikuisen rauhan kun Jeesus Kuninkaana kunniassaan palaa noutamaan omansa Taivaan kotiin? Vaan täällä ajassa vielä tiedän niin monen kantavan sydämessään kaipausta edesmenneistä rakkaistaan. Niin minäkin teen. Mutta uskallathan ajatella kanssani siis näin rohkeasti: Ei hyvästi, vaan näkemiin me rakkaamme kuolinvuoteella sanomme. Ei hyvästi, vaan hyvää yötä me läheistemme hautakummuilla kuiskaamme. Kalevi Lehtisen elokuisessa kuolinilmoituksessa olivat syvää lohtua täynnä olevat sanat: ”Koska Jeesus elää, sinäkin elät, ja kohtaamme jälleen.” Jeesuksen Kristuksen ansiosta me kaikki saamme kohdata kerran vielä edesmenneetkin rakkaamme. Jeesuksen ansiosta meillä saa olla Jumalan lapsen nimi ja saamme siten kerran sitten myös nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin. Yli neljännesvuosisata sitten katselin nuorena YK-rauhanturvasotilaana pääsiäisaamuna Golanin ylängöllä viestijoukkueen rakennuksen pihalta kohti Jerusalemia. Ajattelin, että tuolla vain noin ehkä 100 kilometrin päässä tapahtui kerran jotakin sellaista, joka muutti maailman historian ja samalla minunkin tulevaisuuteni. Siellä Golgatalla Herrani aikanaan kantoi ihmiskunnan, myös minun, syntikuorman ja muutti ylösnousemuksessaan yön pimeyden aamun koitoksi. Maailman näkymät ovat toki edelleen synkeitä monin tavoin, niin sotien, saasteiden kuin vaikka Kreikan tilanteenkin vuoksi. Mutta me näemme yötä pidemmälle, uskossa jo omistamme aamun ja autuuden, armon ja anteeksiannon. Tämä kaikki on voimassa tänäänkin. tänään, ja siinä paikassa, jossa sinä nyt olet. Autossa, olohuoneessa, keittiössä, kirkon penkissä, missä vain. Tämä pyhäinpäivä on kaikkien pyhien päivä, kaikkien Jumalan omien päivä. Nyt on edesmenneiden autuaiden Jumalan lasten päivä ja meidän tämän hetken matkalaisten autuuden päivä. On armon päivä. Otathan armon vastaan? Että myös sinä voit sanoa kerran itsekin lähtökutsun saadessasi: ”On aika sanoa, ei hyvästi, vaan hyvää yötä, sellaista yötä, joka päätyy onnelliseen, autuaaseen aamuun.” Saarna Klaukkalan kirkossa 17. sunnuntaina helluntaista 9.10.2011 Yhteissyntymäpäivät (85-, 80-, 75- ja 70-vuotiaiden seurakuntalaisten) Jeesus antaa elämän
Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.» Jeesus sanoi: »Veljesi nousee kuolleista.» Martta vastasi: »Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.» Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» »Uskon, Herra», Martta vastasi, »minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.» Olisi makeeta elää 200-vuotiaaksi! Ajattele nyt! 200-vuotiaaksi! Jo pelkästään se tosiasia, että tulisi syöneeksi 200 kermakakkua, on todella makea ajatus. En minä kyllä oikeasti haluaisi elää 200-vuotiaaksi. On hienoa, jos saa elää esimerkiksi niihin ikiin, jotka te rakkaat päivänsankarimme olette tasavuosia nyt saavuttaneet tai saavuttamassa. Mutta minusta tuntuu, että ei kai kukaan täällä Klaukkalan kirkossamme tänäänkään ajattele, että joo, sellaiset vaikkapa 120 vuotta vielä lisää ikää olisi hieno juttu. Siksi kysynkin sinulta, kuinka kauan vielä toivot eläväsi? Tiedän, että jollekin tämä voi olla hyvin kipeä kysymys, jos vaikka syöpä runtelee sisuksiasi, ja mietit montako kuukautta on jäljellä. Mutta silti esitän tämän kysymyksen kun itsekin nyt vastaan, mikä on oma toiveeni. Jos Luoja suo, täytän nyt lokakuun viimeisenä päivänä 48 vuotta. Ja toivon, että minulla olisi vielä vuosikymmeniä jäljellä; ellei sitten Herra Jeesuksemme palaa noutamaan omiaan Taivaan kotiin jo ennen vanhuuttani. Ja tähän Jeesuksen toiseen tulemiseen, Kunnian Kuninkaana tulemiseen, liittyykin rohkein elinaikatoiveeni. Toivon eläväni, itse asiassa, en vain vielä 30 tai 40 vuotta, vaan toivon eläväni – ikuisesti. Ja uskossa me omistamme, että näin käsittämättömän hurjalla toiveella on oikeasti katetta. Epäuskoinen maailma lähtee siitä, että kuolemalla on viimeinen sana. Me tiedämme, sillä me uskomme sen, että kuolema ei saa viimeistä sanaa. Raamatun vanhan käännöksen mukaan luemme Jobin kirjasta näin: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä”. (Job. 19: 25) Jeesuksella on viimeinen sana. Myös Lasaruksen haudalla viimeiset sanat olivat Jeesuksella. Inhimillisesti ajatellen ei ollut enää mitään toivoa. Martta sanoi Jeesukselle, että Lasarus jo haisi. Neljättä päivää oli Lasarus jo kuolleena. Mutta. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Kuollut Lasarus sai elämänsä takaisin! Mutta moni elävä tarvitsisi elämänsä takaisin! Joskus kouluvuosina pidin aika tiuhaankin koulun keskusradiossa päivänavauksia, en nyt monta kertaa päivässä, mutta tiheimmillään taisin pitää niitä viikon välein. Kun noita vuoroja oli usein, piti keksiä aina uusia aiheita. Niinpä puhuin esimerkiksi kohteliaasta käytöksestä ja siitä, että koulun pihalle ei saa sylkeä. Mutta useimmiten taisin puhua Jeesuksesta. Ja yhdessä tällaisessa Jeesus-aamuhartaudessa luin kirjoittamiani uskonnollisia aforismeja, ajatelmia. Eräs niistä oli tällainen: ”Hän eli vanhaksi, mutta kuoli nuorena.” Ehkä tuo ajatelma vaatii vähän avaamista. Äsken sanoin, että moni elävä tarvitsisi elämänsä takaisin. Ja nyt sanoin, että joku eli vanhaksi, mutta kuoli nuorena. Oikeastaan, Johanneksen Ilmestys eli Ilmestyskirja kertoo meille, mistä on kysymys. Vanha apostoli Johannes sai näyssä viestejä seurakunnille, ja Sardeksen seurakunta sai Jumalalta tällaisen viestin Johanneksen kautta: ”…Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut.” (Ilm. 3: 1). Eli Johannes oli saanut Herralta tehtäväkseen julistaa, että Sardeksessa oli nimellistä Jumalan omana olemista, mutta todellisuus oli monen kohdalla toinen. Siksi Johanneksen tehtävään kuuluikin jatkaa sanomalla sardeslaisille seurakuntalaisille näin: ”Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan…” (Ilm. 3: 2) Ja vähän edempänä ovat vielä nämä Johanneksen Herralta välittämät sanat: ”…tee parannus.” (Ilm. 3: 3) Sellaista oikein vanhan kunnon ajan herätyssaarnaa Johannes saa pitää. Ja mitä varten herätyssaarnaa julistetaan? Ei ahdistuksen tuomiseksi, vaan kahleista vapauttamiseksi! Me ihmiset olemme niin monin tavoin kahlehdittuja, ja monista kahleista emme omin voimin voi mitenkään vapautua. Ei Lasaruskaan voinut omin voimin vapautua kuoleman kahleista. Mutta Jeesus kirvoitti haudankin kahleiden otteen. Jeesus teki sen, mitä Lasarus ei voinut itse tehdä. Ja ristillä Kristus Jeesus sitten teki sen kaikkein suurimman teon, antoi kalliin sovintoverensä vuotaa, että syntikahleemmekin saivat kirvota pois. Että syntiemme kuorma saa jäädä pois harteiltamme. Itse emme siihen pysty, mutta Golgata siis pystyy! Mutta niin kuin Jeesus tarjoaa pyhän ristinsä tuomaa armoa Lasarukselle ja sinulle ja minulle, niin rakkaudessaan siis Jumala lähetti viestin myös Sardekseen, että Sardeksessakin kaduttaisiin, saataisiin synnit anteeksi ja päästäisiin Taivaaseen. Tiedätkö muuten, missä Sardes oli? Nykyisinhän Sardeksesta - tai se tunnettiin aikanaan myös – ei nyt sentään Sardiinin nimellä, mutta Sardiksen tai Sefaradin nimellä se tunnettiin -; nykyisin siis kuitenkin Sardeksesta on vain raunioita jäljellä. Mutta aikanaan Sardes sijaitsi nykyisen Turkin alueella. Mutta tiedätkö, missä Sardes NYKYISIN on? Surullista, mutta totta, Sardes on nykyään vähän joka puolella. Niin paljon on eri puolilla ihmisiä, jotka eivät piittaa maailman ihanimmasta asiasta, Jumalan rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. Mutta eikö ole upeaa, että yhä Jeesus on liikkeellä etsimässä kuolemassa olevia voidakseen herättää hukkuvat ja voidakseen näin nostaa heidät armon syliin, Jeesuksen omaan syliin. Päivän pyhä evankeliumimme kertoo, että monet, jotka näkivät sen kuinka Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, uskoivat Jeesukseen. Uskotko sinä Jeesukseen? Ja kun mietit vastausta, katso tuota alttarin ristiä. Se on tyhjä. Ristillä ollut on ylösnoussut kuolleista, on nyt ylösnousemus jokaiselle, ja tarjoaa sinullekin ikuista elämää Taivaan kodissa. Tänään on tarjolla täytekakkua ja Taivas. Sanoisin, että nämä ovat kaikkien aikojen juhlat! Kannattaa osallistua.
Saarna Nurmijärven kirkossa 12. sunnuntaina helluntaista 4.9.2011 Nurmijärven seurakunnan työkauden aloitusmessu Itsensä tutkiminen
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
Mietin tässä, aloittaisinko tämän saarnani tylysti ja sitten lopuksi tulisin lempeään päätökseen. Vai aloittaisinko oikein lempeästi ja katsoisin päädynkö kovinkin tylyihin loppulauseisiin? Miten Jeesus tekisi? Päivän pyhä evankeliumimme vie meidät keskelle hyvin jännitteistä tilannetta ja samoin keskelle kovia sanoja. Hyvin taitavasti Jeesus jälleen kerran sanoja käyttää, mutta tiukkoja siis Herramme sanat nyt ovat. Kuinka tiukkoja nuo sanat ovatkaan! Eli tylysti, tosi tylysti, alkaa näin sitten tämä saarnammekin. Olemme siis nyt temppelissä, jossa pyhästä evankeliumista äsken kuulemamme keskustelu käytiin. Aisti, mikä tunnelma on Jerusalemin tärkeimmässä rakennuksessa. Tuossa on Jeesus. Tuossa vieressä tiukkailmeiset ylipapit ja kansan vanhimmat, sen ajan kirkollinen ja hallinnollinen kerma. Mutta tuo kerma on, anteeksi sanaleikki, tuo kerma on, hapanta. Sillä ylipappien ja kansan vanhimpien ilmeet ovat hyvin happamia. Kaikkien muiden suuresti arvostamat miehet ovat Jeesuksen… nuhdeltavina. Oletko koskaan iloinnut siitä kun sinut on haukuttu? Miksi ylipapit ja kansan vanhimmatkaan olivat siis olleet nuhteista mielissään. Saatikka, että he olisivat ottaneet Jeesuksen nuhteista opikseen. Ei. Evankeliumien kertomana tiedämme, että sittemmin nämä ylipapit ja kansan vanhimmat suorastaan halusivat Jeesuksen hengiltä. He eivät ymmärtäneet, kenet kohtasivat. Mutta miksi portot ja publikaanit, kansankielellä huorat ja tullista omaan liiviin rahan ujuttajat, miksi he sitten olivat osanneet ottaa sanasta vaarin jo Johannes Kastajan julistaessa katumusta tienä Jumalan armon vastaanottamiseen? Raamatun maailmassa todella moni asia menee niin erilailla kuin me arkielämässämme olemme tottuneet ajattelemaan. Ylipapit ja kansan muut johtajat eivät ymmärtäneet toimia oikein, mutta muiden halveksimat tiesivät, mitä tehdä. Miksi ihmeessä on näin? Siksi, että kaikki ei ole hyvin kun on tukka hyvin. Siisti kampaus riittää ihmisten silmissä, mutta Jeesuksen silmissä on röntgenkatse, sydämeen asti porautuva. Jeesusta kiinnostaa vain sydämemme tila. Sinun sydämesi tila. Minun sydämeni tila. Siksi tukka saa olla vaikka kuinka sotkussa, kun on vain sydän syrjällään Jumalan pelosta. Mitäkö tarkoitan kun pitää olla sydän syrjällään Jumalan pelosta? Martti Lutherkin puhuu Jumalan pelkäämisestä, ja ajatuksena tohtori Martilla on, että Jumalan pelkääminen on Jumalan kunnioittamista ja rakastamista. Että otamme opiksemme kun taivaallinen Isämme puhuttelee meitä lapsiaan ja kutsuu katumuksen kautta löytyvään armoon. Sillä Jumalalla on totisesti hyvä tahto meitä kohtaan. Se viesti kuuluu meille profeettojen julistuksena Messiaasta. Se viesti kuuluu enkelten suusta ensimmäisenä jouluyönä, kun taivaat raikuvat ilosta Vapahtajamme synnyttyä. Se viesti kuuluu Golgatan keskimmäiseltä ristiltä kun Jeesus henkensä antaessaan sanoo: ”Se on täytetty” (Joh. 19: 30). Eli Jumalaa kannattaa kuunnella siksi, että Jumala rakastaa meitä. Eikö tämä olekin yksinkertaista? Eikö olekin? Yksinkertaista tämä Jumalan tahtoon suostuminen on ja silti niin tolkuttoman vaikeaa. Vaikeaa se oli kuuliaisuus Jeesuksen vertauksessa isän pojillekin kun piti lähteä viinitarhaan töihin. Toinen pullikoi. Toinen sanoi, että kyllä kyllä, mutta kai oli jo mielessään valmiiksi ajatellut, että ei, ei, ei. Eikä mennyt. Mutta alun perin kieltäytynyt täytti lopulta isänsä tahdon. Voi kun me kaikki olisimme siis mieluummin pullikoitsijoita kuin jeesmiehiä ja jeesnaisia, joiden kyllä onkin ei. Että olisimme siis pullikoitsijoita, jotka ihan kiukuttelemmekin Jumalalle, että en viitsi, en jaksa, en jouda, ei huvita, ei kiinnosta, ei innosta… Mutta sitten kuitenkin lähdemme liikkeelle kun Jumala sieltä selkäpuoleltamme lempeästi, mutta samalla niin rautaisen lujasti työntää meitä. Työntää ristin juurelle elämään armon todeksi. Ja johdattaa myös meidät tehtäviimme palvelemaan kirkkoaan ja lähimmäisiämme. Huonompi on sen osa, joka muilta suosiota saadakseen tahtoo näyttää, että kaikki on ookoo, joka vakuuttaa, ”että kyllä on kyllä sanottu”, vaikka tuo mielistelijä on jo monet kerrat väistänyt Jumalan tuuppaukset ristin armon suojiin. Ja vaikka on tullut sanottua, että kyllä olen valmis auttamaan lähimmäisiäni, niin kummasti muiden asioiden rinnalta lähimmäinen aina luisuu kauimmaiseksi. Ja näin portot ja publikaanit menevät valekyllänsanojan sivusta ohi Taivaaseen. Kun he ovat sanoneet oikeasti kyllä Jeesukselle. Tunnustan siis puhuvani kovia sanoja kun tuon tähän hetkeemme, tähän omaan elämäämme, pojan, joka lupasi lähteä isänsä viinitarhaan työhön, mutta ei sitten lähtenytkään. Mutta en ajattele sinua. Ihminen kun olen niin en täysin tunne sydämesi tilaa. Mutta tiedän, että se Jumalan röntgenkatse läpäisee kaikki suojaukset. Jos huulesi ovat sanoneet kyllä ja sydämesi ei, niin nyt Jeesus haastaa sinua muuttamaan lupauksesi todellisuudeksi. Sano kyllä ja tee siitä totta! Mutta se pitää muistaa, että yksikään meistä ei ole toistamme parempi. Pullikoitsijat ja teeskentelijät ovat Jeesukselle yhtä rakkaita. Kaikkia siis Jumalamme kutsuu elämään armon todeksi. Sillä oikeastaan Jumalalle ei ole kuin yhdenlaisia ihmisiä. Jumalalle on olemassa vain Hänelle rakkaita ihmisiä. Tämän Pyhä Henki sinulle saamassasi uskon lahjassa vakuuttaa. Olet Jumalalle rakas. Siksi tänäänkin Jeesus kutsuu meitä katumaan syntejämme, minua ja sinua, niin kuin Jeesus kutsui ylipappeja ja kansan vanhimpia katumukseen. Ylipappien ja kansan vanhimpien kohdalla Jeesus joutui pettymään. Mutta sinulla on tänään mahdollisuus tehdä Jeesus iloiseksi. Sinulla on nytkin mahdollisuus tulla ristin juurelle ja kokea, mitä on syvin rakkaus, mitä on ristiltä virtaava ja Taivaaseen kantava rakkaus, tuo Jeesuksen syli. Rakkaat luottamushenkilömme ja vapaaehtoisemme ja työntekijämme ja jokainen seurakuntalaisemme, tästä armosta saamme elää ja tälle perustalle elämämme rakentaa. Tätä Jumalan rakkauden sanomaa saamme yhdessä kertoa myös eteenpäin jokaiselle nurmijärveläisellekin, sanoin ja teoin kertoa. Palataan kuitenkin vielä noihin juhlapäivämme evankeliumin sanoihin. Huomasitko niistä erään ihan erityisen asian kun kuuntelit tuota evankeliumia. Äsken sanoin, että toki Jeesus halusi myös ylipapit ja kansan vanhimmat armossaan avautuvalle vanhurskauden, Jumalalle kelpaamisen tielle, mutta ylipappien sydän ei avautunut Jeesukselle. Ei auennut ovi Jeesukselle kansan vanhimmiltakaan. Silloin Jeesus siis sanoi - ja kiinnitä nyt näihin sanoihin erityinen huomiosi -, Jeesus sanoi, että portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin ylipapit ja kansan vanhimmat. ”Ennemmin kuin”, Jeesus sanoi. Eli toisaalta saamme ajatella niin rohkeasti, että porttojen, spurgujen, publikaanien, rötöstelijöiden jälkeen on ovi raollaan vielä muillekin katuville, myös ylipapeille ja kansan vanhimmille. Ovi on valmiina avautumaan sepposen selälleen jokaiselle, joka nöyrtyy sanomaan, että sanon kyllä ja niin myös tarkoitan! Oi siksi toivon, että Taivaassa kerran saan nähdä myös ylipappeja ja kansan vanhimpia! Sillä ehkä monikin heistä tuli sitten Jeesuksen ristin juurelle ei vain jalkojensa kantamana, vaan myös katuvan sydämensä tuomana. Mutta, eikö ollutkin hyvä, että saarnan alkuun tulivat tylyt asiat ja nyt loppuun tulee tämä ihana tosiasia, että seurakuntamme uuden työkauden aloitus on myös jokaiselle meille mahdollisuus uuteen armoon ja uuteen alkuun. Jeesus rakkaudessaan meitä kaikkia kantaa ja kerran kaikki omansa kotiin saakka kantaa. Vaan, kun kirkkokahvien jälkeen menet kotiin tai keilahallille tai minne sitten menetkin ja joku kysyy sinulta, että mistä Ari tänään saarnasi, niin mitä vastaat? Sanotko, että A. Tuhkanen oli tyly, mutta lientyi sitten? Mitä jäi mieleesi saarnasta? Saanko ehdottaa, mitä mieleesi jää: Usko vaan, Jeesus kannattaa!
