EI ARVOSANAAMaanantai 1.6.2009 Toukokuun vapaan viikonloppuni olin varannut juuri olleeseen viikonvaihteeseen. Näin pääsin kummityttömme lakkiaisiin Vaasaan. Sääli, että tällä kertaa en sitten päässyt mukaan toripapiksi Nurmijärven markkinoille. Iloitsen kuitenkin siitä kun meistä työntekijöistä ja vapaaehtoisista yhä useampi on ottanut ihmisten kohtaamisen markkinoillakin asiakseen. Ja iloitsen siis kun sain osallistua kummitytön suureen päivään. Helluntaiviikonlopun sää oli tietysti sekin ihana kesän aloitus. Onnittelut kaikille valmistuneille! Siunausta matkalla elämässä eteenpäin! Myös sinulle, jonka suunnitelmat eivät ole toteutuneet aivan toivomallasi tavalla, toivotan Jumalan hyvää huolenpitoa elämäsi matkalle. Vanha viisaus on, että elämästä ei anneta arvosanaa. Riittää kun yritämme parhaamme. Arvoamme ei mitata arvosanoilla, eikä millään suorituksillamme. Elämä kun ei ole ollenkaan suoritus. Teemme mitä voimme. Rakastamme lähimmäisiämme ja itseämme niin hyvin tai kohtalaisesti kuin vain voimme. Mutta muistamme siis levätä elämän kantamina. Ja armon kantamina saamme levätä kerran Taivaan kotiin saakka.
|

