20 VUOTTA

Torstai 8.3.2012 klo 5.55


Olen iloinen ja kiitollinen.  Tänään on 20 vuotta pappisvihkimyksestäni.  Huhtikuun ensimmäisenä päivänä tulee Nurmijärvenkin seurakunnan pappina jo 15 vuotta täyteen.  Herran hyvyyttä ovat olleet täynnään kaikki pappisvuotenikin, ja niistä siis kiitän ja pyydän siunausta tulevillekin vuosille.

Olen parhaillaan Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä johtamisen erityiskoulutuksen lähijaksolla - tänään teemme myös opintomatkan Kirkkohallitukseen Helsinkiin.  Papinkin työ on kaiken muun aherruksen rinnalla jatkuvaa opiskelua ja uusien valmiuksien hankkimista kirkon ja evankeliumin työn hyväksi.

Tänään on myös miljoonille tärkeä päivä.  Hyvää Naistenpäivää!  Iloa ja siunausta!