JOKAINEN PÄIVÄ ON...Torstai 7.4.2011 klo 21.06 Olin illalla syntymäpäivillä Klaukkalassa. Onnittelupuheessani käsittelin myös sitä tosiasiaa, että jokainen uusi päivä on ihmiselle uusi ihme. Uudet päivät eivät saa olla meille itsestäänselvyyksiä, vaan ne ovat kaikki Jumalan lahjoja. Hyvää uutta ihmeellistä huomenta sinulle toivotan! Ja jos päiväsi on raskas, saat kuitenkin luottaa, että taakkojen kantaja on vierelläsi. Saat olla ihan sylissään. Jeesus kulkee kanssamme ilossa ja surussa ja Jeesuksen kanssa kuljemme kerran Taivaaseen asti. |
VÄHITELLEN, SITKEÄSTISunnuntai 3.4.2011 klo 18.23 Jo maaliskuun alkupuolella bloggasin alkukeväästä. Toki Suomen kevät usein koittaa aika myöhäänkin. Nyt huhtikuun alkupuolella tietysti olisi kiva, jos ainakin täällä Etelä-Suomessa olisi jo keväisiä sävyjä ilmassa. Vaan plus kaksi ja usvaa. Ja lunta kunnon määrät edelleen. Ja toisaalta siis kaikki tämäkin on normaalia. Mutta kevät tulee. Päivät pitenevät. Valo voittaa alaa. Plusasteet lisääntyvät. Kuljemme kohti kesää! |
OLETKO TULLUT KADULLA ITSEÄSI VASTAAN?Sunnuntai 3.4.2011 klo 16.38 Perjantaina sovin sellaisen pienokaisen kasteesta, jonka perheessä olen kastanut jo ennenkin lapsia. Ajattelin kastepäivää sopiessamme kuinka tuo vauva saa ainutkertaisen lahjan. Kaste on kaikille ja samalla kaste on jokaiselle oma ja henkilökohtainen. Myös jokainen ihminen on ainutkertainen. Sinä et koskaan tule kävelemään itseäsi kadulla vastaan. Sinua on vain yksi tässä maailmankaikkeudessa. Et ole sarjatyötä. Olet Jumalan ainutlaatuinen luomus. Ja jokaista varten Jumala on varannut siis myös henkilökohtaisen, ihanan kasteen lahjan. Oletko muistanut avata oman lahjasi? |
VAATIMATON, MUTTA PARASPerjantai 1.4.2011 klo 16.57 Tänään päättyi kirkollisen johtamisen erityiskoulutukseni ensimmäinen lähijakso Järvenpäässä. Tuolta Kirkon koulutuskeskuksesta palatessani katselin tien vieret täyttäneitä eduskuntavaalimainoksia. Varmasti suuri osa ehdokkaista on oikein päteviä. Jokaisen ehdokkaan vaalimainos kuitenkin pyrkii luomaan kuvan siitä kaikkein parhaasta tarjolla olevasta ehdokkaasta. Ajatukseni kulki siihen, millainen Jumalan mainos voisi olla. Sellainen, jolla Hän kehottaa sinua valitsemaan Hänet elämäsi Herraksi. "Olen luonut maailman. Johdan maailmanhistorian." Tähän kaikkeen hänellä on kate. Näin Hän pyhässä sanassaan myös ilmoittaa. Ja samalla, aasi riitti hänen ratsukseen. Korkein Kuningas on vaatimaton. Ei pröystäillen kaikesta mahdistaan huolimatta pyri tekemään sinuun vaikutusta. Jeesus kyllä puhui paljon. Mutta teki vielä enemmän. Ristillä ja ylösnousemuksessaan. Teot ovat Jeesuksen paras mainos. Vaalit ovat kohta. Valinta on jo tänään. Valitse Jeesus. |
KAIKEN KESKELLÄ KESKEISINMaanantai 28.3.2011 klo 0.07 Illalla kirjoitin saarnan ensi sunnuntain radiokirkkoa varten ja sitten kirjoituksen kohta ilmestyvään Seurakuntaviestiin. Mutta aamulla jo lähden Helsingin ja Espoon hiippakuntien yhteiseen kirkon tulevaa uutta jäsentietojärjestelmää koskevaan Kirjuri-päivään Helsingin seurakuntayhtymän tiloihin Kallioon. Kirkko ja maailma ovat muutosta täynnä. Ja maailma ja kirkkokin jälleen kuohuvat. Siksi tarvitsemme rukousta. Yhteyttä myös. Ja Herran Hengen antamaa ja ylläpitämää uskoa, että näemme keskeisen kaiken myrskyn keskeltä. Että näemme ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen ja niissä Jumalan rakkauden ja voiman. Myös siksi, että näin sitten mekin jaksamme rakastaa, myös heitä, jotka ajattelevat eri tavoin kuin me. Taas on hyvä muistuttaa kristittyjen vanhalla tervehdyksellä, missä on turvamme kun niin paljon muuta tarjotaan tilalle. "Ave Crux Spes Unica" - Terve risti! Ainoa toivo. |
ONANDJOKWE!Perjantai 18.3.2011 klo 21.46 Nurmijärven kirkossa päättyi muutama hetki sitten hieno Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn yhteiskonsertti. Mukana bändin lisäksi oli myös Kivi-yhtye. Upean konsertin saamisen lisäksi läsnäolijat olivat kirkossa tukemassa namibialaisen sairaalan Onandjokwen peruskorjaushanketta. Auttaa voi siis näinkin nautittavalla tavalla kuin pääsemällä upeaan konserttiin! Kiitos Jaakko ja Pekka ja jokainen mukana ollut! |