Saarna Nurmijärven kirkossa 11. sunnuntaina helluntaista 28.8.2011 radiojumalanpalvelus Etsikkoaikoja
Jeesus sanoi: »Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’» Ja hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.» Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4: 23-30)
Mielessäni on eräs luku. 370 miljoonaa. 370 miljoonaa. Palaamme tuohon lukuun 370 miljoonaa aikanaan tässä saarnassa. Vaan nyt, mitä SINÄ olisit sanonut Jeesukselle, jos olisit ollut tuolla Herramme kotikaupungin Nasaretin synagogassa noin kaksituhatta vuotta sitten? Olisitko antanut Jeesukselle hänelle kuuluvan kunnian? Vai, olisitko ollut yksi epäilijöistä ja suorastaan Herran hengen vaatijoista? Toisaalta, turha meidän on pohtia sitä, mitä me olisimme ajatelleet, sanoneet ja tehneet joskus noin vuonna 30. Eli miksi me tällaisia kysymyksiä sijoitamme kahden tuhannen vuoden taakse? Sinun ja minun kannalta, meidän tässä ympäri Suomea jumalanpalveluksessa olevien kannaltamme, on oleellista, miten me nyt, tässä ja nyt, suhtaudumme Jeesukseen. Miten me suhtaudumme Jeesukseen, joka on meille suomalaisille tuttuakin tutumpi hahmo? Niin tuttu, että voisi sanoa Jeesuksen olevan kotikaupungissaan ihan missä päin Suomea tahansa. Onko Jeesus näin ollen meille jo liiankin tuttu säväyttääkseen meitä? Vai onko Jeesus sinulle Hän, joka tulee Betlehemistä ja Nasaretista ja Kapernaumista tänne kauas Pohjolaan niin kuin Elia kerran saapui Sidonin maahan Sarpatiin tai niin kuin Elisa, joka kohtasi, ei kotikansansa Israelin kansan jäseniä, vaan ulkomaalaisen, syyrialaisen Naamanin? Kolmella sanalla tämä kaikki: Kelpaako Jeesus sinulle? Tuntuu usein surullisen todelta, että Jeesusta ollaan ajamassa pois Suomesta. Niin kuin Jeesus aikanaan ajettiin ulos Nasaretin kaupungista niin yrittää moni työntää Jeesusta Suomen rajan yli kuin aikanaan kansa oli valmis sysäämään Jeesuksen alas vuoren jyrkänteeltä. Psykologialla ja sosiologialla ja luonnontieteillä yritetään korvata Jumala. Mutta onko meillä varaa siihen? Tiedät vastauksen. Eikä meillä siis ole edes mahdollisuutta siihen, Jeesuksen syrjäyttämiseen. Arvostan suuresti luonnontieteitä ja psykologiaa ja sosiologiaa ja niin edelleen. Ne ovat Jumalan lahjoja meille, ja parhaimmillaan ne auttavat meitä kunnioittamaan Herraa ja palvelemaan myös lähimmäisiämme. Mutta se ajatus, että tieteellä tai taloudella tai tosi-tv-ohjelmilla tai maineella tai millä tahansa voisimme korvata Jumalan, sanotaan suoraan, tällainen ajattelutapa on Saatanasta. Kyllähän me ennen myrskyjä hyvin pärjäämme, mutta myrskytuulten tullessa menee jopa New York polvilleen. Ja kyllähän me voimme turvata nousukauteen niin kauan kuin se kestää. Tämä kesä on kuitenkin jälleen kerran näyttänyt koko maailmankin talouskasvun haavoittuvaisuuden. Tai miten ihmisen mahdollisuudet muuten? Vaikka sellainen loputon elämysten etsintä, tuoko se syvällistä ja ennen kaikkea pysyvää sisältöä elämään? Jos olet rehellinen, niin näet, että vanhassa vara parempi. Extreme-, äärikokemukset eivät tuo kuin hetken huvin. Mutta Golgatan risti kestää. Siitä emme voi liikaa julistaa. Tänä viikonloppuna ovat menossa myös Nurmijärven rauhanyhdistyksen kesäseurat täällä kirkonmäellä, ja lestadiolaisessa herätysliikkeessä on aina korostettu Jeesuksen veren voimaa. Näin me kaikki kristityt saamme samoin tehdä. Jeesuksen kerran siellä Golgatan keskimmäisellä ristillä vuotanut sovintoveri ja siinä meidän osaksemme tullut Jumalan armo ovat yhä vieläkin voimassa niin Nurmijärvellä kuin koko Suomessa ja toki kaikkialla maailmassa. Ja kun tieteen vastaukset tuovat eteemme yhä uusia kysymyksiä, niin Jeesus ristillä ja ylösnoussut Jeesus on VASTAUS yhä uusille sukupolville – ja siis meidänkin sukupolvellemme, sinulle ja minulle. Vastaus siihen, miten katuva syntinen pääsee kerran Taivaan kotiin. Ja vaikka Taivaasta puhumme, niin silti Jeesus on tiukasti läsnä koko ajan myös nykyhetkessämme, täällä maan päällä. Kuulemamme evankeliumikin kuvaa, että Jeesus oli liikkeellä eri puolilla. Pyhän Henkensä kautta Herra Jeesuksemme on yhä liikkeellä, tänäänkin niin Liperissä kuin myös Loviisassa, ja niin Turussa kuin Tervossa. Ja sinun kotipaikkakunnallasi. Valmiina rohkaisemaan sinua kun itket elämäsi tuskia. Valmiina myös riemuitsemaan kanssasi kun elämä hymyilee. Ja Jeesus itse tuo ilon elämääsi! Vaikeuksienkin keskelle Jeesus tuo avun ja ilon sinulle. Siksi mielestäni karjalaisilla onkin hyvä ohje jokaiselle kristitylle vaikeuksien keskellä elämiseen: ”Ilo pintaan, vaikk’ syvän [sydän] märkänis!”. Ja kun nyt siis puhumme matkalla olostamme ja Jeesuksesta, niin osaa Jeesus myös jakaa tehtäviä. Huomaatko sydämessäsi, että siellä taitaa nytkin syntyä vastustamaton halu auttaa jotakin yksinäistä, sairasta tai köyhää, jota et ole vähään aikaan tai ehkä pitkäänkään aikaan muistanut. Jeesushan siellä sisälläsi sanoo, että rakasta lähimmäistäsi. Onneksi niin Jumalan kuin lähimmäisen rakastaminen ei ole meidän omista voimistamme kiinni, vaan Jumala senkin voiman suo. Ja Herra Jeesus senkin ymmärtää, että olemme huonoja näissä asioissa silti. Siksi Jeesus ei käskekään meidän parantaa itseämme, vaan Kristus lupaa meidän tulla kurjina – ja samalla Jumalalle niin rakkaina – syntisinä ristin juurelle näkemään ja uskossa omistamaan, että kaikki onkin jo maksettu ja kaikki on kunnossa. Kristus on jo kaikesta huolehtinut. Me saamme jatkaa matkaamme kohti Taivasta yrittäen rakastaa ja edelleen kompuroiden, mutta siis iankaikkisen Jumalan vahvojen käsien, ristiinnaulittujen käsien, kannattamina. Mutta sinua vaivaa se luku 370 miljoonaa. Nyt tulemme siihen. Ja tuo luku liittyy siihen, mitä ihmiset Nasaretissa sanoivat ja mitä me sanomme. Ennen kuulemaamme pyhää evankeliumia Raamatun sanassa Luukas on juuri kertonut, että nasaretilaiset vähättelivät Jeesusta sanomalla, että eikös tuo ole Joosefin poika. Siis, että ihan tavallinen mies olisi kyseessä. He eivät ymmärtäneet. Ja silloin Jeesus vastasi kuuluisat sanansa, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Nyt Jeesus on kuitenkin, sisareni, veljeni, tullut sinun maahasi ja maallesi puhumaan muutaman sanan. Jeesus haluaisi sanoa sinulle nyt muutaman sanan. Ei 370 miljoonaa sanaa, jonka määrän arvioidaan ihmisen sanoja puhuvan elinaikanaan. Jeesus haluaa tänään yksinkertaisesti kysyä sinulta vain: Onko nyt etsikkoaikasi? Haluatko tänään vastata kyllä Kuninkaan kutsulle? Evankeliumissa Johanneksen mukaan Pietari antaa sinulle valmiit sanat, joilla voit vastata Jeesukselle. ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6: 68) Jeesuksen kutsuun vastaamisesta puhuu myös Kirje Heprealaisille näin: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne…” (Hepr. 3:15) Sinulla on 370 miljoonaa sanaa. Ethän käytä niitä Jeesuksen pois ajamiseen. Onhan sinulla sen sijaan Pietarin tavoin 10 myönteistä sanaa Jeesukselle: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.”
