ASENNEILMASTONMUUTOS

Perjantai 26.6.2009


Riparilla on esillä kristillisen uskon aarteiden rinnalla monia arkielämän asioita - usko kun elää ei vain juhlassa vaan myös arjessa.  Olemmekin käsitelleet ja käytännössä opetelleet myös muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaa, liikenneturvallisuutta, pikavippien välttämistä ja maailman köyhistä välittämistä.  Vaikkapa luonnonsuojelun opettaminen nimenomaan nuorille on huipputärkeää, sillä heissä tietysti meille on kasvamassa tulevaisuuden vaikuttajat.

Jo nyt me saamme jokainen vaikuttaa tulevaisuuteemme.  Esimerkiksi saamme muistaa heti tänään perheemme ja kaikkien läheistemme merkitys.  Ihmissuhteiden hoitamisen tärkeys.  Puhuminen on hyvin tärkeää ihmissuhteissa, mutta emme saa jättää kuitenkaan asioiden hoitamista vain puheen tasolle.  Jos sanomme rakastavamme puolisoamme, mutta emme koskaan halua viedä roskia ulos, kyllä puheemme siltä osin kumisee vähän tyhjää.  Rakkaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Jos sanomme rakastavamme perhettämme, mutta meillä ei ole koskaan kunnolla aikaa perheenjäsenillemme...  Muutaman päivän päästä koittavat leirivapaapäivät itsellänikin on omistettu nimenomaan perheelle.

Leirillä täällä pohjoisessa Keski-Suomessa meillä on ollut myös Suomen Lähetysseuran ja Lapuan hiippakunnan yhteistyönä Lähetyssafari.  Sääksissäkin kesäkuun alussa oli vastaava safari.  Ripareilleni nimittäin haluan aina tämän safarin, jossa muun muassa toimintarastien kautta elämänläheisesti saamme opetella, miten Jeesuksen antama lähetyskäsky saa tulla todeksi eri puolilla maailmaa.  Miten sanoin ja teoin saamme kertoa Jumalan rakkaudesta.  Ja että lähetys ei ole vain joidenkin lähetysjärjestöjen ja lähettien työtä, vaan koko Kristuksen kirkon,  ja siten myös koko Nurmijärven seurakunnan ja kaikkien seurakuntalaisten perustyötä.

Asenneilmaston muuttuessa muuttuu ilmastokin ainakin vähän parempaan suuntaan.  Tai tapahtuu myös, että huomaamme uudella tavalla maailman vähäosaiset ja lähellämme olevat apua tarvitsevat ja huomaamme sen kuinka voimme auttaa heitä vaikka Kirkon Ulkomaanavun, Yhteisvastuukeräyksen, UNICEF:n tai Punaisen Ristin kautta.

Ja paras asenneilmastonmuutos on tietysti aina kun ihmisen sydämessä tuulee niin, että puinen risti näyttäytyykin kultaa kalliimpana.  Senkin lahjan Herra voi suoda niin riparilla tai ihan arjessa Röykässä tai Raalassa, missä juuri nyt itse kukin tänään onkaan.

Tervetuloa asenneilmastonmuutostalkoisiin!