LEPÄÄMaanantai 26.10.2009 klo 20.11 Nykyajan tahti on monelle polttavan hektinen, siis ihan karmean kiireinen. Kuulutko sinä kyseiseen tahtilajiin? Muista, sinullakin on oikeus levätä. Sanotaan, että aikaa Jumala loi, eikä kiireestä virkkanut mittään. Uskalla sinäkin välillä levätä. Koulun paineiden keskellä. Tai opintoputken kiidossa. Tai varastaa hetki aikaa itsellesi pienten lasten hoidon hyörinässä. Tai vähän levätä töistäsi. Tai etsiä virkistystä työttömyyden kuormien keskellä. Tai levätä vaikka ystäviä kerhossa tapaamalla kun vanhuus jo hidastaa vauhtia, mutta tuo usein yksinäisyyttäkin. Anna aikaa itsellesi. Anna aikaa läheisillesi. Anna aikaa Jumalallesi. |

