LUOTTAMUKSEN SILLALLA

Keskiviikko 21.10.2009 klo 6.57


Viikko sitten olin Nurmijärven ja Tuusulan rovastikuntien pappeinkokouksessa Mäntsälässä.  Oli ilo tavata kollegoja, ystäviä, naapuriseurakunnista.  Antoisaa oli kuunnella syvällistä ja mukaansa tempaavaa luentoa.

Professori Juha Siltala luotasi asioita viisaasti, laaja-alaisesti ja lämpimällä sydämellä.  Yksi hänen esiin nostamansa helmi monien painavien ajatusten joukossa oli tämä: kaksin ihminen ajattelee paremmin kuin yksin.

Yhteinen pohdinta tuo ihan uusia näköaloja vanhojen ajatusten rinnalle.  Samalla yhdessä sovitut asiat sitouttavat meidät aivan omaa luokkaansa olevalla tavalla ponnistelemaan yhteisiin päämääriin.  Juuri muutama päivä sitten eräs eversti evp pohti viisaasti tätä asiaa.  Tavoitteita voi määrätä, mutta niihin ei saa sitoutettua ihmisiä,  ellei tavoitteita aseteta kuuntelun, keskustelun ja yhteistyön hengessä.

Ehkä kaikkein parasta yhdessä ajattelussa on se, että se rakentaa siltaa ihmisten välille.  Toisiamme kunnioittamalla löydämme toisemme.  Epäluulo rakentaa muuria, mutta uteliaisuus kuulla toisen ajatuksia ja halu myös oppia niistä rakentavat siltoja muurien yli.

Kannattaako sanoa, että ei mihinkään voi tässä maailmassa luottaa?  Vai kannattaako uskoa, että luottamus kannattaa?