Saarna Nurmijärven Kirkonkylän seurakuntakeskuksessa 15.6.2011 Rintamanaisten valtakunnallinen kesäpäivä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.” (Joh. 16: 12-15)
HUOMIO! Edessäni on divisioona! Divisioona on Teidän, sisareni, kohdalla aivan oikeutettu nimitys sen vuoksi, että rintamanaiset – ja lotat ja lottatytöt, pikkulotat, naiset kaikkiaan – vapauttivat yhteensä divisioonittain miehiä asepalvelukseen sotiemme vuosina. Isänmaamme itsenäisyyden ja vapauden pelastamisessa Teillä rakkaat rintamanaiset olikin korvaamattoman suuri merkitys. Näin Te, rakkaat rintamanaiset, divisioona, antamalla nuoren aikuisuutenne parhaat vuodet Isänmaan käyttöön, nousitte sankaruuteen sotiemme ajan miesten vierellä. Kaikkivaltiaan johdatuksessa teitte Te veteraanisukupolvemme mahdottomasta mahdollista ja pelastitte kalliin Suomenmaamme inhimillisesti ajatellen aivan ylivoimaiselta viholliselta. Hinta oli ilman muuta kuitenkin käsittämättömän raskas. Tilastojen mukaan esimerkiksi pelkästään lottia menehtyi taistelujen jalkoihin eri lähteiden mukaan vähintään yli 200 henkeä. Kaikkiaan sotavuosina kansamme joukosta kaatuneiden, haavoittuneiden ja sotainvalideiksi jääneiden luku on tietysti valtava. Sotaorpojen ja sotaleskien tuska on pysynyt vuosikymmenien halki. Moni menetti myös kotikontunsa. Kunnioitamme syvästi Teidän rintamanaisten uhrauksianne sotien vuosina. Olemmekin täällä Nurmijärvellä hyvin ylpeitä siitä, että saamme olla isäntinä ja emäntinä Teille tässä Rintamanaisten tämän vuoden toisessa valtakunnallisessa kesäpäivässä. On kunnia olla koolla kunniakansalaisten kanssa. Ja on suuri ilo olla koolla yhdessä jumalanpalveluksessa tänä helluntain jälkeisenä keskiviikkona. Juuri hetki sitten kuulimme kalliin Vapahtajamme puhuvan meille pyhässä evankeliumissa. Ja siellä Evankeliumissa Johanneksen mukaan Jeesushan sanoi opetuslapsilleen ihan näin, että vielä enemmänkin Hänellä olisi puhuttavaa kunhan opetuslapset vaan sitten aikanaan kykenisivät ottamaan kaiken vastaan. Ja sisaret, ja veljet, tuon kyvyn opetuslapset saivat. Ja tuo kyky vastaanottaa Jumalan armo meillä Jeesuksen nykyajan opetuslapsilla on - kun helluntain Henki, Pyhä Henki, on Jeesuksen lupauksen mukaan meillekin annettu. Isä ja Poika ovat Pyhän Hengen todella meille ensimmäisenä kristillisenä helluntaina lähettäneet, kuten Jeesus oli luvannut vielä täällä maan päällä ollessaan. Kristillinen seurakunta on saanut syntyä ja jokaisen kastetun sydämessä Jumalan Henki nyt vakuuttaa, että Kristuksen Jeesuksen pyhässä veressä ja Jeesuksen ylösnousemuksen voitossa on meille syntiemme sovitus ja ylösnousemus meillekin ja näin ollen suorastaan ikuinen elämä. Vaan emme me toki järjellä mitenkään näitä valtavia totuuksia voi tajuta – ja pieniähän nämä asiat olisivat, jos järkemme riittäisi tämän kaiken käsittämään. Mutta on siis usko, joka ylittää järjenkin kyvyn. Onneksemme ja autuudeksemme juuri siis Pyhä Henki antaa meille uskon lahjan ja ylläpitää uskon Vapahtajaamme. Näin kun uskon varassa Herraamme turvaamme, me saamme turvallisesti – jopa kaiken epäilyksen keskelläkin – saamme turvallisesti luottaa, että Kristuksessa on turvamme aikaa ja ikuisuutta varten. Aloitin saarnani puhumalla historian tapahtumista. Mutta se, mitä Te arvoisat rintamanaiset teitte Isänmaamme ja kansamme puolesta vuosikymmeniä sitten, se ei todellakaan ole historiaa siinä mielessä, että kyseessä olisi joku museoihin pölyttymään jäänyt menneisyyden muisto. Ei. Rintamalla ja kotirintamalla myös, jäätiin historiaan sanan myönteisessä merkityksessä. Voisikin siksi sanoa, että Te rintamanaiset olette olleet mukana rakentamassa yhtä kaikkien aikojen suurinta siltaa. Siltaa, joka on sodan ajan uhrauksienne ja uutteran jälleenrakentamisen työnne kautta rakentunut kaareksi, joka on historian raskaista vaiheista tuonut maamme tähän nykyajan vaurauteen ja hyvinvointiin. Ja yhä tulevaisuuteen kulkiessamme Teidän ansionne ovat voimassa, perustana kun pyrimme jatkossakin kaikin voimin tämän maan ja sen kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimaan. Tulevaisuuden rakentaminen on esillä myös juhlapäivämme pyhässä evankeliumissa. Kristillisessä seurakunnassa, Kristuksen kirkossa, haluaa saamamme Pyhä Henki kirkastaa nyt Jeesuksen merkityksen meille jokaiselle. Eli sen, että se mitä Jeesus on tehnyt historiassa noin 2000 vuotta sitten, on tullut osaksi maailmanhistoriaa. Niin merkittävä on Herran ristinkuolema Golgatan keskimmäisellä ristillä, että se koskettaa maailman jokaista ihmistä. Ja näin Pyhä Henki vakuuttaa samalla meille myös, että ylösnoussut Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on antamassa omilleen ajallisen avun lisäksi vielä onnellisen tulevaisuudenkin. Pyhä Henki kertoo meidän sydämellemme näin siis tulevankin maailman. Todella, saamme Jumalan omina sellaisen tulevaisuuden, joka kantaa siltana Jumalan ikuiseen rauhan maahan asti, Taivaan kotiin asti. Taivaan kotiin, rauhan maahan asti. Ja rauhasta kun puhumme, myös jo täällä matkalla kaikkihan me rauhaa haluamme. Kaikki me myös rauhan puolesta tahdomme toimia. Itsekin iloitsen kun suunnilleen samanikäisenä, noin 20 vuoden iässä, kuin te aikanaan rintamalla palvelitte, sain itse nuorena miehenä palvella YK-sotilaana rauhan puolesta Lähi-Idässä. Ja iloitsen siitä, että näen kuinka yhä uudet sukupolvet maassamme ottavat vastuun rauhan säilymisestä omalta kohdaltamme pitämällä yllä Suomen uskottavaa puolustusta. Yksi hieno esimerkki tästä alttiudesta on myös tämänkin päivän järjestelyissä suurella osuudella mukana oleva Naisten Valmiusliitto. Ylpeä olen myös siitä, että minunkin suvussani on naissotilas kun sisarentyttäreni on aikanaan suorittanut vapaaehtoisena varusnaispalveluksen. Mutta toki aina vielä enemmän kuin valmiuttamme pidämme yllä, meille on tärkeää pyytää rukouksessa rauhaa maallemme ja maailmallemme. Uskon, että Teillä rintamanaisillakin kaiken sodan kiireen ja paineen keskellä löytyivät myös kädet rukoukseen liittyneinä. Rukousta saamme harjoittaa myös siis ikuisen rauhan saadaksemme. Niin kuin sodassa viestin kulku on elintärkeää, niin se on myös ikuisen rauhan saamiseksikin. Saamme siis lähettää rukousviestiä taivaalliselle Isällemme. Ja saamme kuulla armosanoman Taivaasta saakka! Kun Jeesus sanoo meille, että Hän puhuu Taivaan Isän sanoja meille, ja että Pyhä Henki nuo sanat meille Totuuden Henkenä kaikki tuo ilmi… Me voimme luottaa, että saamme kuulla aivan Taivaan Isältä itseltään meille tulevan armahduksen sanan! Kristuksessa Jeesuksessa on tämä armahdus meille annettu. Pyhän Hengen kirkastamassa Kristuksessa me saamme näin kohdata ikuisen elämämme. Saamme kohdata Herrassa Jeesuksessa Taivaan Isän meille sykkivän ja meitä rakastavan sydämen. Rakkaat sisaret, haikein mielin katselen divisioonanne vuosikymmenten ja erityisesti viime vuosien aikana harvenneita rivejä. Teidän muistonne ei kuitenkaan tule koskaan unohtumaan. Silti toivon vielä enemmän. Toivon sitä, että me kaikki, edesmenneet ja elossa olevat veteraanimme, että nykypolvet ja tulevat ihmislapset, me kaikki kerran saamme olla vielä koolla – uskaltaisinko sanoa Pääesikunnassa – siellä Taivaan kodissa. Jeesus lupaa meille pyhässä evankeliumissa, että Totuuden Henki, Pyhä Henki johtaa meidät tuntemaan koko totuuden. Ja koko totuus, syvin totuus on se, että meitä syntisiä ihmisiä Jumala rakastaa. Siksi Jeesus tuli tänne maailmaan ja kulki ristin tien, että Hän kunnian Kuninkaana kerran voi palata noutamaan kaikki omansa Taivaan ikuiseen kotiin. Tälle kotimatkalle Totuuden Henki, Pyhä Henki sinuakin tänään kutsuu. Siksi, sisaret ja veljet, divisioona! Katse ristinmuotoista siltaa kohti! Siihen turvatkaa! Se kestää! Se kantaa Taivaaseen saakka!
Saarna Nurmijärven kirkossa helatorstaina 2.6.2011 Rintamaveteraanien Uudenmaan piirin kirkkopyhä Jeesus rukoili ja sanoi: "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä." (Joh. 17: 24-26)
Mitä yhteistä on rintamaveteraanilla ja helatorstailla? Toki yhteistä, tietysti, on tämä nyt meillä tässä helatorstaina oleva Rintamaveteraanien Uudenmaan piirin kirkkopyhä täällä Nurmijärvellä. Mutta mitä muuta yhteistä on rintamaveteraanilla ja helatorstailla? Voin sanoa sen sinulle yhdellä sanalla. Rintamaveteraanilla ja helatorstailla on yhteistä: tulevaisuus. Tuossa silmiemme edessä oleva alttaritaulu oikeastaan kertoo sen, että miksi meillä on tulevaisuus. Tuo C.P. Elfströmin 1832 maalaama alttaritaulu on aiheeltaan juuri se, mistä helatorstai meille puhuu – Kristuksen Taivaaseen astuminen. Kun katsomme alttaritaulua, muistamme, että siinä on ristiinnaulittu syntiemme sovittaja ja ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus astumassa Taivaaseen. Ja muistamme ja uskossa omistamme, että kerran Herra Jeesus lupauksensa mukaisesti palaa kunniassaan takaisin ja noutaa kaikki omansa Taivaan ikuiseen autuuteen. Eli Kristus avaa meille – niin teille rakkaille veteraaneillemme kuin jokaiselle meille – onnellisen tulevaisuuden. Helatorstai kertoo meidän olevan Voittajan joukoissa. Taivaaseen astunut Kristus todella kerran palaa Kuninkaana ja silloin Jumalan kansa riemuitsee. On tullut ikuiseen kotiimme pääsyn päivä. Sanoohan Herra Jeesus itse juhlapyhämme ja juhlapäivämme pyhässä evankeliumissa näin: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.” Eli ajattele kuinka valtava, kuinka käsittämättömän suuri on Jumalan rakkaus meitä lapsiaan kohtaan! Jumalalle ei riittänyt, että Hän riisuutui kaikesta kunniastaan ja syntyi halpaan Betlehemin seimeen, eläinten ruokakaukaloon. Eikä se, että Hän välittämättä taivaallisesta kuninkuudestaan suostui siihen, että me syntiset ihmiset ristiinnaulitsimme Hänet Golgatan kummun keskimmäiselle ristille. Ei! Eivät nämäkään vielä riittäneet! Vaan Hän ylösnousseena Vapahtajana ilmestyi yhä uusille ihmisille näyttäen, että synnin, kuoleman ja Saatanan valta on murskattu! Ja ajattele, että Hän – rakas Herra Jeesus – Taivaaseen astuessaan vielä lupasi, että Hän täyttää kerran lopullisesti rakkautensa työn ja tulee pelastamaan meidät täältä kyynelten laaksosta ikuiseen elämään. Sisaret ja veljet, tätä on rakkaus. Moni puhuu rakkaudesta, mutta Jeesus kerta kaikkiaan näyttää teoillaan, että Hän, elävä Jumala, rakastaa meitä. Että jokaisella on Taivas avoinna niin kuin Taivas oli avoinna Kristuksen Taivaaseen astumisen päivänä. Että nyt näin meidänkin kohdallamme, Jeesuksen ansion tähden, saa toteutua… Kun ristin veren armoon ja ylösnousemuksen voittoon turvaamme… Että meidänkin kohdallamme saa toteutua Herran Jeesuksen hartaista hartain toive: ”Siellä he näkevät minun kirkkauteni…” Siis, että siellä Jeesuksen tarkoittamassa Taivaan kodissa me sitten ikuisesti näemme rakkaan Jumalamme pyhyyden ja armon ja rakkauden loiston. Sen, jota me täällä matkalla kaikkien vaivojenkin keskellä saamme jo monin tavoin maistella Jumalan voimana ja hyvyytenä. Mutta sitten kotona vasta tuon kirkkauden, Jumalan ihanan kunnian ja suloisen laupeuden saamme täydellisesti kokea. Olen varma, että Taivas ylittää suurimmatkin toiveemme. Tulemme yllättymään kuinka kalpeita ovat olleet Taivasaavistelumme. Siinä missä voimme ajatella upean Kaartin soittokuntamme soitto-osaston olevan taivaallista soitantoa, niin, anteeksi vain Kaarti, Taivaan pasuunat ovat vielä jotakin ihan muuta tasoa. Tai, toinen esimerkki. Olin vähän aikaa sitten ostoksilla suuressa tavaratalossa. Siellä oli mainoksia, joissa sanottiin, että kohta tuossa kaupassa on tulossa paljon yllätystarjouksia. Sitten niissä mainoksissa luki vielä, että noihin yllätystarjouksiin voi käydä etukäteen tutustumassa internetissä. Kysyn vaan, että mikä se on sellainen yllätystarjous, jonka voi käydä katsomassa etukäteen nettisivustolta! Höh! Mutta kun on joku todella ihana yllätys meitä vastassa; kun meitä odottaa autuus, jota sanat eivät voi kuvailla, niin silloin se on todella suunnattoman suuri ja ihmeellinen yllätys meitä odottamassa. Ikuinen, sanoisinko suloisuus, yllätysten yllätys, on odottamassa meitä tämän kovankin maanpäällisen elämän jälkeen. Te sotiemme ajan miehet ja naiset tiedätte, mitä on elämän kovuus. Sotavuosina annoitte valtavan hinnan Isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Jumalan johdattamina pelastitte Suomemme ja nousitte sankaruuteen. Vaan, niin kuin sanoin, valtavan hinnan maksoitte sodassa – ja myös jälleenrakentamisen ponnistelut vaativat hintana loputkin parhaat nuoren aikuisuuden vuotenne. Mutta teitä arvoisia sankareitamme yhtään väheksymättä - Kristus Jeesus maksoi hinnoista kaikkein suurimman. Pyhän verensä hinnalla hän osti meidät omikseen ja osti meille rauhan. Te rakkaat veteraanimme ostitte meille vapauden ja rauhan suurella uhrillanne, mutta Herran Jeesuksen ristinuhrin hinnalla meille on varattu ikuinen Isänmaa ja ikuinen rauha Taivaan maassa. Ilmestyskirja kuvaa meidän lopullista päämääräämme sanoen, että siellä ei ole kyyneleitä. Täällä jokainen meistä on joutunut ja joutuu kyyneleitä vuodattamaan, mutta Jeesuksen pyhässä evankeliumissa sanomien sanojen mukaisesti me saamme tulla tietämään, että Jeesus on taivaallisen Isämme meille lähettämä Vapahtajamme ja siksi myös kyyneltemme pyyhkijä. Jo ajassa Hän, Jeesus, tuo meille nenäliinaa milloin kenenkin ihmisen tai yllättävän avun tai pyhän Raamattunsa rohkaisevien sanojen kautta. Ja on itse kanssamme Pyhän Henkensä kautta. Mutta, silti siis meillä on täällä vielä kyyneleitä. Mutta, laulun sanoin: ”kerran, kerran Taivaan kodissa, kyynel, kyynel on poissa.” Katsoisitko vielä tuohon vaikuttavaan alttaritauluumme… Siinä on maalaus Hänestä, joka palatessaan kuivaa joka ainoan kyyneleemme. Tuo Kristus Taivaaseen astumassa –alttaritaulumme on inspiroinut monia; myös muuatta kirjailijaa ja runoilijaa, jonka ehkä tiedätkin… Tietysti puhe on Nurmijärven suuresta pojasta Aleksis Kivestä. Aleksis Kivi nimittäin kirjoittaa runossaan ”Rippilapset” juuri tuosta silmiesi edessä olevasta alttaritaulusta. Nuo säkeet kuuluvat näin: Kuva on korkea alttarin seinäs: Pilvissä väikkyy siel Ihmisen Poika Sankarin katsannol, Mut ihanast hymyvät huulens ja otsansa kimmeltää.
