YKSI TIETÄÄ JO - KOHTA SINÄKIN!

Perjantai 13.10.2023 klo 20.16


Yksi tietää jo. Ja ensi sunnuntaina sinäkin saat tietää kun Nurmijärven kirkon 230-vuotisjuhlamessun jälkeen käymme seurakunnan uuden puiston käyttöön siunaamisen tilaisuuteen kirkon kupeeseen. Silloin siis julkistamme lukuisten ehdotusten joukosta kirkkoneuvoston valitseman puiston nimen. Voittajaehdotuksen tekijälle soitin tänään loppuiltapäivästä, mutta hänkin pitää vielä visusti salaisuuden🙂.  Julkistamme virallisesti myös taiteilija Raimo Jaatisen taideteoksen. Muistelemme vanhassa seurakuntatalossa vuosikymmenten ajan tehtyä kirkon työtä ja katsomme samalla rohkeasti tulevaisuuteen. Puistopäällikkömme Kari Kouhia kertoo puiston rakennusprojektista ja puiston kasveista.

Seuraavaksi siirrymmekin sitten kirkkokahveille ja Nurmijärvi-päivän juhlaan. Myös kotiseurapäivällinen kutsuu juhlan jälkeen - lippuja päivälliselle saa ostettua seurakuntakeskuksessa.

huom. Viikonlopun Nurmijärven Uutisten ilmoituksessa on, että siirtyminen messusta Kirkkopuiston uuteen osaan on noin kello 10.45; tuo aika-arvio on ehkä vähän liian optimistinen. Arvelen, että uuden puiston käyttöönotto alkaa kello 11 jälkeen.