MESSUUN JA MARKKINOILLE JA AUKEAVAAN KESÄÄN!Lauantai 30.5.2015 Aika kiitää. Aika kiittää. Talvikausi on taas vierähtänyt kevääseen ja puhkeavaan kesään. Kiitos hyvä blogieni lukija taas yhteisestä ajatusten matkasta monien aiheiden parissa. Huomenna toukokuun viimeisenä päivänä palvelustehtäviäni on muun muassa saarnaaminen Nurmijärven kirkon messussa. Sitten seurakuntakeskuksessa olevien kirkkokahvien (sunnuntaista 7.6. lähtien Nurmijärven kirkosta ihmiset suuntaavatkin kirkkokahveille taas Museokahvilaan - tänä kesänä Museokahvilan kirkkokahvien vapaaehtoinen maksu tulee diakoniatyön hyväksi) jälkeen olen työtovereideni kanssa liikkeellä turuilla ja toreilla: seurakunta osallistuu perinteiseen tapaan Nurmijärven markkinoille. Toki myös vapaaehtoisiamme on jälleen mukana. Muista myös, että seurakunnassa on paljon toimintaa kesän mittaankin. Messut kutsuvat sinua niin kuin Sääksin saunaillatkin tai vaikkapa myös Sääksin juhannusjuhla. Juhannusjuhlahan on taas tietysti yhteistyössä naapurimme Hyvinkään seurakunnan kanssa. Messuissa tietysti on kesäkaudella myös se ilo, että paljon nuorta väkeä on liikkeellä. He, jotka keväällä osallistuivat messuihin osana rippikoulua, tulevat nyt kirkkoihimme konfirmaatiomessuihin toivottavasti kaikille hienoina kokemuksina olleiden riparien jälkeen. Muistathan taas myös rukouksessa kaikkia nuoriamme; myös isosia - he ovat erittäin tärkeitä henkilöitä seurakunnan työssä. Tämä blogini jää nyt kesätauolle kesän töiden ja lomankin johdosta. Ja siis jos Luoja suo, niin syksyllä jossakin vaiheessa taas jatkuvat nämä blogikirjoitukseni. Iloa, voimia ja siunausta suveen! Ja onnea kaikille eri oppilaitoksista valmistuneille ja valmistuville! |