Upeasti Aleksis kuvaa Jeesuksen Kristuksen, elävän Jumalan, eri puolia. Jeesus Kristus on sankari, korkein, todella siis Jumala. Ja silti hänellä on rakastava hymy huulillaan. Katso nyt! Jumala hymyilee hyvää hymyään sinulle! Ihan tuntuu Herra tuolta alttaritaulustakin sanovan, että hymyä hän haluaa sinulle antaa, ei kyyneleitä. Ja että elämän taisteluiden ja kyyneleiden jälkeen on Kristuksen omilla kerran rauha ja aihe ikuiseen hymyyn. Muista siksi pyhästä evankeliumista Jeesuksen viesti sinulle: Jeesus tahtoo palatessaan noutaa sinutkin mukanaan Hymyn maahan. Kun tänään illalla suljet silmäsi, niin tuo alttaritaulu ja siinä hymyilevä Vapahtaja piirtyvät aivoistasi esiin sinulle. Mutta muista, että sinulla on mahdollisuus ikuisesti katsella hymyilevää Vapahtajaasi. Ellet ole vielä siitä tehnyt pyyntöä Herrallemme, tee se tänään.
Saarna Nurmijärven kirkossa 4. paastonajan sunnuntaina 3.4.2011 radiojumalanpalvelus Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta. He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: "Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään." He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." He sanoivat Jeesukselle: "Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: 'Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.'" Tähän Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän." He sanoivat: "Anna meille aina sitä leipää." Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan." (Joh. 6: 24-35)
Lähden tänään taivaaseen. Myönnän, että ilmaukseni on epätarkka, mutta mielestäni se on hyvin kuvaava. Lähden tänään taivaaseen. Meillä on tänään Nurmijärven seurakunnassa yhteissyntymäpäivät ja iloitsemme kaikista syntymäpäiväsankareistamme ja heidän läheisistään. Mutta tuo taivaaseen lähtö liittyy myös syntymäpäiviin. Vähän aikaa sitten nimittäin olin 90-vuotissyntymäpäivillä. Jokainen meistä paikalla olijoista sai arvan, ja arvonnassa oli, sanoisinko, erikoinen, mutta hieno palkinto. Syntymäpäiväsankarin kanssa yhdeksän juhlaan osallistujaa pääsisi lähtemään lähitulevaisuudessa kuumailmapallolennolle. Arvaat jo miten kohdallani kävi. Jos vain Taivaan Isä sään niin sallii, niin tänään sitten illalla nousen 90-vuotissankarin kanssa ilmojen teille. Ja sisaret ja veljet. Nyt sitten olikin pakko muuttaa tätä saarnani käsikirjoitusta. Vähän ennen messun alkua sain tiedon, että kuumailmapallolento epävakaisen sään johdosta siirtyy huhtikuun lopulle. Mutta Taivas isolla teellä on silti tarjolla tänään, jokaiselle. Kompastuskivenä monella on vain se, että on niin kylläinen pizzan ja pastan keskellä, ettei elämän leipä kelpaa. Nykyihmiselle on muotia etsiä elävää ravintoa ja syödä siksi vaikka herneen ituja, ja mikäs siinä. Myös minä syön ituja ja kyllä samoin pizzaa ja pastaa, vaikka nyt paaston aikana tuosta rasvaisemmasta ravinnosta yritän taukoa pitääkin. Mutta yhtään päivää en kyllä pärjää ilman elämän leipää, Jeesusta Kristusta. Pasta ei kauaa nälkää pidä poissa. Ja kaikkien muiden maallisten ruokien kanssa se on tietysti sama asia. Tiedät, että varastoon ei voi syödä. Ja kuinka ihana onkaan toisaalta taas sitten syödä kun ihan oikein nälkäänsä saa syödä. Meidän nykysuomalaisten ruokailutottumuksemme ovat silti usein sellaista vähän väliä pupeltamista, että ei koskaan pääse tulemaan kunnolla nälkä. Vuosia sitten kuitenkin oli metsässä nälkäinen joukko sotilaita kertausharjoituksissa. Ruokahuolto oli pettänyt, ja miesten vatsat kurnivat kuorossa. Eräs johtajista löysi huoltotraktorin lavalta vaatimattomat eväät. Kevytviilitölkkejä ja palasokeria. Saat kuitenkin uskoa, että nuo ruoat menivät kuin kuumille kiville kun ne annettiin nälkäisen maastopukuväen ulottuville. Vaatimattomat eväät olivat siis lopulta parhaat eväät. Tai eivät nyt parhaat sentään – kyllä se nälkä tuli taas viilin ja sokerin jälkeenkin. Jeesus sen sijaan lupaa jotakin niin uskomattoman parasta hyvää, että sen tahdon uskoa. Jeesus sanoo: ”Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” Tässä se on. Uskallan sanoa. Tässä on sinun ja minun, meidän jokaisen elämän tarkoitus tarjolla. Jotakin sellaista, joka kantaa kotiin asti. Jotakin, joka kantaa Taivaan kotiin asti meidät syntiset, mutta Jumalalle niin tolkuttomat rakkaat ihmiset. Jeesus Kristus, elämän leipä, ikuinen elämä meille, tarjolla tässä ja nyt. Anna Herran Hengen, Pyhän Hengen, vakuuttaa sinut, että nyt olet löytänyt etsimäsi. Kyllä me nykyään toki voimme ostaa, jos euroja vain piisaa, melkein mitä vain kaupasta. Supermarketeissa on leipääkin monta hyllymetriä. On ciabattaa ja rieskaa ja toustia ja limppua. Mutta oletko nähnyt kaupan hyllyllä koskaan elämän leipää? Oletko leipätiskillä nähnyt ovea, jossa lukee ”Tästä Taivaaseen”? Et taatusti ole nähnyt. Elämän leipä kun ei ole kaupan. Jeesus tuli meille tienviitaksi ja sillaksi Taivaaseen Golgatan ristillä ja ylösnousemuksensa voitossa, niin että nyt meille on tarjolla rakkautemme nälkään tyydytys ilmaiseksi. Pizzeriatkin saavat tarjota herkkujaan, ei siinä siis mitään, mutta Suomen kirkko tarjoaa tälle kansalle elämän leipää. Elämän leipä, Jeesus Kristus, kysyykin sinulta äärimmäisen henkilökohtaisesti: kelpaako vaatimattoman oloinen, mutta taivaallisen hyvä ravinto sinullekin? Ristin juurella on tämä ruoka tänäänkin jokaisen katuvan syntisen löydettävissä. Ja niin myös ehtoollispöydässä Herra on jälleen antamassa itsensä jokaiselle nälkäiselle. Samalla kun Herra antaa meille itsensä ravinnoksi, hän kyllä haastaa meidät myös jakamaan omasta leivästämme. Jos meillä on vähänkin ylimääräistä evästä, niin siitä riittää antaa myös eteenpäin. Viimeaikainenkin uutisointi on tuonut maailman ja myös kotimaamme tapahtumat olohuoneisiimme. Mutta ovatko uutiset saaneet sydämemme tai ainakin lompakkomme liikkeelle sinne, missä tarvitaan apua hädän ja nälän keskelle? Eli jos tiivistän, niin eikö tässä kaikessa olekin kysymys rakkauden vastaanottamisesta ja rakkauden eteenpäin antamisesta? Ja tiivistetään edelleen; kun on paljon tärkeitä asioita maailmassa ja kirkossa koko ajan esillä, niin elämän leivässä meille avautuva Taivastodellisuus on lopulta se elämämme tärkein ja kallein asia. Taivas, joka alkaa täällä maan päällä. Jos olet jo Jeesuksen oma, niin Jeesuksen omana oletkin jo aloittanut kotimatkan. Saat myös turvallisesti luottaa Jumalan apuun myös vaikeuksien keskellä. Taivasmatkalaista kun Herra ei jätä hetkeksikään yksin kulkemaan. Saatkin uskaltaa huomispäivään, vaikka kuinka tuntuisi, että miten jaksaa eteenpäin. Elämä on kaiken ahdistuksenkin keskellä joka tapauksessa lahja, suuri lahja. Ja kerran sitten Jumalan lasten lahja huipentuu kun Herra meidät kantaa ikuiseen Taivaan kotiimme. Taivaan leipä, Elämän leipä, Jeesus Kristus on nyt tarjolla. Siksi älä tyydy pizzaan. Pizza on vähän kuin kuumailmapallo. Ylös mennään ja tullaan takaisin alas. Hetken hupi ja sitten taas kaivataan lisää. Mutta Elämän leipä antaa enemmän. Elämän leipä tyydyttää ikuisen elämän nälän. Pietari sanoi tämän asian näin kun Hän tunnusti Jeesuksen Vapahtajakseen. Pietari sanoi: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6: 68) Jeesus on ikuisen elämän leipä. Voit vapaasti käydä pizzalla, mutta tule sitten myös Elämän leivän luo.
Saarna Nurmijärven kirkossa uudenvuodenpäivänä 1.1.2011 radiojumalanpalvelus Jeesus sanoo:
Jos. Jos. Jos saisit esittää vain yhden toiveen, mikä se olisi? Jos tietäisit, että ihan oikeasti tuo toive toteutuisi, niin mikä se toive olisi? Uskon, että nyt niin kirkon penkissä kuin kotituolissa monen mielessä näkyy tällä hetkellä palloja. Lottopalloja. En itse lottoa, mutta tiedän toki, että hurjan monen suomalaisen toive on se seitsemän oikein lotossa. Sellainen reilut seitsemän miljoonaa euroa puhtaana käteen olisi yhdelle jos toisellekin unelmien täyttymys. Vai olisiko? Uudenvuodenpäivän aihe on Jeesus-nimi. Ja Jeesus sanoo meille tässä ja nyt, että Jeesuksen nimeen eli Jeesukseen itseensä vedoten me saamme pyytää mitä vain. Siksi en minä ainakaan aio tyytyä johonkin hikiseen muutamaan miljoonaan euroon. Tahdon Jeesuksen nimessä pyytää jotakin taivaallisen hyvää. Pyydän Golgatan ristin sovintoveren ja Herran ylösnousemuksen voiton meille jokaiselle ansaitsemaa iankaikkista elämää! Eli euroista viis, ne on vaan maallista, mutta Taivaalle kyllä siis tahdon sanoa kyllä. Puhutaan silti vielä vähän lottovoittajista. Eikä siis mistään parin kympin voittajista, vaan näistä lottomiljonääreistä. Olen ymmärtänyt, että heistä moni noudattaa Eino Leinon antamaa ohjetta. Aina on toki vähän riski täällä Aleksis Kiven mailla lainata Leinoa, mutta kun Eino Leino vaan tuntuu oikeasti puhuvan myös lottomiljonääreistä. Kuuntele nyt: Kell' onni on, se onnen kätkeköön, Kai tässä lottovoittajilla on onnen salailussa syynä ihmisten kateuden pelko. Se, että kaikki alkaisivat ruinata rahaa voittajilta. Mutta miksi me paljon enemmän kuin miljoonia euroja voittaneet, me ikuisen elämän saaneet, miksi me usein osaamme peittää onnemme ja aarteemme lähimmäistemme silmiltä vielä paremmin kuin lottovoittajat rahansa? Olemme tainneet ymmärtää pahasti väärin Jeesuksen tänäänkin pyhässä Evankeliumissa sanomat sanat ”totisesti, totisesti”. Vähän liiankin totisia välillä olemme me kristityt. Kyllä armahdetulla syntisellä saa suu käydä helpottuneeseen hymyyn. Ei turhaan sanotakaan, että voittajan on helppo hymyillä. Toki täällä meillä usein vielä matkalla ollessa kyyneleet virtaavat, mutta silti meidän on Voittajan, Jeesuksen seurassa lupa valoisaan hymyyn. Ja Jeesuksen seurassa, Jeesuksen omina, me saamme siis juuri kuulemamme evankeliumin lupauksen mukaan myös tehdä suuria tekoja. Nähdä kuinka ilosanoma Jeesuksesta etenee kun vain rohkeasti kerromme riemuviestiä syntiemme sovittajasta, Herrasta Kristuksesta. Mutta muistathan, ei tämä ole meidän voimistamme kiinni. Jeesus-nimen varassa me työtämme teemme. Ja Pyhä Henki uskon Kristukseen synnyttää ja ylläpitää. Ja onneksi näin. Ilman Jeesus-nimeä, ilman Jeesuksen voimaa, ilman Jeesuksen siunausta, emme me saisi yhtään mitään aikaan. Mutta Jeesuksen kanssa olemme valloittamassa Suomea ja maailmaa! Välillä lehtien sivuilta ja netin keskustelupalstoilta on tullut viime kuukausinakin sellainen kuva, että kirkko olisi Suomessakin joku poishiipuva muinaisjäänne ja luuseri, häviäjä. Että voiko sitä edes Enkeli taivaan –virttä tai Suvivirttä kohta enää laulaa. Mutta kirkko ei ole häviäjä! Kirkko elää! Kun kirkon Herra, ylösnoussut Jeesus Kristus on voittaja ja elää aina ja ikuisesti! Emme me ole mikään häviäjien joukkue, me olemme jo voiton saaneen Vapahtajamme kansa, jonka tämä Jumalamme kantaa vaikeuksien läpi Taivaan kotiin saakka. Jeesuksen nimessä, Jeesuksessa itsessään siis, tämä kaikki on ihan jokaiselle tarjolla. Muista, olet voittajan matkassa. Ja jos vielä katsot viereltä, että onko vanhalla puuristillä jotakin merkitystä nykyajan kiillon ja kimalluksen keskellä, vauhdin ja paineiden keskellä, kokeile. Kokeile tulla ristin juurelle ja jättää syntisi siihen. Uskallan luvata, että Jeesuksen nimeen turvaamalla löydät lottovoittoa enemmän. Löydät ikuisen aarteen, saat paikkavarauksen Taivaan kotiin. Monilla matkailijoilla ovat lentokonepaikat tänä talvena monelta menneet lumimyräkköjen keskellä, mutta Taivaan kodin paikkoja ei peruuteta. Kun Jumalalta pyydät, ja Jumala lupaa, se lupaus pitää. Ja ajattele, kuvittele nyt mielessäsi, vaikka emme voi kuin korkeintaan hyvin, hyvin, hyvin kalpeasti aavistella, kuvittele mitä se on tuo Taivaan koti. Lottovoittaja voi juhlia voittoaan viikon putkeen, joku ehkä vuodenkin, mutta Taivaan juhla on ikuinen. Tällaisissa merkeissä me saamme alkaa vuotemme. Elää tiukasti tätä päivää, mutta saamme elää samalla hykerrellen jo siitä ilosta, että me saamme esittää Jeesukselle Taivastoiveen, toiveen, joka varmasti täyttyy. Juuri äskenkin kuulit Jeesuksen itsensä sinulle antaman lupauksen: ”Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.” Lottovoiton saaminen on aina epävarma juttu ja tuottaa korkeintaan miljoonia. Jeesus-nimessä on varma voitto ja ikuinen elämä. Sovitaan niin, että sinulla on nyt vain yksi toive. Kumman valitset? Lotto vai Jeesus? Kiitos kun valitsit viisaasti.
