PARRUHYPPYKeskiviikko 10.6.2009 Rippikoululeirillä ohjelmaamme kuului myös yhtenä päivänä niin sanottu parruhyppy. Siinä piti ensin nousta tikkaita seítsemän metrin korkeudella olevalle parrulle. Ja sitten hypätä parrulta alas! Toki mitään vaaraa ei ollut. Ohjeet, ohjaajat, turvaköysi, kypärä ja valjaat varmistivat suorituksen jokaisen vaiheen. Eikä kenenkään tietysti ollut pakko kiivetä eikä hypätä. Useimmat kyllä halusivat hypätä. Yhtä arvokkaaksi yhdessä totesimme myös sen, että kaikki eivät halunneet kiivetä ja hypätä. Joukon paimenena sain kunnian hypätä ensimmäisen hypyn. Sen jälkeen taisi olla monen muunkin helpompi hypätä kun leirin johtajakin oli selviytynyt pudotuksesta. Riparilla puhuimme myös siitä, että uskokin kutsuu meitä huimaan hyppyyn ikään kuin tyhjän päälle. Huomaamaan, että Jumala todella kantaa meitä. Niin aikaa kuin ikuisuutta varten. "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret." (5. Moos. 33: 27) |

