KÄDET RISTISSÄKeskiviikko 5.8.2009 klo 14.52 Lomalla oli mukava olla ja mukava oli taas saada palata palvelukseen. Aamun ensimmäisiä palvelustehtäviäni oli yhdessä työtovereideni kanssa valmistella kouluun siunaamisen tilaisuutta. Ihana asia, että saamme antaa kaikki elämämme asiat Jumalamme siunauksen, täydellisen huolenpidon varaan. Olemme hyvässä turvassa. Koulujen alun aikaan liittyy tänä vuonna tietysti toki huoli sikainfluenssan räjähdysmäisestä leviämisestä. Onneksi kuitenkin jo pelkkä hyvä käsihygienia on torjumassa tuota tautia. Ei silti ole haihattelua tehdä käsillä muutakin kuin pumpata desinfektiopulloa. Aina kun maatamme on kohdannut suuri vaara, olemme aivan kansana muistaneet miten kädet laittaa. Kädet olivat ristissä sodan vuosina. Uskon käsien olleen ristissä myös viime laman aikana tai lintuinfluenssaa torjumassa. Yhä useammat kädet käyvät ristiin taantuman keskellä. Me teemme parhaamme asioiden hyvin menemiseksi. Koskaan emme kuitenkaan voi jättää pois asioiden lopullista Jumalalle jättämistä. Hänen siunauksensa ja varjeluksensa varaan. Kun kätemme käyvät ristiin eli voisi sanoa, kiinni Ristiin, Ristin suojaan kun käymme, me saamme tietää, että elämän ahdingoissakin olemme turvassa. Uskon, että kansallisilla rukoustalkoilla saattavat sikainfluenssatartunnat jäädä vaikka satojatuhansia tautitapauksia vähemmäksi. Ja saamme me tietysti pyytää varjelusta myös esimerkiksi naapurikansoillemme. Toinen mielessäni oleva esirukouspyyntö on loppusyksyn kirkkoherran vaalimme. Pyydän, että rukoilet jokaisen meidän ehdokkaan puolestamme. Pyydän, että rukoilet kaikkiaan hyvän Jumalamme johdastusta kirkkoherran vaaliin. Kiitos jokaisesta rukouksesta! Kirjettä - eikä varmasti blogiakaan - saisi päättää tyyliin "nyt minun pitää lopettaa kun joudun lähtemään..." Kun nyt kuitenkin kohta saan lähteä kastetoimituskeskusteluun, päätän tällä kertaa blogini ajatukseen kuinka Jumala todella haluaa huolehtia aivan jokaisesta meistä. Siitä pienestä vauvasta, jonka kastejuhla on vähän ajan kuluttua. Sinusta ja minusta. Jokaisesta. Jumala huolehtii vauvoista ja vaareista. Siksi me kaikki kädet ristissä saamme matkaamme tehdä. Pyytäen ja kiittäen.
|

