HITSIPILLI KÄDESSÄTorstai 9.9.2010 klo 22.23 Tiedät kuinka aina välillä joku muisto vuosien, vuosikymmenienkin päästä nousee mieleen. Itselläni kävi juuri vähän aikaa näin. Tuokiokuva 26 vuoden takaa palautui aivojen kätköistä ajatuksiini. Turussa ammattikurssilla olin Wärtsilän ammattikoulun pihassa laivan harjoituslohkon päällä hitsipilli kädessä. Raikas syystalven sää. Ei sen kummenpi muisto. Mutta omalla tavallaan merkittävä. Olin siinä harjoittelemassa laivalevysepän töitä, vaikka itse telakalla sitten olinkin putkipuolen töissä. Olin harjoittelemassa. Joka tapauksessa 26 vuotta kulunutta aikaa ei merkitse paljoa kun me jo ajat sitten koulutuksistamme valmistuneet ihmiset olemme aina oppimassa uutta. Aina myös harjoittelemassa uutta monienkin työvuosien jälkeen. Pappinakin jokainen päivä on uuden oppimisen mahdollisuus. Valmiiksi ei tule koskaan. Ja jos luulee erilaisten opintojen ja koulutusten jälkeen olevansa valmis, on kahlinnut itsensä paikalleen. Varsinkin elämän opiskelussa ei vielä matkalla tule kukaan valmiiksi. |
TULE MUKAANLauantai 4.9.2010 klo 17.21 Huomenna Nurmijärven ja Klaukkalan kirkoissa on työkauden avajaismessu, Rajamäen kirkossa työkauden avaus oli jo viime sunnuntaina. Toki Rajamäessäkin messu on myös huomenna. Tervetuloa messuihin! Tervetuloa Nurmijärven seurakunnan monipuoliseen toimintaan! Muista myös Sääksi (kts. aiemmat blogini) huomenna kello 15! |
HEVPerjantai 3.9.2010 klo 7.22 Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aloittanut laaja-alaisen työntekijöidensä koulutuksen kirkon netissä tapahtuvaa työtä varten. Itsekin olen parhaillaan Hengellinen työ verkossa -koulutuksessa. Myös koko Nurmijärven seurakunnan henkilöstöä koskeva koulutus tästä aiheesta lähestyy. Kirkko haluaa olla ajantasalla. Siksi kirkolla on meneillään Hengellinen elämä verkossa -hanke (HEV). Ja kun kirkko haluaa olla aina mielellään vielä askeleen edellä, siksi Nurmijärvenkin seurakunta panostaa voimakkaasti verkkoviestintään ja sosiaaliseen mediaan. Toki taas toistan, että emme unohda perinteisiä viestimiä, - emmekä perinteistä kohtaamista. Nähdään kasvoista kasvoihin, mutta kohdataan myös verkossa. |
ON AIKA OTTAA HAASTE VASTAANTorstai 2.9.2010 klo 6.55 Viime sunnuntaina pohdittiin YLE:n uutisissa naisten ja miesten välisen uskonnollisuuden eroa. Arvioidaan, että kaikissa uskonnoissa naisten miehiä suurempi uskonnollisuus näkyy myös Suomessa kirkkoon kuulumattomien sukupuolijakaumassa. Miespuolisia kirkkoon kuulumattomia kansalaisiamme on noin 540 000 ja naisia 400 000. Toki tiedämme, että myös monelle miehelle uskonnolliset asiat ovat tärkeitä, ja että monelle miehelle henkilökohtainen usko on elämän kantava voima. Ja joka tapauksessa siis edelleen suurin osa Suomen miehistä kuuluu jompaan kumpaan kansankirkkoomme, luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Paljon on tietysti Suomessa myös muita kristittyjä, esimerkiksi helluntailaisuuden tai vapaakirkollisuuden piirissä. Joka tapauksessa 940 000 kansalaistamme, miehiä ja naisia, on kirkolle suuri haaste. Jokainen ihminen kuitenkin pohjimmiltaan kaipaa elämäänsä pyhän kokemista ja kestävää perustaa riippumatta siitä, minkäasteiseksi kokee tämänhetkisen uskonnollisuutensa. Saamme rehellisesti tuoda esiin sen tosiasian, että kirkon sanomassa pyhä Jumala - ja Jumalassa elämän pettämätön perusta - on kohdattavissa ja vastaanotettavissa. Tässä siis silti tarvitaan meitä kaikkia. Olemmeko me kirkon jäsenet siksi valmiita tulemaan entistä ihmisläheisemmiksi ja entistä selkeämmin Vapahtajastamme kertoviksi? |