Saarna Nurmijärven kirkossa itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Matt. 20: 25-28)
Jeesus on kiusallinen meille. Erittäin hankala. Sillä Jeesus ei anna meidän olla rauhassa. Mukavampaa olisi ihmisillä hankkia hyviä asemia ja paistatella sitten korokkeella. Vaan kun Jeesus sanoo, että meidän tulee olla palvelijoita. Palvella toisiamme. Vaikka ympärillämme hamutaan kultaa ja kunniaa, niin Jeesus sanoo, että ei ei, keskuudessanne ei saa olla näin. Maine ja mammona eivät ole tavoittelemisen arvoisia. Ei ulkonainenkaan menestys silti Jumalan silmissä kiellettyä ole, jos muistamme samalla lähimmäisemme. Jeesus siis kutsuu meitä kristittyjä olemaan siksi orjia, että osaamme laittaa palvelun etusijalle. Sotiemme vuodet opettavat meitä yhä tänä päivänä palvelemisen merkityksestä. Rintamalle lähtijöillä ei ollut mahdollisuutta sanoa, että on viljeltävä peltoa tai saatava tehtaasta perheelle leipää. Isänmaan palveleminen monella jopa sankarikuolemaan asti ohitti muut asiat. Sotiemme miehet ja naiset, te teitte sen pakon edessä, mutta silti samalla rakkaudesta isänmaatamme ja kansaamme kohtaan. Uskon, että mekin nykysuomalaiset haluamme paitsi totella ylimmäisen pappimme Herran Jeesuksen Kristuksen käskyä palvelemisesta Hänen ehdottoman valta-asemansa tähden, niin samalla myös rakkaudesta Häntä kohtaan. Muistamme Tuntemattomasta sotilaastakin – vaikkei nyt tietenkään Koskelaa voi Jeesukseen verrata – muistamme kuitenkin vänrikki Vilho Koskelan, jonka teot puhuivat enemmän kuin hänen muodollinen asemansa. Ja juuri Vapahtajamme Herra Jeesus on näyttänyt parhaiten sen, että kun ei vain puhu, vaan teoillaan osoittaa puheensa todeksi, niin tällaista johtajaa kannattaa seurata. Ja todella, Jeesus ei vain puhunut laupeudesta, vaan hän oli laupias. Hänelle kurjat olivat rakkaita. Hän kohtasi samarialaisen naisen ja langenneen naisen. Hän armahti kieltäjä-Pietarin ja Damaskoksen tiellä kohtasi vainoojansa Sauluksen eli Paavalin. Jeesus oli altis palvelemaan. Alttius on suurta. Alttiudesta palvella kertovat tänään itsenäisyyspäivänä myös reserviläisemme maastopuvuissaan tai kirkkokuoromme tuolla urkuparvella. Alttius antaa paljon. Mutta mikä on suurinta mitä voi antaa? Sen suurimman uhrin ovat antaneet he, jotka makaavat nyt Nurmijärven ja Rajamäen sankarihaudoissa. Suurimman uhrin antoi myös Herra Jeesus. Sankarivainajamme antoivat uhrinsa maamme ja kansamme puolesta, mutta vähääkään heitä aliarvioimatta saamme muistaa, että Jeesus antoi uhrinsa Golgatan ristinpuulla koko maailman ja kaikkien kansojen puolesta. Sillä Jeesukselle kaikki ovat rakkaita. Sanoin äsken, että kurjat ovat Vapahtajalle rakkaita. Mutta kun jokainen ihminen on kurja syntinen, omin voimin voimaton, niin jokaiselle meille on joulun Lapsi ja Ristin mies, ylösnoussut Vapahtajamme tarjoamassa armoaan. Sotiemme miehet ja naiset, valtavilla uhrauksillanne – ja Jumalan johdattamana – te säilytitte siniristilippumme liehunnan. Säilytitte vapautemme. Jeesus sanoo kuinka maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin Stalinkin pyrki painamaan myös suomalaiset valtansa alle. Mutta te suostuitte palvelemaan isänmaamme vapautta ja kansamme ei joutunut vaipumaan mahtavien vallan alle, vaan vapautemme säilyi. Myös Jeesus lähti – jo 2000 vuotta sitten - hirvittävää vihollista vastaan. Vihollista, joka halusi alistaa koko maailman valtansa alle ja orjuuttaa koko ihmiskunnan. Syntiä, kuolemaa ja Saatanaa vastaan Herra Jeesus kävi kaikkien aikojen suurimman taistelun. Niin kuin taisteluja on käyty monilla kummuilla Suomenkin vapauden pelastamiseksi, niin Jeesuksen piti käydä vapautemme puolesta kummulle. Sille Golgatan kummulle, josta Herran kuoleman kautta tuli vapautus meidän orjuudestamme. Jumalan sana sanoo Filippiläiskirjeessä, että Jeesus otti orjan muodon. Eli Jeesus kantoi meidän syntimme, vaikka olisi voinut jäädä kuninkaalliseen asemaansa Taivaan loistoon. Mutta silloin me kaikki todella olisimme jääneet ikuiseen orjuuteen. Syntiä, kuolemaa ja Saatanaa ei ole voinut voittaa kukaan muu kuin Herra Jeesus Kristus. Te sotiemme ajan sukupolvi niin rintamalla kuin kotirintamalla - pelastamalla itsenäisyytemme - rakensitte meille sillan tulevaisuuteen. Olemme vapaa maa ja samalla vapaita palvelemaan toisiamme. Olemme palvelijoita ja orjia siis vain rakkauden vaatimalla tavalla, toinen toistemme parhaaksi toimiaksemme. Näin onnellisesta tilanteesta huolimatta, silti vielä täällä matkalla ollessamme kannamme monia haavoja mukanamme. Sotainvalidimme kantavat kehossaan haavoja. Sotaorpojemme haavat eivät näy, mutta teidän haavanne eivät koskaan voi täysin arpeutua. Kuitenkin juuri sen ansiosta, että Jeesus otti orjan muodon, me kaikki maailman kovuuden keskellä orpoutta kokevat saamme olla turvallisesti Taivaan Isän lapsia. Jeesuksen palvelumielen ansiota tämä kaikki on. Kuulimmehan pyhästä evankeliumista Jeesuksen sanovan näin itsestään: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Sankarivainajamme ja te kunniakansalaisemme maksoitte mittaamattoman kalliit lunnaat koko kansamme puolesta. Jeesus Kristus maksoi lunnaat koko ihmiskunnan puolesta. Sillä jokainen tarvitsee tuon lunnaiden maksun. Sanoin vähän aikaa sitten kuinka Jeesukselle kurjat ovat rakkaita. Me jokainen, myös sinä ja minä, olemme kurjia siis siinä mielessä, että synneistämme meillä ei lunnaita maksaa. Kiitos siksi Golgatan sovintoverelle, että siellä on voitto ja siellä on lunnaiden maksu, myös sinun ja minun, meidän kaikkien osaltamme. Olemme siksi vapaat kulkemaan myös Herran Jeesuksen rakentamaa siltaa kohti tulevaisuutta, siltaa, jonka päässä meitä odottaa ikuinen Taivaan kotimme. Jeesus ei todellakaan siis ole kiusallinen ja hankala. Hän haastaa meidät palvelemaan ja palvelee itse meidät ikuiseen autuuteen saakka. Siksi, jos olet vielä kahleissa, käytä ristinmuotoista avainta. Se avaa orjan kahleiden lukot. Se avaa Taivaan. Se antaa palvelijan mielen.
Saarna Jukolan Viestin Metsäkirkossa lauantaina 19.6.2010 Hyvinkään Kytäjällä kello 21 Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. "Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen." (Luuk. 15: 1-10) [L = Laulettuna]
Sisaret ja veljet, tässä sateessa on helppo luvata, että tämä saarna ei ole kuiva. L: Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa. Laiskanpulleita jallii, laiskanpulskeita jallii. Jukolan viestissä meidän on hyvä pysähtyä näiden Jukolan veljesten vaiheisiin. Miten kävi heidän elämänsä suunnistuksessa? Suunnistajalle, eikä varsinkaan hiihtosuunnistajalle, ei ole haukkumasana, jos käskee suksia suolle. Mutta kyllä seitsemän veljestä meni usein tahtomattaankin ihan metsään elämänsä poluilla. Kuitenkin he sieltä kiviltä ja Impivaaran saloilta lopulta löysivät – monien, monien vaiheiden jälkeen, taas sivistyksen pariin ja aika lailla säädylliseen elämään. Tosin siihen tarvittiin ystävällisen nimismiehen määrätietoinen apu. Yllättävän lähelle Aleksis Kivi tulee kuulemaamme pyhää evankeliumia. Täällä elämässä ihminen eksyy niin helposti. Mutta eksynyttä ei Hyvä Paimenemme tahdo jättää yksin harhailemaan elämän suunnistuksen rastien väliin, vaan Jeesus haluaa näyttää eksyneelle suunnan pystyssä olevan rastin eli ristin luo. Ja kun eksynyt osaa suunnistaa ristirastin luo, silloin hän löytää myös elämänsä maaliin asti. Nimismies ohjasi lempeästi ja samalla edustamansa lain kautta veljekset oikealle tielle. Jeesus ohjaa meidät lain edessä tuomiolla olevat evankeliumin suojaan ja Elämän tielle. Vaikka kyllä matka on pitkä elämän tiellä. Jukolan Viestissä sopinee kertoa siksi myös yksi maraton-aiheinen kertomus. Maratoonari oli janoissaan ja valitti tien sivussa olleelle katsojalle, että vedenjuontipaikkoja ei oltu ollenkaan järjestetty juoksijoille. Tähän maratoonari sai vastauksen, että toki vesitarjoilu on järjestetty, mutta vain ensimmäiseksi päiväksi. Hyvä Paimenemme kuitenkin haluaa antaa meille vettä ja virvoitusta kaikkina juoksumme päivinä. Ja Kristuksen kanssa kulkiessa on ihanaa sekin, että kun omat jalat eivät enää kanna, niin Vapahtajamme itse kantaa meitä. Kun omat voimamme eivät enää riitä, meidän voimamme on Jumala. Kun ahdistus pusertaa rintaamme, lohtumme on Herramme. Kun olemme sortumassa syntikuormamme alle, saamme laskea taakkamme ristin juurelle. Jos sinä et vielä risti-nimistä rastia tunne, niin katso, tuossa se on alttarilla. Tarjolla eksyneelle. Kutsumassa sinua jälleen löydetyksi. Sillä eksyksissä ei ole hyvä olla. Sen eksyksissä olon ankeuden saivat kokea myös nuoret miehetkin Juhanista Eeroon asti. Eksyksissä olleet seitsemän veljeämme saivat kuulla usein suksi suolle –toivotuksia; eivätkä ne siis olleet ystävällismielisiä toivotuksia. Toukolan pojatkin lauloivat raakaa pilkkalaulua seitsemästä veljeksestä. L: Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa voimasta seitsemän miehen, voimasta seitsemän miehen. Ja muistamme jatkon, kuinka sitten Toukolan pojat pilkkasivat vuoron perään jokaista veljestä ja loppuun vielä koko veljessarjaa. L: Siinä onpi velisarja, jalo niin kuin sonnikarja. Sonnikarja. Mutta Jumalalle sinä olet eksyneenäkin rakas lammas tai niin kuin arvokas hopearaha. Ja kun sinä löydyt, kun annat löytää itsesi, niin silloin ei soi Toukolan poikien pilkkalaulu. Ei. Vaan täällä Jukolankin tanhuiden yllä, Taivaan korkeudessa asti, soi Jumalan enkelien ilolaulu elämän tärkeimmän rastin löytymisestä. Miten se rasti lopulta löytyy? Seitsemän veljestä sai viimein kiinni säädyllisen elämän syrjästä. Oikeassa elämässä meillä on se etu, että Jumala rakastaa meitä ihan tällaisina syntisinä kuin me olemme. Emme toki elä kuin pellossa, vaikka metsäniityllä nyt olemmekin, mutta fakta se on, että syntisiä me kaikki olemme. Ja fakta on myös, että syntisiä ja eksyneitä Jeesus tuli etsimään. Ei meidän tarvitse olla ensin jotenkin hyviä ja sijaita hienosti elämän kartalla, että kelpaisimme Jumalalle. Me kelpaamme Jumalalle ristin veren tähden. Siksi tänä iltana me saamme hääkutsun. Jostakin syystä Victoria ja Daniel olivat unohtaneet lähettää ainakin meidän perheelle kutsun häihinsä. Kuitenkin jotakin etukäteen jo eilen sain häistä tietää kun kanttori – ei siis täällä oleva Taru, vaan hänen ruotsalainen virkaveljensä, oli höläyttänyt tiedotusvälineille tarkoin varjellun salaisuuden, että Victorialla on noin viisimetrinen laahus. Salaisuus ei sen sijaan ole se, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtajamme kutsuu meitä suurempaan juhlaan kuin mitä esimerkiksi tällainen kymmenien tuhansien ihmisten urheilujuhla voi olla. Taivaallinen hääjuhla on varattu jokaiselle, jolla on oikeanlainen puku. Se puku on kastepuku. Kun se on kerran ollut päällämme, niin aina saamme kasteen armoon turvautua. Jumala ei katso, onko meillä seitsemän veljeksen resuvaatteet tai verkkapuku tai tuulipuku tai iltapuku. Kastepuku riittää ristin suojaan pääsemiseksi. Varmistaakseni, että olen osannut sanoa tarpeeksi yksinkertaisesti ja selkeästi, miten pääsee ristin suojaan, vielä saarnani lopuksi järjestän tässä tietokilpailun. Heittäkää vaan vastauksia kohta sieltä penkeistä. Jukolan Viestin järjestelyt olivat kaikkiaan valtava rakennustyön talkoourakka. Mutta mikä on maailman suurin rakennelma? Onko se Eiffelin torni, Rooman Colosseum tai mikä? Antaa tulla vain ehdotuksia! Kiinan muuri oli varmasti ehdotuksista kärkipäätä. Mutta joku sanoi ihan oikeankin vastauksen. On vielä yksi isompi rakennelma kuin Kiinan muurikaan on. Se rakennelma on sieltä penkistä huudettu risti. Se Golgatan risti. Katso, se ylettyy Jerusalemista tänne Kytäjällekin asti. Tässä on suoja meille satoi tai paistoi. Tässä suojassa on elämämme voittorasti ja perille pääsy. Kuuntele, tämä ei ole pilkkalaulu. Tämä on kutsulaulu: L: Eksynyttä lammastansa etsimässä Paimen on. Tahdotko löytää jo kotiin? Tahdotko löytää jo kotiin?