AJATUKSET MAAILMALLAPerjantai 18.3.2011 klo 17.35 Media välittää meille ajantasaista tietoa niin Japanista kuin Libyasta. Ja noissa maissa monen meidän ajatuksemme ovat muutenkin pitkin päivää. Onneksi täällä maailmassa saamme suunnata ajatuksemme myös - ja rukouksemme saamme suunnata - Taivaaseen. Muistaa Herramme edessä kaikkia ahdingossa ja pelossa olevia. Taivas on kuulolla tänäänkin. Siitä kertoo myös tuttu Psalmi 50: 15. Jos sinulla on Raamattu käsillä, katso omaksikin rohkaisuksesi Jumalan lupaus. Ja jos Raamattu ei ole nyt kätesi ulottuvilla, niin muista, että Raamattu on parin klikkauksen päässä netissä ihan hakusanalla Raamattu. |
KIITOLLISUUS ELÄÄSunnuntai 13.3.2011 klo 7.23 71 vuotta talvisodan päättymisestä. Edelleen ja aina olemme kiitollisia sankarivainajillemme ja sotiemme veteraaneille itsenäisyytemme säilyttämisestä ja vapaasta isänmaastamme. Kiitos sotiemme ajan miehet ja naiset! |
PIENI IHMINENLauantai 12.3.2011 klo 23.04 Japanin tilanne muistuttaa karulla tavalla kuinka pieni ihminen on. Edes huipputekniikka ei riitä kun mannerlaatat heilahtavat ja valtameri lähtee liikkeelle. Jälleen kerran on rukoukselle kaukaisten lähimmäistemme puolesta tarvetta. Samalla Japanin luonnonkatastrofi on uusi muistutus koko íhmiskunnan yhteistyön välttämättömyydestä. Japani ei ole kaukaista itää, Japani on maailmantaloutta. Ja ennen kaikkea, Japanissakin asuvat ovat sisariamme ja veljiämme. |
MONINKERTAINEN PÄIVÄTiistai 8.3.2011 klo 6.55 Laskiaistiistai. Matka kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä alkaa taas. Miten sinä haluat käydä tuota matkaa - mikä on sinun tapasi hiljentyä kuulemaan Jumalan puhetta paastonaikana? Tänään on myös pappisvihkimykseni päivä. Tasan 19 vuotta sitten piispa Eero Huovinen vihki minut papiksi Helsingin tuomiokirkossa. Olen kiitollinen kuluneista palvelusvuosistani ja pyydän Jumalan siunausta tuleviinkin vuosiin. Ja on naistenpäivä! Onnea ja siunausta kaikki naiset! Toki siunausta kaikille miehillekin! |
KAUKAINEN LÄHELLEMaanantai 7.3.2011 klo 8.26 Alkukevään aamu rauhaisassa koto-Suomessa on avautunut raikkaassa pakkassäässä ja ihanalla auringonpaisteella. Libyassa tunnelmat ovat varmasti kovin toisenlaiset pelon ja taisteluiden vuoksi. Libya on meistä kaukana, mutta jokaista ihmistä rakastava Jumala on Libyassakin. Ja Jumala on toki myös meidän vierellämme - valmiina kuulemaan rukouksemme Libyassa olevien sisariemme ja veljiemme puolesta. Myös sinun puolestasi veljeni, sisareni Nurmijärvellä ja kaikkialla kotimaassa tahdon rukoilla minäkin. |
LOMAA JA AJANKOHTAISIA ASIOITAPerjantai 18.2.2011 klo 17.47 Ilta tummuu kirkkoherran työhuoneen ikkunan takana. Nyt vielä töiden loppurutistus ja sitten edessä on talvilomalle jäänti. Heti loman jälkeen onkin vuorossa Espoon hiippakunnan kirkkoherrojen kokous, jossa päivitämme piispa Mikko Heikan johdolla tuoreimmat hiippakuntamme ja kirkkomme tilanteet. Kirkko elää ajan hermolla ja kirkon sanoma on aina ajankohtainen. "Aina ajankohtainen kirkko" on aiheena myös mm. Raalan kinkereillä vanhalla koululla perjantaina 4.3. kello 18. Tervetuloa! |
PÄIVÄ VIELÄ ILMAN YSTÄVÄÄTiistai 15.2.2011 klo 7.32 Eilinen ystävänpäivä oli monille varsin mukava. Sai muistaa ystäviä ja ystävät muistivat. Monelle kuitenkin tämä uusikin päivä avautuu ilman ystäviä. Siksi tämä päivä on myös haaste sinulle, jolla on jo ystäviä. Osoitathan ystävyyttä myös jollekin, jolla ei noita ystäviä ole. Myös seurakuntien vapaaehtoistyö on luonteva kanava tulla ystäväksi yksinäiselle. Ja yksinäinen, muista, että olet hieno ja arvokas ihminen. Uskalla itsekin tehdä tuttavuutta. Etsiä edelleen ystävyyttä. Koska olet sen arvoinen. |
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!Maanantai 14.2.2011 klo 7.55 "Tule ystäväksi näin, kaveriksi nimittäin, meillä hauskempaa on käsikkäin..." Noissa sanoissa on suuri viisaus. Noita sanoja, tuota laulua, lauloimme viime viikolla Nurmijärven seurakuntakeskuksessa viime aikoina neljä vuotta täyttäneiden tai kohta täyttävien kanssa. Seurakunnan nelivuotissynttäreillä olimme pienet ja suuret käsikkäin. Ja tuo laulu kyllä sopii erinomaisen hyvin tähän Ystävänpäiväänkin. Ja joka päivään. Siunausta sinulle ystäväni.
