TURUN TERVEISETTiistai 11.5.2010 klo 7.24 Viime torstaina Nurmijärven seurakunnan kirkkovaltuutettuja ja lähiesimiehiä oli retkellä Turussa tutustumassa kirkolliskokouksen, "kirkon eduskunnan", työskentelyyn. Ohjelmaamme kuului myös tapaaminen arkkipiispan kanssa. Kohta eläkkeelle jäävä arkkipiispamme Jukka Paarma lähetti samalla terveisensä Nurmijärvelle. Saimme olla seuraamassa myös kirkkohallituksen uuden kansliapäällikön valintaa. Hakijoista tuli valituksi Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Keskitalo. Matka avasi meille retkeläisille mielenkiintoisia uusia näköaloja kirkon ylimpään päätöksentekoon ja keskushallintoon. Samalla saamme muistaa, että kirkossa oleellinen työ tapahtuu lopulta kuitenkin paikallisseurakunnissa, lähellä sinua. Myös jumalanpalvelukseenkin tuloon sinulle tarjoutuu mahdollisuus taas ihan kohta. Tulisitko sinäkin siksi nyt ylihuomenna helatorstain messuun johonkin kirkoistamme? |

