PLUSKELISTÄ HUOLIMATTA

Maanantai 23.11.2009 klo 11.43


Pluskeli.  Vettä satelee.  Vaikka on marraskuu kääntymässä jo vankasti loppupuolelle.  Kohta jo joulukuu, ja silti sää kuin "no onkos tullut kesä nyt talven keskelle".  Jouluunhan tuo laulu kyllä hienosti taas sitten sopiikin kun ihmissydämiin saa käydä "lämmin, leuto ja henkäys hellä" Vapahtajamme seimen äärellä.

Vaan kyllä me säästä riippumatta saamme nyt marraskuun puolellakin - ensi sunnuntaista alkaen - käydä joulua ja joulun Lasta odottamaan kun ensimmäinen adventtisunnuntai koittaa.  Vaikka olisi kuinka tihkua ja plussaa mittarissa.  Ja mistä sitä tietää, vaikka saataisiin vähän luntakin.  Aina voi toivoa.  Välillä toiveet toteutuvat! Oi saavu lumi!

Myös sitä saamme toivoa; itse asiassa saamme ihan pyytää, että adventtiaika on meillekin saapumisen aikaa.  Adventti kun tarkoittaa saapumista.  Jeesuksen saapumista sinun ja minun elämääni on adventti parhaimmillaan jokaisena adventtiajan päivänäkin.  Että Jeesus on elämässämme ja elämämme Herrana.  Silloin joulummekin on todella oikea joulu, satoi tai paistoi.