Saarna Nurmijärven kirkossa helluntaina 23.5.2010 kirkkoherran virkaan asettamisen messussa Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu." (Joh. 14: 23-29)
Takavuosina seuramatkat olivat suosittuja. Mutta me elämme nykyaikaa, ja siksi me tässä seurakunnan syntymäpäiväjuhlassa teemmekin nyt seurakuntamatkan! Tiedätkö miksi? Koska me jokainen haluamme saada vastauksen maailmankaikkeuden peruskysymykseen. Siihen, että onko maailmankaikkeus perusluonteeltaan meille ystävällinen vai vihamielinen? Siksi nyt ajatusten siivin nousemme lentoon. Rohkeasti vain lisää korkeutta! Katsokaa, tuolla on rakas leirikeskuksemme Sääksi valmistumassa remontista hyvää vauhtia. Kiinnitä myös huomiota uuteen leirikeskuksen kappeliin! Vaan otamme yhä lisää korkeutta. Tuollahan näkyy myös jo Espoo ja Mikko-piispamme tuomiokapitulikin. Mutta lisää korkeutta vain - kun meidän pitää selvittää maailmankaikkeuden luonne, ei riitä, että katsomme kilometrien korkeudesta. Yhä ylemmäs meidän pitää nousta. No nyt täällä alkaa olla tuhkaa ilmassa. Ja tuollahan se Islantikin jo näkyy. Mutta me jatkamme matkaa. Vauhti kiihtyy ja korkeus kasvaa. Tsup. Siinä ohitimme jo kuunkin. Kiidämme kuitenkin valovuosien taakse. Kiidämme ja liidämme. Ja näin olemme 13,5 miljardin valovuoden päässä - tunnetun maailmankaikkeuden äärirajoilla. Mutta, en minä ainakaan täällä näe mitään, joka kertoisi minulle, onko maailmankaikkeus hyvä vai paha. Kaunista täällä on. Mutta ei vastausta. Lähdetään siksi takaisin. Taas ohi galaksien ja kuun ja katsotaan Islanti ja kapituli ja Sääksi ja ollaan taas penkissä ja saarnatuolissa. Mutta mistä löydämme vastauksen? Onko tämä maailmankaikkeus meille hyvä vai paha? Sen tiedämme, että maailma on levoton paikka. Tulivuoria on, ja maanjäristyksiä sattuu paljon. On riitaa ja sotaa. Sairautta, kateutta, kilpailua, saasteita. Meksikonlahti lainehtii öljystä ja Itämeri voi huonosti. Näyttäisi siis siltä, että tämä maailma on paha paikka. Todella paha paikka. Toisaalta on ihana kevät. Lintujen laulu, kukkien loisto, auringon kultasäteet. Ja ovat - vaikka maanviljelijöille jo liikaakin vettä tuoneet - niin yleisesti ottaen hyvää tekevät sateet. Ovat äidit ja isät työntämässä lastenvaunuja. Ovat nuoret katsomassa toiveikkaina tulevaisuuteen. Elämmekö hyvässä vai pahassa maailmassa? Tiedät jo vastauksen. Se vastaus on "sekä että". Jumala on antanut meille ihmeellisen kauniin maailman täynnä kaikkea hyvyyttä. Syntiinlankeemuksen vuoksi olemme joutuneet kuitenkin kurimukseen tämän kaiken ihanan keskellä. Siunaukseksi meille varattu öljy lurahtaa mereen. Valtavan lämpöenergian sisältämä maan sisus ei olekaan vain ihania kuumia lähteitä, vaan myös lentoliikenteen sekoittavan tuhkapilven synnyttäjä. Esimerkkejä riittää. Kuitenkin saamme olla rauhallisella mielellä. Jeesus itse lupaa meille, että saamme rauhan. Jeesus sanoo: "Minä jätän teille rauhan." Jeesus sanoo meille myös: "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon". Ja tämän rauhan ja toivon sanoman julistamisen Herra on antanut kirkolleen kun ensimmäisenä kristillisenä helluntaina Jumalamme Pyhässä Hengessään seurakunnan synnytti. Julistamaan Jeesuksessa jokaiselle tarjolla olevaa rauhaa. Siksi siis myös Nurmijärven seurakunta on kutsuttu julistamaan rauhaa ja rohkeutta ja rakkautta. Toivoa epätoivon tilalle. Julistamaan, että elämme Jumalan maailmassa. Että Jumala on meille hyvä. Mutta, kelpaako tämä seurakunnan sanoma? Pyhä Henki on siis synnyttänyt seurakunnan, että koko maailma saa kuulla Jumalan rakastavan meitä. Mutta, kuuleeko kukaan? Meillä on Suomessa kasvamassa sukupolvi, joka laajalti pitää koko kristinuskoa humpuukina ja suorastaan vastustettavana asiana. Kaveri sanoo kaverille, että jotenkin vain sattumalta tämä äärimmäisen mutkikas ja ihmeellisen hienosti toimiva maailma on saanut syntynsä. Ja vapaa-ajattelijat vaativat, eivät uskonnonvapautta, vaan vaativat tälle kansalle vapautta uskonnosta. Kirkkoa tykitetään nyt täydeltä laidalta. Ei näissä asioissa mitään yllättävää silti ole. Jos luet vähän aikaa Uutta testamenttia, niin huomaat, että tällaiseksi Jeesus ja Jeesuksen ensimmäiset seuraajat ovat jo lähes 2000 vuotta sitten kuvanneet nykyisen aikamme. Mutta ei Jeesus silti ole antanut meille oikeutta pistää rukkasia naulaan. Sillä kuitenkin kirkolla on annettavana jotakin sellaista, mitä mikään muu taho ei voi tarjota. Pietari sanoo sen näin: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6: 68) Ja kuulimmehan me juuri myös Jeesuksen omat sanat: "Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." Jeesuksen antama rauha on ikuinen rauha. Ikuinen rauha eli ikuinen elämä Taivaan kodissa. Tähän Kristuksen antamaan loppumattomaan rauhaan Pyhä Henki meitä ohjaa. Ottamaan vastaan tämän kalleimman lahjan. Vaan kun ihmisiä kiinnostaa niin kovasti se, mitä maailma antaa. Otamme esimerkin. Aiemmin tänä keväänä päätin rikastua ja ryhdyin käymään valuuttakauppaa. Ja ansaitsin 100 000... No, nyt perhe alkaa kärttää Havaijin matkaa kun tässä paljastin tämän. Mutta ansaitsin siis 100 000, en tosin euroa, mutta dollaria kyllä. Ja nyt jo arvaatkin, että tämä kauppani liittyy Kreikan talousahdinkoon ja euron kurssilla keinotteluun. Aivan oikein, arvasit väärin. Tein valuuttakauppani jo ennen Kreikan joutumista talouskriisiin. Enkä ansainnut vain 100 000 dollaria, vaan, odottakaas, että saan nollat oikeaan järjestykseen, ansaitsin 100 000 miljardia dollaria. Aivan oikeasti, näin tein, pappi ei valehtele. No, tietysti tuo 100 000 miljardia dollaria kuulostaa ehkä liian mahtipontiselta, mutta muutetaan se suurempaan lukuyksikköön, niin tiedät, mitä lopulta ansaitsin. Ansaitsin vaatimattomasti 100 triljoonaa dollaria! Mutta, en Yhdysvaltain dollaria. Ansaitsin 100 triljoonaa Zimbabwen dollaria. Tässä näet koko tämän rahamäärän. Yksi seteli. 100 triljoonan Zimbabwen dollarin seteli. Käytännössä se ei ole minkään arvoinen, niin valtava on Zimbabwen inflaatio. Hyperinflaatioksi kutsuttu rahan arvon käsittämätön aleneminen on tehnyt Zimbabwen rahasta roskaa. Surullista on, että vaikka siis rahaa on kuin roskaa, se on roskaa. Sanoin kuitenkin, että meitä ihmisiä kovasti kiinnostaa se, mitä maailma tarjoaa, ja kun on vain tarpeeksi nollia setelissä, silmämme kiiluvat. Osoittaakseni kuinka tyhmiä me olemme näissä asioissa, tein itsekin tyhmästi ja ostin tämän arvottoman setelin keräilyrahaliikkeestä 19 eurolla! Me haluamme ostaa tyhjää kalliilla, vaikka saisimme kallista ilmaiseksi, aivan lahjana! Ja raha ei lopultakaan rauhoita kun suurinkin eurotukku on kuollessamme ihan saman arvoinen kuin Zimbabwen 100 triljoonaa dollaria. Mutta kun otamme vastaan Jeesuksen meille tarjoaman lahjan, Jeesuksen meille ansaitseman rauhan, se rauha on ikuinen. Ristillä on meille annettavana ikuinen rauha. Kuitenkin kirkossakin silti kuuluu jo ääniä, että miksi sitä aina saarnataan siitä Jeesuksen rististä. Tuoreimmassa Nurmijärven Seurakuntaviestissämme nimimerkki kirjoittaa, että on niinkin tylsiä pappeja, että he aina saarnaavat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, on sitten joulu tai juhannus. Sisareni ja veljeni, minulle on kunnia-asia olla tällainen tylsä pappi. On sitten joulu tai juhannus tai helluntai, minä saarnaan, että Jeesuksen sovintoveressä on meille anteeksiantamus synneistämme, se Jeesuksen meille lupaama ikuinen rauha. Ja kun ristiinnaulittua Herraamme Jeesusta saarnaan, en ole edes huonossa seurassa. Koko kristikunnan suurin teologi, meidän veljemme apostoli Paavali julistaa Pyhän Hengen voimassa korinttilaisille ja nurmijärveläisille näin: "En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta". (1. Kor. 2: 2) Ristiinnaulitussa Jeesuksessa, ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Jeesuksessa, on meillä rauha. Rauha, joka vastaa myös 2000-luvun syntisten, sinun ja minun, tarpeeseen löytää armollinen Jumala. Nurmijärven seurakunta elää vahvasti tätä nykyaikaa netteineen, koulutettuine työntekijöineen ja monine hienoine työmuotoineen, vapaaehtoisineen, jalkautumisineen ja strategioineen kaikkineen. Mutta Kristuksen seurakunta katsoo aina ikuisuudessa olevaan tulevaisuuteen saakka. Siksi meillä ei ole varaa jättää 2000 vuotiasta ristiä syrjään. Muuten meillä ei ole ikuista rauhaa, vaan ainoastaan maailman antama 100 triljoonan arvoinen kimalteleva rauha, joka kuitenkin hajoaa kuin tuhkapilvi tuuleen. Siksi löytääksemme vastauksen maailmankaikkeuden peruskysymykseen, vastauksen siihen, rakastetaanko meitä, ei meidän tarvitse mennä maailmankaikkeuden ääriin. Riittää, että käymme ristin juurelle. Ja kuulemme Jeesuksen sanovan jokaiselle meille yhteisesti ja kaikille vielä erikseen: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3: 16) Kysymys on siis siitä, oletko kirjautunut mukaan hienommalle matkalle kuin mitä mikään maailmankaikkeudessa retkeily voi olla. Tuolla seurakuntakeskuksessa kun messun jälkeen olemme kaikki tervemenneitä sinne jatkamaan juhlapäiväämme, on vieraskirja. Ilahdun kovasti, jos laitat nimesi siihen muistoksi tästä päivästä. Mutta muuallakin kuin seurakuntakeskuksessa on kirja. Se ei ole vieraskirja. Se on, voisi sanoa, kotikirja. Se kutsuu kotimatkalle. Sillä kun pyydät, että nimesi on siinä kotikirjassa, niin silloin Taivas iloitsee, ja samoin sinä tulet iloitsemaan. Ikuisesti. Johanneksen ilmestys kertoo meille, että kun nimemme on Elämän kirjassa, niin silloin olemme kerran kotona ikuisessa rauhassa. Nyt vielä on seurakunnalla aika ja tehtävä kertoa, että jokainen kastettu Herran ristin vereen turvaava saa tämän rauhan osakseen. Sen Jumalan sana, pyhä Raamattu, ja Pyhä Henki meille vakuuttavat. Ilmaiseksi saamme ikuisen rauhan kun Jeesus on jo matkamme kotiin maksanut. Muista, älä anna satojen triljoonien hämätä sinua. Älä etsi elämän tarkoitusta tähtien takaa. Vastaus on viisi kirjainta. Vastaus on Risti.
Saarna Nurmijärven kirkossa itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 2. adventtisunnuntai Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Matt. 20: 25-28)
Millainen on isänmaamme esimerkiksi kahden sukupolven kuluttua? Itsenäisyytemme satavuotisjuhlakin on silloin vietetty jo hyvän aikaa sitten. Olemme pitkällä tällä kolmannella vuosituhannellamme. Ja moni asia on toisin. Karu tosiasia on, että te rakkaat kunniakansalaisemme, sotiemme ajan miehet ja naiset, olette silloin jo kaikki odottamassa viimeisessä leposijassanne ylösnousemuksen aamua. Toki silloin me lähes kaikki tänään täällä läsnäolijat olemme jo vaeltaneet maisen matkamme, jos sukupolven mitaksi laskemme vaikka vain 35-40 vuottakin. Ja vaikka on totta Raamatun sana, että me ihmiset olemme kuin ruoho ja kun tuuli käy ylitsemme, hautamme yli, ei asuinsijamme meitä enää tunne, niin jotakin ei unohdu. Rakkaiden veteraaniemme muisto säilyy, vaikka jo nyt vuonna 2009 on talvisodan 15 viikosta kulumassa 70 vuotta umpeen. Sotiemme veteraanien, Teidän, ja sankarivainajiemme, muisto ei katoa, ei himmene, vaan säilyy alati kirkkaana. Eli vaikka puhuisimme vuodesta 2089, meidän lapsemme ja lastemme lapset muistavat Teidät. Te Suomenmaamme itsenäisyyden pelastajat kirjoititte nimenne historiaan kultakirjaimin; kirjoititte nimenne verellä ja nuoruutenne uhraamalla, monet uhraamalla pysyvästi terveytenne, monet kirjoittivat nimensä historiaan aivan sankarihautoihimme laskettuina. Muistoissa tulevatkin siksi elämään myös sotaorpojemme ja kaikkien kaatuneitten omaistemme mittaamattomat menetykset. Ja Teidän maamme jälleenrakentajien työtä tulevat kunnioittamaan sukupolvet toisensa jälkeen. Sanoin saarnan alussa, että moni asia tulee muuttumaan uusien vuosikymmenten saatossa. Vaan on asioita, jotka arvonsa vuoksi ovat katoamattomia. Sankarihaudat ovat siis aina kunniassa. Ja veteraaniemme yhä kiihtyvällä vauhdilla yleistyvät hautakummut eivät koskaan jää unohduksiin. Ja siniristilippumme hulmuaa kautta aikojen vaihtelun. Sen rakkaan lipun liehunnasta on maksettu niin suuri hinta, että koskaan emme anna lippumme alas painua. Tästä luottamuksesta kertovat tänäänkin mukana olevat reserviläisemme. Tämän todistaa myös nuoren polvemme vahva maanpuolustustahto. Niin voimakas on halu isänmaatamme suojata ja palvella, että se into säilyy sukupolvelta toiselle. Niin kuin pyhästä evankeliumista kuulimme Jeesuksen palvelumielestä, niin isänmaammekin kohdalla saamme olla me jokainen palvelualttiina. Yhä uudet sukupolvet saavat maamme puolustuksesta ja hyvinvoinnista vastata. Ja lähimmäistemme palvelusta saamme huolehtia. Ettemme etsi vain omaa hyväämme, vaan huolehdimme jokaisen suomalaisen ja Suomessa asuvan turvallisista ja rauhallisista elinolosuhteista. Teidän sodan ajan sukupolven ja Teidän saman sukupolven, jälleenrakentajasukupolven, palvelijan mieli velvoittaa meitä ja tulevia sukupolvia. Monet Teidän sotavuosien miesten ja naisten perheenjäsenistä ja ystävistä lepäävät siis sankarihaudoissa muistuttamassa kuinka rakkaus isänmaata ja isänmaan vapautta kohtaan johti antamaan uhreista kalleimman. Siksi meillä on nyt helppo osa uusilla sukupolvilla kun meidän tarvitsee vain huolehtia siitä perinnöstä, jonka ilmaiseksi olemme saaneet kun Te aiemmat sukupolvet sen niin kalliilla hinnalla olette meille ansainneet, koko elämällä ja isänmaalle annetuilla vuosilla, olette maksaneet. Varmaa on, että monien suurten haasteiden edessä olemme kun tulevaisuus meille päivä kerrallaan ovia avaa. Juuri eilen ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on vakava muistutus esimerkiksi ilmastonmuutoksen enemmän kuin suurista vaaroista ja haasteista meille. Kun kyseisen lehden kansi jo kertoo meille kuinka kokonainen valtio, Malediivit, on vaarassa meren pinnan kohoamisen myötä jäädä veden alle, niin eivät tämän suuruiset meitä uhkaavat muutokset voi olla vaikuttamatta meidän pohjoisen maammekaan oloihin. Haluamme kuitenkin nähdä haasteetkin aina mahdollisuuksina. Huomenna alkava Kööpenhaminan ilmastokokous on parhaimmillaan askel kohti todellista ilmastonmuutoksen torjuntaa. Suomessa on totuttu siihen, että ylivoimaiset koettelemuksetkin on voitettu, kuten jo talvisodan ihme meille näytti. Edes ilmastonmuutos ei ole voittamaton asia kun vain maailma löytää sen yhtenäisyyden voiman, jonka tämä pieni, mutta niin kunniakas kansa löysi jo sotiemme vuosina. Ja Jumala maailman kansoille viisauden antakoon uusien haasteiden kohdalla niin kuin Herra oli kansamme kanssa kun haasteet olivat suuremmat kuin mitenkään saattoi ajatella meillä voimia olevan. Mittaamattomat ovat silti olleet sotavuosiemme kansalaisten, sotilaiden, lottien, kotirintaman joukkojen, sotilaspoikien ja pikkulottien, jokaisen maamme pelastuksesta osaltaan huolehtineen uhraukset. Ja osa siis joutui antamaan kaikkensa, kirjaimellisesti. Moni menetti kauniin Karjalan kotikunnaat, mutta moni menetti siis myös maanpäällisen elämän lahjansa. Toki mieluummin olisivat sankarivainajammekin tarttuneet edelleen auraan ja autonrattiin, tehdastöihin ja sanan säilään, mutta vaihtoehtoa ei ollut kun isänmaamme oli vaarassa. Oikeastaan Jumalallakaan ei ollut vaihtoehtoa kun Hän näki rakkaat lapsensa vaarassa maailman yössä. Hänen rakkautensa tätä maailmaa kohtaan vaati Hänen toimivan. Siksi jouluyönä saapui Taivaasta yhden miehen taisteluosasto syntiä, kuolemaa ja Saatanaa vastaan. Evankeliumista kuulimme Jeesuksen itsensä kertovan, mikä oli Hänen tehtävänsä: tulla ”palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”. Ja sen Herra Jeesus teki, täytti tehtävänsä Golgatan keskimmäisellä ristillä. Teki yksin mahdottomasta mahdollista. Voitti ylivoimaiselta näyttävät turmiovallat. Sovitti syntimme, ja nyt ylösnousseena Vapahtajana Kristus tarjoaa armoaan jokaiselle meistä. Kun sanoin saarnani alussa, että asioita muuttuu ja asioita säilyy, niin varmasti aikojen loppuun asti säilyvä asia on Herramme armo ja rakkaus meitä kohtaan. Jumalamme haluaa antaa meille apunsa, ei vain elämän vuosiin, vaan myös iankaikkisuuteen saakka. Siksi tänä päivänä Jeesus Kristus puhuttelee sinun sydäntäsi ja minun sydäntäni tarjoten meille ikuista rauhaa. Niin kuin saamme rukoilla, että maamme saa jatkossa aina elää rauhan aikaa, niin saamme Vapahtajaltamme pyytää loputonta rauhaa myös sielullemme. Sillä vaikka puhun tässä sukupolvien jatkuvasta saatosta, en minäkään voi toki tietää kuinka lähellä Herramme paluu on. Tämä toinen adventtisunnuntaimmekin kehottaa meitä muistamaan sen, että Herra Jeesus palaa Kuninkaana kunniassaan. Ja siis Taivaan kotiin, lopulliseen Isänmaahamme Jeesus haluaa jokaisen meidän kantaa. Siksi kuulkaa sotiemme ajan miehet ja naiset, tämän päivän ja huomispäivän sukupolvet kuulkaa, tänään on aika juhlia itsenäistä 92-vuotiasta Suomeamme ja tänään on aika tarttua Jumalan lupaukseen ikuisesta rauhasta katoamattomassa taivaallisessa Kotimaassamme!
