NIMIKKOKeskiviikko 27.5.2009 klo 13.47 Vähän aikaa sitten kirjoitin blogissa kuinka maailmankaikkeudessa on vähintään 70 000 triljoonaa aurinkomme kanssa jollakin lailla samanlaista tähteä. On se kyllä huimaava luku. Ei toisaalta maapallomme asukasmääräkään ole mikään pikku juttu. Asukaslukumme on nyt reilut 6,7 miljardia ihmistä. Mutta suhteutetaan pallomme asukasluku tähtien määrään. On kiehtova ajatus, että meillä jokaisella maapallon vajaalla seitsemällä miljardilla asukkaalla on kuitenkin mahdollisuus nimikkotähteen tai itse asiassa todella moneen nimikkotähteen. Ihan vain äkkiä laskien - jos tähtiä olisi vain 7 biljoonaakin niin jokaiselle ihmiselle riittäisi jo tuhat tähteä. Ja kun triljoonaan menee taas tuhat biljoonaa ja... Taas alkavat loppua kalkulaattorista nollat. Se on kuitenkin varmaa, että ihmeellinen on Jumalan maailma. Muistathan ensi kertaa tähtitaivaalla loistavia tähtiä katsellessasi kiittää Häntä, joka jokaiselle meille on varannut ihan omat taivaan tähtitarhat. Ja samalla meille kaikille yhteisesti. Kiittää Häntä, joka on varannut meille kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen myös Taivaan. Omista lahjana tähdet. Ja omista lahjana siis vielä suurempi avaruus - armon mittaamattomuus! |

