JEESUS EI OLE VANHENTUNUT

Perjantai 21.8.2009


Aiemmin tällä viikolla vietin vuorokauden evankelioimistyöntekijöiden vuosittaisilla yhteyspäivillä.  Tällä kertaa Kauniaisiin kokoontui jälleen edustajia eri kristillisistä järjestöistä, seurakunnista ja kirkkokunnista.

Kaikkia kokoontujia yhdistää yksi nimittäjä.  Tämän yhteisen tekijän nimi on, Hänen nimensä on, Jeesus.  Evankelistojen yhteyspäivien osanottajat, nuoret (nuorin oli 15-vuotias) ja varttuneet (vanhimmat päälle 70 vuotta), uskovat, että jatkuvasti seurakunnan perustyöhön kuuluu estottomasti kehua Kristusta Vapahtajana.

Jeesus kulki maan päällä 2000 vuotta sitten.  Silti hän on polttavan ajankohtainen myös muun muassa tänään 21.8.2009.  Jeesus ei siis ole pölyyntynyt hiukkaakaan.  Ellet ole itse antanut Hänen pölyyntyä. 

Jos tarvitset pölyhuiskaa, voit saada sen esimerkiksi Jumala rakastaa sinua -vihkosen neljästä pääkohdasta:

1. Jumala rakastaa sinua.  Hän on tarkoittanut sinut elämään yhteydessään.

2. Jumalan ja ihmisen välinen yhteys on katkennut synnin seurauksena.  Siksi ihminen on kadottanut Jumalan rakkauden.

3. Jeesus Kristus on Jumalan ainoa ratkaisu yhteyden uudelleen solmimiseen, synnin ongelmaan ja Jumalan rakkauden löytämiseen.

4. Yhteys Jumalaan syntyy ja saat kokea hänen rakkauttaan, kun turvaudut uskossa Jeesukseen ja vastaanotat hänet Vapahtajaksesi.

Vihkosessa on myös valmis rukous, jolla voit ottaa Jeesuksen vastaan elämääsi:

"Tarvitsen sinua, Jeesus.  Kiitos, että rakastat minua.  Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan.  Kiitos, että olet kuolllut ristillä puolestani ja kärsinyt syntieni rangaistuksen.  Avaan elämäni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni.  Kiitos, että olet kuullut rukoukseni, antanut syntini anteeksi ja ottanut minut omaksesi.  Kiitos, että kuulun sinulle ja sinä olet Vapahtajani.  Opeta minua seuraamaan sinua.  Aamen."

Jos rukoilit tuon rukouksen sydämestäsi, onnittelen minä nyt sinua sydämestäni.  Saat elää jo kasteessa saamasi Jumalan armon omaksesi!  Muista tulla kuitenkin mukaan seurakunnan toimintaan ja elämään, että saat vahvistusta uudella tielläsi, Taivastielläsi.

Koko Jumala rakastaa sinua -vihkon saat muuten itsellesi esimerkiksi seurakuntamme kirkkoherranvirastosta Nurmijärven kirkonkylästä, Kirstaantie 5-7.