OLE MUKANA - JA OLE MUKANA KESÄLLÄKIN!

Sunnuntai 5.6.2011 klo 17.34


Ken sanoo, että seurakunnan toiminta on yksipuolista ja hiipuu varsinkin kesäksi, lukekoon seuraavat rivit.

Viime sunnuntaina iloitsin kun penkissäkin istuessani saatoin nähdä runsaan messuun osallistujamäärän Nurmijärven kirkossa. Nurmijärven markkinoillekin meitä työntekijöitä ja vapaaehtoisia ehti jo perinteiseen tapaan.  Illalla Klaukkalassa väkeä kokosikin sitten taas torimessu.  Tietysti Rajamäessäkin oli messu myös viime pyhänä.

Olen joskus maininnut, että kannattaa katsoa Nurkkarin seurakuntapalstaa tai seurakunnan nettisivuja tai Facebookista Nurmijärven seurakunnan profiilia tai Nurmijärven seurakunnan nuorten profiilia, niin löytää upeat määrät laadukasta seurakunnan toimintaa.

Koulujen kevätkirkot ovat tietysti nekin juuri olleet.  Ja niin ikään eri puolilla seurakuntaa monet  kevätjuhlat messuineen ja hartauksineen, kahveineen ja lauluineen. 

Perheasiainneuvottelukeskus toimii.  Kirkkopyhät seuraavat toisiaan, esimerkiksi juuri helatorstaina 2.6. Nurmijärven kirkossa ja seurakuntakeskuksessa oli Rintamaveteraanien Uudenmaan piirin kirkkopyhä ja kohta Kirkonkylässä on messulla alkava Rintamanaisten valtakunnallinen kesäpäivä. Nuorisopurjehdus on taas kesällä.

Juuri tänään Rajamäessä saimme viettää Martti-kappalaisen virkaanasettamismessua.  Ensi viikonloppuna Rajamäessä ovatkin helluntaijuhlat.

Kasteet, häät, hautajaiset, sielunhoitokeskustelut, diakoniatyön vastaanotot.  Seurakunta on todella monin tavoin läsnä ihmisten juhlassa ja arjessa, kesät talvet.

Sääksin saunaillatkin ovat taas alkaneet.  Nähdäänkö muuten ensi keskiviikkona Sääksin lähetyskahvilan hartaudessa kello 18?

Sääksistä puheen ollen, viime sunnuntaina Rintamaveteraanien kirkkopyhän jälkeen minulla oli ilo lähteä tällä kertaa Hyvinkään seurakunnan Sääksin leirikeskukseen.  Nimittäin osallistuin siellä heidän leirikeskuksensa uuden kappelinsa vihkimismessuun.  Nyt saamme iloita molemmat seurakunnat leirikeskustemme kappeleista.

Tietysti kesän jälkeen alkavat taas vaikkapa päiväkerhot, ip-kerhot, perhekerhot, monet toimintaryhmät.  Ne kutsuvat mukaan ja monet näistä seurakunnan toiminnoista antavat runsaasti tilaa myös vapaaehtoisille palvella kukin itselleen mieleisellä tavalla.

Vaan ollaan vielä juuri alkaneessa kesässä.

Nurmijärven seurakunnan  eri puolilla maatakin olevat leirit ja omassa leiri- ja kurssikeskuksessa Sääksissä olevat lukuisat leirit  pyörähtävät käyntiin niin heti kesän alussa kuin pitkin kesää. Kesän mittaan Sääksissä ovat esimerkiksi niin varhaisnuoret, riparilaiset kuin iäkkäätkin ihmiset.  Ja toki Nurmijärven ja Hyvinkään seurakuntien tuttu yhteinen juhannusjuhlakin lähestyy.  Ja Klaukkalan, Nurmijärven ja Rajamäen kirkkojen tiekirkot ja Taaborin Kansanlaulukirkot.

Seurakunta toivottaa jokaisen ja erityisesti Sinut mukaan kesälläkin!