RAIKAS-JUKOLAKeskiviikko 23.6.2010 klo 16.45 Viime lauantaina se sitten toteutui, pitkästä aikaa jälleen Kytäjä-Jukola. Viimeksi Kytäjällä oli nimittäin kilpailtu Jukolan Viesti 1981. Tuolloin sademäärä oli ollut käsittämättömän suuri - ja mutaa riitti. Siksi vuoden -81 Jukolan Viesti tunnetaankin "Kura-Jukolana". Myös tällä kertaa satoi, mutta olosuhteet olivat nyt silti ihan inhimilliset. Raikas ilma oli, mutta ei kovin kylmä. Sateesta ja kuninkaallisista häistä (ja jalkapallon MM-kisoista) huolimatta Metsäkirkkoonkin kokoontui väkeä sateenvarjojen alle eri arvioiden mukaan 200-250 ihmistä. Voit lukea Metsäkirkon saarnani näiltä kotisivuiltani. Ja nyt jo katse kohti juhannusta. Katso juhannusasioista lisää huomisesta blogistani. |