|
YV!Lauantai 12.2.2011 klo 1.15 Nurmijärvellä jatkuu vielä nyt lauantaina Yhteisvastuun lipaskeräystempaus. Eli jos lipas tulee kohdallesi, niin loistava mahdollisuus torjua keräyksen kautta nuorten yksinäisyyttä on avautumassa juuri eteesi! |
KIRKKAUSTorstai 10.2.2011 klo 22.19 Tänään parissakin tilaisuudessa olen puhunut vielä viime sunnuntaiseen kynttilänpäivään liittyen Kristuksesta loistavasta Jumalan kirkkaudesta. Kristus-valosta, jossa Jumalan rakkaus kohtaa meidät. Valosta, joka on yhtä aikaa häikäisevän kirkas - äärettömästi kirkkaampi kuin tämänpäiväinen auringonpaistekaan - ja samalla niin lempeä ja turvallinen. Oletko jo Kristuksen valossa? Jumala rakastaa sinua niin paljon, että ehdottomasti tahtoo sinut tähän valokeilaan. Valoon, joka ei koskaan sammu.
|
JEESUKSEN KÄSIPerjantai 4.2.2011 klo 7.11 Viime sunnuntaina Klaukkalan kirkossa saarnasin siitä kuinka Jeesuksen apu on tänään yhtä todellista meille kuin se oli Pietarille pari tuhatta vuotta sitten (kts. Galileanmeren tapahtumista: Matt. 14: 22-33). Pietari huusi aikanaan - aaltoihin hukkumaisillaan - "Herra, pelasta minut!" Ja Jeesus ojensi kätensä ja pelasti. Sama käsi on valmiina tänäänkin. Pelastamaan myös ikuiseen elämään. Huuda apua rohkeasti! |
RAKKAUDEN JANOTorstai 3.2.2011 klo 19.09 Eilen Nurmijärven kirkossa oli hieno Joel Hallikaisen gospelkonsertti. Hienoa oli myös se, että näin Nurmijärven seurakunta sai hyvän aloituksen tämän vuoden Yhteisvastuukeräykselle, joka virallisesti starttaa ensi sunnuntaina teemalla Yhteisvastuu torjuu nuorten yksinäisyyttä; kts. lisää www.yhteisvastuu.fi. Joelin konsertin aiheena oli Rakkauden jano. Ja Joelin lauluissa ja puheissa tuli kauniisti esille myös se, että rakkauden janoon voi onneksi saada myös helpotusta. Tervetuliaissanoissani totesin janosta ja avusta siihen: Nurmijärven seurakunta - lievitystä rakkauden janoon jo yli 450 vuotta. Ja nyt YV-keräyksen kauttakin - kerääjänä tai lahjoittajana voit olla antamassa helpotusta monen rakkauden janoon niin maailmalla kuin täällä kotimaassa. Ja itse saamme syvimmän rakkauden janomme sammutettua Hänessä, joka itse on rakkaus. "Jumala on rakkaus." (1. Joh. 4: 8) |
KIRKKO ON PUOLELLALauantai 29.1.2011 klo 6.57 Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa tulevaan Suomen hallitusohjelmaan voimakkaan painotuksen köyhistä ja muista heikko-osaisista huolehtimiseen. Jotkut ovat jo ehtineet arvostella kirkon sotkeutuneen politiikkaan. Siitä ei ole kyse. Kirkko ei ole puolueellinen, mutta Herransa käskyn mukaan kirkko on aina heikkojen ja unohdettujen puolella. |

