AHTAALLA, MUTTA EI TOIVOTTOMANAPerjantai 28.10.2011 klo 7.17 Osallistuin viime viikonloppuna Tuusulan ja Nurmijärven rovastikuntien ystäväseurakuntatyön vierailuun Pietariin. Samassa yhteydessä rovastikunnat luovuttivat virallisesti messun lopuksi osuutensa Pyhän Mikaelin kirkon korjausurakan työstä Inkerin kirkolle ja Pyhän Mikaelin seurakunnan toiminnalle. Kahvipöytäkeskustelussa Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi kertoi kirkkonsa haasteista. Suomen kirkolla on monenlaisia haasteita, mutta piispa Kuukaupin kertoman jälkeen sitä saa taas kerran ajatella kuinka hyvin meillä on edelleen asiat. Toisaalta ilonaihe on se, että Inkerinkin kirkossa on monessa asiassa päästy paljon eteenpäin. Esimerkiksi koulutusasioissa ja siis vaikka kirkkorakennusten kunnostustöissä. Jotenkin tähänkin kirjoitukseen mukaan laitettavaksi tuntuu sopivan hyvin veljemme apostoli Paavalin sanat, jotka löydät 2. Korinttilaiskirjeen luvusta 4, jakeesta 8. Kaikkialla Kristuksen kirkko käy eteenpäin, yhdessä vaikeudet voittaen, Kristuksen kantamana. |

