AJASSA TAAKSEPÄIN!

Lauantai 17.8.2024 klo 15.49


  Palaa kevääseen! No, ei se toki ole mahdollista - ja on kuitenkin. Aikaa ei voi ihminen tietenkään siirtää taaksepäin. Hyvä kuitenkin on vanha sanonta: "Tallella ikä eletty." Muistoissa omistamme viime keväänkin. Tietysti samoin myös jo aika pitkälle kuluneen kesämme.
  Muistot, kipeätkin, ovat arvokas asia. Vaan niin on nykyhetkikin. Jokainen meistä välillä - aika useinkin - viivähtää menneessä. Ja ilman muuta on tärkeää ajatella tulevaakin. Suunnitella, unelmoida. Mutta siis emme saa unohtaa elää tässä hetkessä - mittaamattoman arvokkaassa nykyhetkessä.
  Tulevaisuus tulee meille kyllä hetki hetkeltä todeksi. Ja luota siihen, että se on hyvä tulevaisuus. Hyvissä käsissä oleva tulevaisuus. Jumalan käsissä oleva tulevaisuus. "Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!" (Ps. 139: 17)
  Tartu Ristiinnaulittuihin käsiin - jo valmiiksi sinua kohti ojentuneisiin - saat sovinnon menneen kanssa, ilon tähän päivään ja turvan tulevaan - ikuisuuteen saakka!