VALOT HAUDOILLATorstai 15.10.2009 klo 21.31 Kuljin juuri äsken Nurmijärven hautausmaan ohi. Ajatukseni palasivat iltapäivään, jolloin juuri Kirkonkylässä vierailin suruperheessä. Eilen olin Klaukkalassa surukodissa. Mieleeni palautuu evankelista Kalevi Lehtisen karun puhutteleva toteamus, että jokaisen sukupolven kuolleisuusprosentti on sata. Kukin vuorollaan tulee saatelluksi haudan lepoon. Haudoilla loistavat kynttilät kertovat silti siitä rakkaudesta, jota läheiset yhä tuntevat omiaan kohtaan. Valot haudoilla kertovat myös muusta. Ne muistuttavat meitä siitä kuinka Jeesus sanoo meille olevansa maailman valo ja elämämme valo (Joh. 8: 12). Hautausmaalla on nyt pimeää. Kynttilöiden ansiosta pimeys saa kuitenkin valon pilkahduksia. Aamu tuo taas täyden valon. Jeesus tuo palatessaan iankaikkisen elämän aamun. Haudat eivät kylmiä. Hautausmaan suojissa jokainen Jumalan oma poisnukkunut nukkuu turvallisessa sylissä, Jumalan kämmenellä vielä kuoltuaankin. |

