KOLMIYHTEINEN JUMALA

Sunnuntai 18.3.2012 klo 19.41


Tänä vuonna pitämilläni kinkereillä on ollut papin osuudessa tavattoman laaja aihe: Kolmiyhteinen Jumala.  Paljon jää Jumalasta Jumalan salaisuuksiksi. Raamatussa Herra on kuitenkin itsensä meille ilmoittanut.

Ja uskontunnustuksessamme saamme lausua uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.  Katekismus taas kuvaa meille sitä, mitä mm. uskontunnustus tarkoittaa.  Katekismuksen löydät myös netistä evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta: evl.fi.