Vaalisaarna Nurmijärven kirkossa 25.10.2009 21. sunnuntai helluntaista Jeesuksen lähettiläät
Jeesus puhui opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13: 16-20)
TOSI RAKKAUSTARINA Jos olet rakastunut… Jos olet rakastunut, miten kerrot siitä? Hänelle, joka on rakkautesi kohde? Jumalamme kertoo rakkautensa meitä kohtaan maailman kauneimmalla ja samalla vavahduttavimmalla tavalla. Tämä rakkaus on kirjoitettu luettavaksemme ristinmuotoiseen puuhun vertavuotavalla Jeesuksella. Golgatan ristille Herra Jeesus suostui, että me Hänessä saamme kohdata Taivaallisen Isämme rakkauden. Siitähän itse asiassa Jeesus on pyhässä evankeliumissa meille juuri äsken puhunut. Siksi meidän kristittyjen tehtävä - ja etuoikeus - on nyt etsiä aina uusia tapoja kertoa tästä jokaiselle ihmiselle tarkoitetusta Jumalan rakkaudesta. Itse perustehtävämme on varsin helppo. Meidän tarvitsee siis vain kertoa, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten ristillä. Ja kertoa, mitä tapahtuu tänään, 25.10.2009, tässä ja nyt, Nurmijärvellä. Se tapahtuu nyt, että Vapahtajamme vuodattama sovintoveri on yhä edelleen meidän kaikkien ikuinen turvamme. Sillä ei ole muuta lääkettä syntiä vastaan kuin Jeesuksen veri. Tässä kohden ei ole oikopolkuja. Voimme olla kuinka hyviä ihmisiä tahansa, mutta emme me Taivasta teoillamme avaa. Syntisen pitää käydä ristin juurelle saadakseen tien Taivaaseen. Rakas Herra Jeesus sanoo sinulle ja minulle: ”…joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt”. Näin Jeesuksen ja Taivaan Isän vastaanottaminen tänne sydämeen antaa meille matkan perille saakka, ikuiseen kotiimme asti. Tästä me elämme ja tästä me kerromme. Kun meillä ei palvelijoina ja lähettiläinä ole tuolta omasta taskusta ottaa avainta, joka sopisi Taivaan oveen. Se avain on Jeesuksella. Siksi – nykyilmaisuja käyttäen – keskitymme ihmissieluja koskevilla erittäin kilpailluilla markkinoilla ydinosaamisalueeseemme. Keskitymme Jumalan lain ja Jumalan evankeliumin julistamiseen. Se tarkoittaa suomeksi, että sanomme suomeksi: jokainen meistä on syntinen ja jokaista meitä syntistä Jumala rakastaa. Armo kuuluu jopa minulle. Ja sinulle. Tätä siis on tehtävämme Jumalan palvelijoina ja lähettiläinä. Julistaa Jumalan suurta rakkautta. Vaan kun me emme kaikki tänne saarnatuoliin mahdu, ainakaan yhtä aikaa, niin eniten kuitenkin evankeliumilähetin työmme tapahtuu aivan arjessa. Jeesuksesta kertominen onnistuu parhaiten tavallisissa tilanteissa kohtaamiemme kanssaihmistemme parissa. Ja Jumalan rakkaudesta todistamiseen kuuluu aina myös palvelu. Siksi en minäkään halua tänne saarnatuoliin koko viikoksi jäädä, varsinkin kun siis tiedän, että kohtaamista ja apua ja rakkautta tarvitsevat ihmiset paitsi nyt täällä kirkonmäellä niin he ovat hyvin pitkälti turuilla ja toreilla. Pyhänä olemme täällä ja arkena tien päällä. Jalkaudumme ruokakauppojen käytäville, kuppiloihin, yhdistyksiin, harrastuksiin, no niin, vähän niin kuin kaikkialle. Sillä kun me teemme tämän yhdessä niin kyllä meillä riittää jalkoja kertoa jokaiselle nurmijärveläiselle kirjaimellisesti jumalallisesta rakkaudesta, Golgatalla annetusta rakkauden tunnustuksesta. Tämän viestin jokainen ihminen tarvitsee. Sillä kaikki mitä ihminen tarvitsee, on juuri rakkaus. Juuri Jeesuksen rakkaus Golgatan ristillä. Ilman tätä rakkautta emme voi elää. Ilman Jeesusta voimme elämämme riutua, mutta Vapahtajamme nimenomaan haluaa, että meillä on siunattu elämä, joka saa kerran jatkua ikuisesti Taivaan kodissa. Mutta mennään kuitenkin tässä välissä saarnaa silti hyvin synkkiin kuviin. Pyhässä evankeliumissa Jeesus kuvasi Juudaksen tien. Miksi? Osoittaakseen kuinka Hän, Herra Jeesus, on kaikkitietävä, elävä Jumala. Ja rohkaistakseen meitä Nurmijärvellä, ettei kenenkään tässä maailmassa enää tarvitse kulkea epätoivon tietä kun Jeesus kulki puolestamme oman tiensä sinne Golgatan keskimmäiselle ristille asti. Siksi meillä on nyt luettavissa maailman hienoin rakkauskirje. Tämä Pienoisevankeliumin nimellä oleva maailmankirjallisuuden suurin klassikko on kaikkia miljardeja ihmisiä varten. Ja ajattele, silti Jeesus kirjoittaa sen riveillä juuri sinulle; ota tämä siksi hyvin henkilökohtaisesti: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan sai iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 16) Synkät kuvat ovat poissa. Pienoisevankeliumin jättiläissanomassa on meille tulevaisuus ja toivo. Ja ilo ja riemu! Meillä on ristiinnaulittu - ja ylösnoussut - Vapahtaja antamassa meille armon, luottamuksen ja rauhan ahdistustenkin keskelle. Ristit kirkkojemme yllä kertovat yhä tänään ja myös huomispäivinä kenelle Nurmijärvi kuuluu. Kirkon Herralle. Siksi, nyt on Nurmijärven seurakunnan aika. Tämän vuoksi me kaikki yhdessä, ihan hartiavoimin, myös tahdomme tehdä työtä seurakuntamme hyvän tulevaisuuden puolesta. Ja saamme siis samalla muistaa, että oleellisin asia on jo tehty ristillä. Siellä on rakastettu sinua ja minua. Nyt vain kerromme päiväkerhoissa, netissä, markkinoilla, messuissa ja messuilla ja siis joka paikassa, että meitä rakastetaan hyvin korkealta taholta käsin. Taivaasta asti. Itse asiassa jotakin hyvin yllättävää Jumalamme tekeekin juuri nyt kertoessaan rakastavansa sinua... Hän kosii sinua. Ellet jo ole löytänyt Jeesuksessa Taivaan Isän syliä, niin nyt on elämäsi tilaisuus vastaanottaa Jeesus ja onnellinen ikuisuus. Tämä tuli niin äkkiä! Tosin 2000 vuotta kosinta on ollut jo voimassa. Tuletko siksi sinä tänään osalliseksi maailman kauneimmasta rakkaustarinasta? Tuletko kutsumaan myös uusia riemuitsemaan ja kiittämään rististä? Tule! Tule!
Rajamäen kirkossa 5.7.2009 5. sunnuntai helluntaista; Piispala 4 -rippikoulun konfirmaatiomessu Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." (Luuk. 13: 1-5)
Eräs mies kulki ympäri Galileaa, niin sanoo Kirja tuo. Sinne paljon kansaa kokoontui vain häntä kuulemaan.
Oli päivä jo ehtinyt iltaan oli eväät loppuneet. Silloin viisi leipää ja kaksi kalaa riitti tuhannet ruokkimaan.
Kuka oli tuo mies? Jeesus Kristus! Kuka oli tuo mies? Jeesus Kristus! Kuka oli tuo mies? Jeesus Kristus! Hän oli Jeesus tietenkin!
Tuo laulamani laulun katkelma on tuttu näille nuorillemme riparilta. Oppitapahtumissa sitä lauloin eri yhteyksissä. Ja lopulta nuoret vastasivat aina lauluni kysymyksiin hienona kuorona "Jeesus Kristus!" Monta asiaa me voimme jättää pois elämästämme ilman, että siitä meille mitään haittaa koituisi. Jeesusta Kristusta me sen sijaan emme yksinkertaisesti voi jättää pois. Hän on elämämme keskeisin osa ja koko elämämme kantaja. Siksi emme voi sivuttaa edes niitä Jeesuksen sanoja, jotka juuri pyhästä evankeliumista kuulimme. Todella tiukkoja sanoja konfirmaatiomessuun. Kun meillä kuitenkin on Jumala, joka rakastaa meitä, niin meidän on siis syytä juurta jaksain selvittää itsellemme, mitä Jeesus meille tänään evankeliumissa puhuu. Näet tässä tulitikkuaskin - tämä on tällaista reilua kokoa, että näkyy takapenkkiin asti - leirillä meillä oli tavallinen tulitikkurasia. Joka tapauksessa riparilla Piispalassa meillä oli monessa iltaohjelmassa leikki liittyen tulitikkurasiaan. Vähitellen yhä useammat ratkaisivat arvoituksen. Sen, mitä tarkoittaa että on "äänirasia auki - äänirasia kiinni". Vaan, nyt kun rippijuhlissa mummit ja kummit kyselevät teiltä nuorilta äänirasiasta - älkää paljastako - pikkuhiljaa vain yhä useampi itse ratkaisee arvoituksen. Ja joillekin arvoitus ei vaan avaudu. Mutta se mitä Jeesus meille opettaa, se ei saa jäädä kenellekään arvoitukseksi. Vapahtajamme sanoo, että te olette tuhon omia - ELLETTE KÄÄNNY. Eli ei Jumala halua ketään kadotukseen. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että haluaa, että me käännymme Hänen ja Hänen rakkautensa suojaan. Hänen sovintoverensä suojaan ja Hänen ylösnousemuksensa turvaan. Jumala haluaa armahtaa meitä jokaista. Ja kun Jumala armahtaa meitä, meidänkin tulee, mekin saamme armahtaa toisiamme. Mielestäni hyvä esimerkki armahtamisesta oli leirillä jalkapallo-ottelumme. Kun minulla on ikää kolme kertaa enemmän kuin näillä nuorillamme, niin he olivat yllättäen välillä nopeampia pallon kanssa kuin minä. Ja tuo urkuparvella oleva kesäkanttorimme Tapani ohitti pari kertaa minut keskikentällä kun Tapani tyttöjen puolen hienona vahvistuksena narutti minua ja taisipa tehdä vielä sen jälkeen maalin tai ainakin antoi maalisyötön. Mutta kukaan ei mollannut pastoria, että ei mennyt putkeen kun meni pallo maaliin selkämme takana. Tein minä muuten yhden maalin itsekin, mutta etten liikaa ylpistyisi, siirrytään sinne Piispalan rannan lentopallokentälle. Sielläkin olin innolla mukana, vaikka kierrelyöntini välillä menivätkin kirjaimellisesti päin mäntyä, joka mänty siinä verkon vieressä sopivasti kasvoi. Mutta lentopallossakaan en saanut osakseni moitteita, vaan me kaikki ymmärsimme toisiamme - aina ei voi onnistua. Meidän tehtävämme on kannustaa toisiamme, vain palloa lyömme, emme lyötyä lyö. Siirrytään nyt vielä kuitenkin samaa vauhtia lentopallokentän hienolta hiekalta suoranaiselle rantaviivalle. Muistatteko nuoremme, keitä rannalla aina oli uidessanne? Vähintään kaksi meitä opettajaanne, aikuista ihmistä tiukkojen turvallisuusohjeiden mukaisesti. Sillä me halusimme kaikin tavoin varmistaa, että yksikään ei huku. Jos joku teistä olisi lähtenyt uimaan pidemmälle, emmekä olisi välittäneet siitä, niin sitten pahimmillaan olisi joku vetäissyt kroolia kilsan verran ja voimien huvettua keskellä järven selkää hukkunut sinne syvyyksiin. Vaan kun te olette niin rakkaat meille, emme päästäneet ketään minnekään riskirajoille uimakuntoa kokeilemaan. Heti jos joku yritti liian kauas rannasta, kuului komento kääntyä. Muistatko vielä Jeesuksen sanat? Hänhän puhuu meille juuri siitä, että meidän tulee kääntyä. Kääntyä Hänen puoleensa ja Hänen rakkautensa turviin. Riparin tuttu ulkoläksy ovat nämä Vapahtajamme Hänen puoleensa kääntymisestä kertovat sanat: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3: 16) Jeesus on tullut rakastamaan sinut omakseen. Antamaan sinulle avun ja ilon täällä ajassa ja tarjoamaan ikuista riemua. Avaa sydämesi ja ota vastaan tämä rakkaus.
