PLASTICIENS VOLANTS

Lauantai 22.8.2009 klo 16.29


Eilisillan Taiteiden yön Plasticiens Volants -esitys Helsingin Esplanadilla ja Senaatintorilla oli hieno spektaakkeli.  Valtavaa heliumtäytteistä valasta, merikäärmettä, meduusaa, kalaa riitti ihmismassojen keskellä ja yllä.  Merihevosetkin kirmasivat kuin hevoset kedolla konsanaan.  Monet lapset olivat rakentaneet myös omia merenelävien asuja.

Tungos oli valtava, mutta tunnelma hyvä.  Miksi me ihmiset emme osaa olla aina näin sovussa?  100 000 ihmistä mahtui Helsingin keskustaan kun sopu tilaa antoi.  Tosin Hesarin netissä sitten luki, että joissakin paikoissa osa ihmisistä oli työntänyt muita saadakseen paremmat paikat itselleen. 

Ihmisten itsekkyys pääsi taas valloilleen.  Syntiinlankeemuksen taakka toimii noinkin, ja se ajaa ihmisiä ja kansoja törmäyskursille sotiin asti. Silti saamme yrittää parhaamme jokainen paikallamme rauhan hyväksi.  Lopullinen rauha saapuu vasta kun Herra aikojen lopussa palaa Kuninkaana kantamaan omansa Kotiin, mutta yritetään silti olla tässä välillä ihmisiksi.

Paljon on maailmassa tuskaa, mutta on myös toivoa valtavasti.  Itsekin olen saanut tänään katsella toivon näköaloja niin kastemaljan luona kuin vihkialttarin äärellä.  Illalla ehtoollispöydässä avautuu siinäkin ihmeellinen toivon näköala.

Tehdään parhaamme ja toivotaan parasta.  Tiedätkä muuten millä toisella nimellä voit Toivoa kutsua?  Toivo = Jeesus.

Ps. Vielä eilisillan esitykseen palatakseni, ihmeellisiä veden ja maan eläviä voit kohdata myös muun muassa Jobin kirjassa; katso vaikka Job 38-40.