MARRASKUUSSA

Marras tarkoittaa kuollutta.  Marras-sanan juuria löytyy muun muassa latinan kuolemaa tarkoittavasta mors-sanasta.  Englannin mortal tarkoittaa kuolevaista ja ranskan mort on suomeksi kuolema.

Puista alkavat olla viimeiset lehdet jo poissa, vaikka pitkään puut sinnittelivätkin tänä syksynä.  Paljaat puut näyttävät oikeasti kuin kuolleilta.  Silti tiedämme, että jos Herra taas kevään muutaman kuukauden päästä suo, niin uusi vihreys täyttää koivut, vaahterat, pajut ja lehmukset.  Elämä puhkeaa käsittämättömällä voimalla puihin, pensaisiin, kaikkiin kasveihin.  Antaa meillekin uuden sykkeen talven pimeän ja kylmän jälkeen.

Kuitenkin on myös marras, joka ei ole vain kuolleen näköisenä olemista.  Muinaissuomessa marras tarkoittikin kuollutta ihmistä.  Kun siunaamme rakkaitamme haudan lepoon, tiedämme karulla tavalla, että he eivät vain näytä kuolleilta.  Oikeasti, peruuttamattomasti, he ovat kuolleita.  Eivät he vain nuku. Kuolonuni ei ole unta, josta herätään aamuun.

Mutta silti kuolonunestakin herätään kevääseen.  Kuolleet saavat herätä ikuisuuden kevääseen.  Siihen kevääseen, joka koittaa kun Jeesus palaa Kunnian Kuninkaana aikojen lopussa.  Palaa noutamaan jokaisen omansa Taivaan kotiin.

Lähes 30 vuotta sitten olin Inka-mummoni, isän äidin hautajaisissa.  Pieni siskontyttöni kulki silloin isomummonsa arkun ääreen.  Ne olivat hennot ja hiljaiset sanat, jotka hän oikeastaan kuiskasi arkkuun.  Niissä sanoissa oleva toivo on kuitenkin jäänyt mieleeni vuosikymmentenkin vaihtuessa.  Pienen tytön sanat kertoivat luottamuksesta ikuisuuden aamuun: "Hyvää yötä, mummo."