PALA PARATIISIA

Perjantai 26.3.2010 klo 20.54


Sääksin peruskorjaus ja laajennus etenee.  Harjannostajaiset olivat nekin jo 4.3., vaikka toki työtä Sääksissä riittää vielä paljon ennen leirikeskuksen uutta käyttöön ottoa.

Harjannostajaisissa erään rakennusmiehen ajatus jäi voimakkaasti mieleeni.  Hän kuvasi ensitunnelmiaan viime syksyltä Sääksistä.  "Kuin olisi tullut paratiisiin".

Nurmijärven seurakunnalla on upea leiripaikka.  Ja ensi kesänä entistäkin hienompi leirikeskus kappeleineen kaikkineen palvelemassa jälleen suurta joukkoa eri ikäisiä seurakuntalaisia.

Pala paratiisia on tarjolla siis jälleen monelle.  Vaikka paratiisin olemme joutuneet syntiinlankeemuksen vuoksi jättämään taaksemme, onneksi paloja näyttää yhä olevan jäljellä.  Luomakunta on edelleen uskomattoman kaunis paikka.

Ja vaikka paratiisi on takanapäin, on onneksi jokaiselle sitä haluavalle Taivas edessämme.  Ensi sunnuntai on jo palmusunnuntai ja sitten koittaa hiljainen viikko.  On kiirastorstai.  On pitkäperjantai, ristin pääsiäinen.  On pääsiäispäivä, ylösnousemuksen pääsiäinen.  Näin pääsiäinen avaa meille jo palan Taivasta aikaan, ja kerran koko Taivaan.