Nurmijärven kirkossa 11.1.2009 1. Sunnuntai loppiaisesta Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu."
Meillä ihmislapsilla on herkästi taipumus pyrkiä esittämään suurempaa kuin olemmekaan. Yksi lapsuuteni noloimmista hetkistäkin liittyy tähän samaan asiaan. Ei ollut edes synkkä ja myrskyinen yö, vaan kaunis kesäilta. Juuri sellainen, jolloin pojat viipyvät mielellään pitkään ulkona. Niin oli nytkin. Kello oli jotakin yhdeksän paikkeilla. Ja olin hetkeä aiemmin naapurin Kimmolle kehunut, että minulla ei ole ollenkaan kotiintuloaikaa - saisin siis olla niin myöhään ulkona kuin haluaisin. Siinä hetkessä äitini ilmestyi paikalle ja sanoi, että täällähän sinä Ari olet. Hän jo lähtikin etsimään kun nukkumaanmenoaika on koittanut. Minä jouduin nöyrtymään äitini edessä. Jonkun edessä jokainen nöyrtyy. Kenraali puolustusvoimien ylipäällikön edessä. Toimitusjohtaja pääjohtajan. Pääjohtaja firman hallituksen edessä. Hallitus yhtiökokouksen edessä. Ja kai me perheen päätkin paremman puoliskomme edessä.
Nurmijärven kirkossa 2.11.2008 klo 10 25. sunnuntai helluntaista Jeesus sanoo: Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet. (Joh. 6: 37-40)
KUOLEMASTA ELÄMÄÄN
Ei kuolema ole arvoitus,
Aina välillä muistotilaisuuksien adresseissa kohtaamme nuo säkeet. Ne ovat kauniit ja lohdulliset sanat. Kuitenkin minua on aina jokin niissä vähän kiusannut. Vaivannut mieltäni. Sillä kuolema on sellainen arvoitus, ongelma, muuri, raja, tuska, joka sekin ratkeaa kerran. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä veljemme, apostoli Paavali kirjoittaa: "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1. Kor. 15: 26) Siis, ensinnäkin kuoleman arvoitus kerran ratkeaa. Ja toiseksi, ei ole sinällään "ihana oikeus taipaleensa tehtyä nukahtaa." Toki 1. Mooseksen kirjasta luemme kuinka Abraham "...kuoli rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena..." (1. Moos. 25: 8). Kuolema on silti seurausta syntiinlankeemuksesta ja Paavalinkin juuri äsken meille kuvaaman mukaisesti kuolema on vihollisemme. Ymmärrän hyvin alussa olleiden runonsäkeiden tarkoittavan sitä Abrahaminkin osaksi tullutta hyvää levolle käymistä; kuten mainitsemani 1. Mooseksen kirjan kohtakin jatkuu näin:" ...ja hänet otettiin isiensä luo." (1. Moos. 25: 8) Vaan koska kuoleman arvoituksen on kerran ratkettava, siksi meillä - Kristuksen Jeesuksen ansiosta - on mahdollisuus päästä, ei vain isiemme luo, vaan Taivaallisen Isämme luo. ETTÄ MEILLÄ ON YLÖSNOUSEMUS! Että meillä on ylösnousemus! Juuri tämänkin päivämme pyhässä evankeliumissa Herra Jeesus lupaa meille selkeästi näin. Muistathan vielä evankeliumin sanasta viimeisen virkkeen. Hän sanoo, Jeesus sanoo: "Viimeisenä päivänä minä herätän hänet." (Joh. 6: 40) Hänet. Meidät. Meidät jokaisen. Meitä jokaista odottaa ylösnousemus. Ja Jeesus haluaa, että meitä odottaa ylösnousemuksen lisäksi iankaikkinen, ikuinen elämä Taivaan kodissa. Tästäkin Vapahtajamme kertoo meille aivan suoraan. Evankeliumista Johanneksen mukaan, mutta tällä kertaa luvusta 11, kuulemme Herramme sanat ylösnousemuksesta ja elämästä, joka ylösnousemus ja elämä Hän itse on. Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin..." (Joh. 11: 25) Ja Jeesus kertoo meille seuraavillakin sanoillaan siitä, mikä on Taivaallisen Isämme jatkosuunnitelma meitä varten ylösnousemuksen jälkeen, Johannes 14: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan." (Joh. 14: 2) Taivaan kotia kohti saamme kristittyinä kulkea; emme ole matkalla vain kuoleman lepoon nukahtamiseen. Kun se kuolemakin, suuri ja pelottava, on kuitenkin myös se nöyrtyvä Jumalan edessä. Kuolema on lopullinen ja kuolemalla ei kuitenkaan ole viimeistä sanaa. Vielä haudassammekin olemme Jumalamme turvassa. Job väkevällä tavalla kuvaa tätä todellisuutta näin: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa." (Job. 19: 25-27) Huomaatko muuten, että tässäkin on esillä, että ei ole lopulta mitään, mikä jäisi arvoitukseksi. Kuoleman arvoitus ratkeaa. Että kuolema onkin vain portti matkalla ikuiseen Kotimaahamme. Ja Taivaan portista käydessämme myös Jumalan kasvot me saamme kohdata. Täällä ajassa me emme kestäisi nähdä Taivaan Jumalaa Hänen täydessä kirkkaudessaan. Vaan pyhä evankeliumi lupaa meille Herramme omissa sanoissa, että Jeesuksessa jo nyt me kohtaamme myös taivaallisen Isämme. Jeesus sanoo: "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä." (Joh. 6: 40) Kirkastusvuorella Pietari, Jaakob ja Johannes (kts. Matt. 17: 1-9) saivat hetken nähdä Jeesuksen täyden, jumalallisen kirkkauden. Kuitenkin me kaikki Jeesuksen omina saamme itse omistaa siis jo nyt ajassa taivaallista kirkkautta sydämessämme, Taivaan Isän tuntemisen lahja antaa meille tämän kirkkauden. Ja kenelle on näin Jeesuksen omana ja Taivaan Isän lapsena varattu huone ikuisesta Kodista, on varattu sitten kerran myös kasvoista kasvoihin kohtaaminen elävän Jumalan kanssa silloin kun kuolemakin on jo kukistettu. Paavali kirjoittaa: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta [se kuvastin tarkoittaa Paavalin aikana käytössä ollutta metallilevystä kiillotettua, mutta silti himmeästi kuvan antavaa peiliä], kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin." (1. Kor. 13: 12) Saamme kohdata ilman mitään väliverhoa (kts. Matt. 27: 50-51) Taivaan kodissa Jumalamme rakkauden ja Jumalamme, joka on rakkaus (kts. 1. Joh. 4: 16). Näin suuri on Jumalan armo meitä syntisiä kohtaan. Tiedän toki, että mietit, voiko Taivas olla niin ihana kuin siitä nyt kuulet hehkutettavan. Joku ehkä miettii, onko Taivasta laisinkaan. Jos se kuolema onkin pelkkä oikeus vain ikuiseen uneen nukahtaa. Sisareni ja veljeni. Jeesus ei halua, että yksikään jäisi pois Taivaan ilosta. Pyhä Henki antaa sinulle voiman uskoa, että evankeliumissa Jeesus puhuu juuri sinulle, että Taivas on. Pyhän Hengen antaman uskon varassa saamme luottaa tähän. Sanoohan muuten päivän epistolammekin, Toinen kirje korinttilaisille näin: "Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen." (2. Kor. 5: 7) Taivas on. Ja saamme luottaa, että tuo ikuinen elämä Jumalan kanssa Taivaassa on jotakin paljon ihmeellisenpää kuin me osaamme kuvitellakaan. Ajattele, kun arvoitukset ratkeavat ja suurinkin maallinen onni kalpenee sen rinnalla mitä Taivas on. Tämän kaiken saamme kokea ottamalla vastaan Jeesuksessa meille tarjolla olevan Jumalan armon. Sinuakaan Jumalamme, Jeesus, Vapahtajamme, ei halua pois. Hän sanoo: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." (Joh. 6: 37) Hän, Jeesus, siis haluaa ottaa sinutkin syliinsä, parhaimpaan syliin. Sillä näin Jeesus itse sanoo: "Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki." (Joh. 6: 39) Ja Herramme Jeesus siis jatkaa edelleen, että hänen Isänsä tahto on, että jokaisella joka kohtaa Jeesuksen ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Sanon siksi taas nämä Herramme sanat: "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä." (Joh. 6: 40) Ja tiedätkö, uskotko, ikuisessa elämässä vasta huomaamme autuuteemme, loputtoman, täydellisen onnemme suuruuden - tai siis sen määrättömyyden, käsittämättömän suuruuden!? En tiedä lopulta, saammeko Taivaassakaan vastauksia aivan kaikkiin nykyisiin kysymyksiimme, esimerkiksi tämän luomakunnan nyt kokemiimme moniin ihmeellisiin asioihin niin avaruuden syvyyksissä kuin atomien ytimissä - tai toisaalta moniin kipeisiin kysymyksiimme. Vaan kun kasvoista kasvoihin saamme Jumalamme kerran iäisessä kodissamme kohdata, niin eivät meitä varmasti enää kiusaa ne asiat, joita täällä vielä pohdimme ja välillä itkemmekin. Elämän lahja on upea lahja. Ja Golgatan sovintovereen ja Herramme ylösnousemuksen voittoon turvaamalla meille vielä kerran ratkeaa sekin asia kuinka ihana on ikuisen elämän lahja! Ylösnoussut Vapahtajamme on jo ratkaissut kuolemankin arvoituksen. Ja voittanut myös synnin ja Saatanan vallan. Kun aikojen lopussa toteutuu Herramme lupaus siitä, että haudatkin joutuvat antamaan omansa, niin silloin kirjaimellisesti on totta pyhäpäivämme aihe: Kuolemasta elämään. Vapahtajamme omina olemme jo nyt täällä matkalla osalliset tästä Jumalan mittaamattomasta lahjasta - olemme saaneet siirtyä kuolemasta ja kadotuskadulta ylösnousemuksen ja kirkkauden tielle. Jeesus puhuu päivän evankeliumissamme Isänsä tahdosta, Taivaallisen Isämme tahdosta. Jeesus sanoo sen meille myös Pienoisevankeliumin sanoin, Johannes 3: 16, näin: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka hänen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä." (Joh. 6: 40) Näin Jeesus meille yhä uudelleen vakuuttaa. Siksi tämän saarnan alun runon säkeetkin haluan - oikeastaan veljeni Jobin rohkaisemana - kirjoittaa uuteen muotoon:
Ei kuolema ole arvoitus,
Nurmijärven kirkon iltamessussa 2.11.2008 kello 18 25. sunnuntai helluntaista Jeesus sanoo: Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet. (Joh. 6: 37-40)
TUNTUU SYDÄMESSÄ
Kun tulee ikää lisää niin siitä saa sellaisen ikälisän, että näkö alkaa antaa päin näköä. Tämä nykyrunoutta muistuttava aloitusvirkkeeni taitaa kaivata selvennystä. Kyse on moniteholinsseistä. Minulla tuli hiljan täyteen 45 vuotta ikää ja sen tiimoilta myös piti sitten autoilun takia hankkia poliisia varten todistus näköasioista. Samalla ajattelin ostaa itselleni uudet silmälasit ja tilasinkin ne nyt perjantaina. Elämäni ensimmäiset moniteholasit. Yli 30 vuotta olen käyttänyt silmälaseja. Likinäköisenä olen katsellut puhki noiden vuosikymmenten aikana jo monet miinuslinssit. Vaan nyt tämä keski-iän näkökriisi oli siis tullut vähitellen näkökenttääni. Ikänäkö. Eli kun pitää katsoa lähelle vaikka Nurmijärven karttaa ja etsiä uusien asuinalueiden teitä löytääkseni reitit kastekoteihin niin ei auta muu kuin ottaa lasit pois päästä. Teille messuun osallistuville nuorille sisarille ja veljille tällaiset asiat ovat tietysti outoja, mutta ikä korjaa teilläkin tämän tilanteen. Kai useimmille ihmisille jossakin vaiheessa tulee tarve saada ikänäköön vähän apua. On kuitenkin sellaista näkemistä, johon ei auta yksiteho-, kaksiteho-, eikä moniteholasit. Kun pitäisi nähdä sellaista, mitä ei näe. Onneksi on kuulo. Pyhästä evankeliumista kuulimme juuri miten Herramme Jeesus Kristus kertoo meille, kuinka ihana on taivaallisen Isämme tahto meitä kohtaan. Että Isämme on antanut meille Jeesuksen voidaksemme saada ylösnousemuksen ja sitten ikuisen elämän Taivaan kodissa. Tämä on sellainen viesti, joka ehdottomasti kannattaa niin meidän silmälasillisten kuin silmälasittomienkin kuulla. Ja uskossa nähdä, että tämä on juuri sinua ja minua varten oleva ihmeellinen Jumalan lahja. Että Jeesus on tullut meille Vapahtajaksi. Että tämän sunnuntaimme aihe - Kuolemasta elämään - saa olla totta jokaisen meidän kohdallamme. Eikä vain niin, että ylösnousemuksen päivänä haudatkin luovuttavat omansa. Vaan myös niin, että meillä on ihan oikeasti iankaikkisen elämän lahja - loputon onni ikuisessa kodissamme. Oletko koskaan ajatellut huolellisesti kuinka hämmentävän ja ihastuttavan suuri on tämä asia? Että on ihmeellinen ylösnousemuksen lahja. Ja on siis myös jatkoa sille. Siis, ettei se ikuisen elämän lahja ole vain tuttua, mutta kohti käymätöntä puhetta pastoreiden suusta. Se ikuisen elämän lahja on nimittäin elävä todellisuus, jonka osallisuuteen Jeesus sinutkin on kutsunut! Ja jos olet aina väistänyt tuon kutsun, niin tänä iltana Jeesus sanoo sinulle uudelleen tuon kutsun. Elä todeksi se mitä jo kasteessa olet saanut lahjaksi. Elä ikuinen elämä osaksesi. Näetkö tämän mahdollisuuden juuri itsesi kohdalla? Pyhä Henki todistaa sinulle, että vaikka fyysinen näkökykymme on täyttä sokeutta ikuisten asioiden kohdalla, niin saat silti luottaa, että Jumalan rakkaus on sinua varten. Näin Pyhä Henki antaa sinun turvallisesti uskoa. Vaikka et näe kuinka tämä on mahdollista. Toisaalta, ethän näe ilmaakaan, jota hengität. Etkä elä ilman hengitysilmaa. Eli onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää kaikkea saadaksemme ihania asioita osaksemme. Onneksi meidän ei tarvitse tajuta Jumalan mittaamatonta hyvyyttä saadaksemme suurimman rakkauden osaksemme. Saamme Jumalan armosta yksinkertaisesti vaan uskoa todeksi tämän rakkauden. Heprealaiskirje sanookin näin: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." (Hepr. 11: 1) Pyhän Hengen lahjana, toivothan sisareni, veljeni, nyt osallesi Jumalan iankaikkisen armon ja rakkauden. Näethän veljeni, sisareni, uskon lahjana nyt edessäsi kalliin Vapahtajamme sanomassa meille syntisille, mutta Jumalalle niin rakkaille, nämä sanat: "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä." Tämän rakkauden saan ottaa vastaan vaikka silmät kiinni. Sillä se ei vaadi näkemistä kun se tuntuu sydämessä asti. Sulje sinäkin nyt vaikka silmäsi kunhan muistat jättää sydämesi auki. |
