2020Tiistai 9.11.2010 klo 6.56 Viime viikolla luin nyt jo kirkolliskokouksessakin esillä ollutta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselontekoa. "Kirkko 2020" tuo esille monia haasteita kirkolle. Maallistuminen ja sitä kautta kirkosta vieraantuminen ovat todellisia huolenaiheita. Toisaalta selonteko näkee myös monia valoisia seikkoja. Ihmisen hengelliset tarpeet eivät maallistumisesta huolimatta lopulta häviä minnekään. Uskon, että kirkollamme on valoisa tulevaisuus kaikkien suurten haasteiden keskelläkin. Niin jäsenyyden vahvistaminen kuin kirkon jäsentenkin vahvistaminen tapahtuvat yksinkertaisella kaavalla. Kirkolla on oltava vahvasti inhimilliset, läheiset kasvot. Niin virtuaalisesti verkossa kuin messuissa, turuilla ja toreilla. Ja kirkosta on saatava löytää Kristuksen kasvot. Evankeliumi Kristuksesta on kirkon aarre. "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat..." (Room. 1: 16) |

