KAIKKIALLA, KAIKILLE

Torstai 1.7.2010 klo 16.42


Päivällä olin ensin palaverissa Klaukkalassa ja siirryin sieltä sitten seuraavaan tilaisuuteen Uotilaan.  Suuren, kaupunkimaisen taajaman keskeltä keskelle maaseutua pellon reunaan.

Nurmijärven seurakunta tiedostaa alueensa moni-ilmeisyyden ja onkin keskittänyt voimavaransa seurakuntalaistensa, ja kuntalaisten kaikkiaan, palvelemiseen myös alueellisesti kattavalla tavalla. Hyviä esimerkkejä tästä ovat mm. lapsi- ja diakoniatyömme.

Tärkeää on myös muistaa, että ei ole ihmistä, joka ei tarvitsisi Kristusta.   Asuinpaikasta, ammatista tai mistä tahansa muusta tällaisesta seikasta riippumatta ihmiseltä puuttuu tärkein, jos hän ei ole vielä saanut kohdata Jeesusta Vapahtajanaan.  Herran Jeesuksen esittelemisessä ihmisille, tällä ydinosaamisalueellaan, seurakunta haluaa palvella jokaista nurmijärveläistä.  Otathan palvelun vastaan?