TALKOILLA, VAPAAEHTOISESTIMaanantai 30.8.2010 klo 6.34 Viime perjantaina oli Sääksissä sekä Hyvinkään että Nurmijärven seurakunnan tiloissa suunnistuksen suurtapahtuman Kytäjä-Jukolan kiitosjuhla talkoolaisille. Samaan aikaan Yritysten yössä Klaukkalassa oli liikkeellä seurakunnan erikoisnuorisotyön vapaaehtoiset Operaatio Saappaassa. Eilen sunnuntaina oli vapaaehtoistyön kirkkopyhä Nurmijärven kirkossa, jossa seurakunnan vapaaehtoiset siunattiin uuden työkauden palvelutehtäviin. Jukolan Viesti on aina valtava talkootyön voimannäyte. Seurakunnilla on vahva vapaaehtoistyö ja Nurmijärvelläkin tämä työ vahvistuu koko ajan. Ihmisillä on alttiutta huomata lähimmäisiämme. Seurakunta on luonteva väylä tähän palvelutyöhön. Aktiivisesti kehitämmekin vapaaehtoistyötämme ja samalla tahdomme pitää mahdollisimman hyvää huolta myös vapaaehtoisistamme. Tulisitko mukaan? Lisätietoja saat esim. seurakunnan ja kunnan yhteiseltä vapaaehtoistyön koordinaattorilta Anneli Järviseltä. Yhteyden Anneliin saat vaikka Nurmijärven seurakunnan vaihteen kautta: 09 878 9960. |
PAKISTANPerjantai 27.8.2010 klo 12.18 Me elimme huippuhelteessä. Pakistan on hukkua veteen. Me emme näe pakistanilaisten hätää silmästä silmään, emme kuule itkua ja valitusta. Televisio ja lehdet suodattavat kuitenkin hädän niin tehokkaasti, että meidän on vaikea tajuta, että kyseessä on valtava inhimillinen hätä. Haastan jokaisen blogieni lukijan mukaan Pakistanin tulvien uhrien auttajaksi. Jo ropokin auttaa. |
ÄLÄ TURRU TUTTUUNTorstai 26.8.2010 klo 18.52 Eilen kuljin lähiesimiestemme ja -naistemme koulutusta koskeneen palaverin jälkeen yhdessä kouluttajien kanssa Nurmijärven kirkon pihassa matkallamme seurakuntakeskukseen. Molemmat kouluttajat ihastelivat Nurmijärven kirkon ja kirkonmäen kauneutta. Uusin silmin ei ota asioita itsestään selvyytenä. Onko meille monille kolmen erilaisen, mutta jokaisen omalla tavallaan kauniin kirkkomme viehätys ja seurakuntamme laaja hieno palvelu niin tuttua, että niihin on jo turtunut? Ehdotan taas ajatusta, että pelkkä keskiviikkoisen Nurkkarin seurakuntapalstan lukeminen palauttaa mieleen sen kaikkialla Nurmijärvellä tehtävän ja tavattoman monitahoisen työn, jota seurakunta tekee nurmijärveläisten parhaaksi. Saman tuloksen saat katsomalla nettisivujamme. Virkistävää on myös käydä Nurmijärven seurakunnnan Facebookissa. Ja paras tapa kohdata seurakunnan palvelu on osallistua messuihin, tilaisuuksiin, toimintaan itse! Klaukkalan yritysten yössä ja Rajamäen kyläpäivässä on niissäkin kotiseurakuntasi läsnä. Yritysten yössä on myös hieno kanttoriemme konsertti Klaukkalan kirkossa. Tai muistathan myös Nurmijärven seurakunnan Sääksin leiri- ja kurssikeskuksen käyttöönottojuhlan ja Leirikappelin vihkimisen sunnuntaina 5.9. kello 15. Sääksin keskiviikon saunailtoihin ehdit tämän kesän osalta vielä 8.9. Älä turru tuttuun, vaan tutustu lisää! |
PIHALLATorstai 19.8.2010 klo 22.11 Käytin aamulla auton määräaikaishuollossa. 15 000 kilometriä oli tullut taas täyteen. Vaan tarvitsee se auto tiuhemminkin erilaista hoitoa, bensaa, pesua jne. Ihminenkin tarvitsee erilaista huoltoa, lääkärintarkastuksia, messussa käyntejä, tuttujen kohtaamista. Myös tuntemattomien kanssa juttelu on virkistävää. Lääkärintarkastukset ovat useimmilla harvakseltaan, messussa käynnit toivottavasti tiuhaan. Joka tapauksessa ihan joka päivä tarvitsemme monenlaista huoltoa. Tarvitsemme saada ja tarvitsemme antaa hymyjä. Tarvitsemme rukousta. Ja aika lailla menee hukkaan hyvä päivä, jos ei kertaakaan ehdi pysähtyä hetkeksi pihalle katsomaan kukkaa tai lintua. |
HYVÄ SUOMI!Tiistai 17.8.2010 klo 17.56 Aamun Helsingin Sanomat uutisoi maailman parhaasta maasta. Meille suomalaisille on hunajaa kuulla kuinka arvostettu yhdysvaltalainen viikkolehti Newsweek asettaa tuoreessa erikoisnumerossaan Suomen maailman parhaaksi maaksi. Ulkoministeri Alexander Stubb toteaa, että Newsweekin tunnustuksen ansiosta "jokainen suomalainen voi olla vähän aikaa rinta rottingilla." Näin teemme. Ja jatkamme työtä yhteisen Suomemme hyväksi. Aikanaan johdin Porin Prikaatin 1. Jääkärikomppanian 1. Joukkueen 1. Ryhmää. Tapanani oli sanoa: "Miehet, ykkösyys velvoittaa - tsempataan taas yhdessä täysillä". Ykkössija maailman maiden joukossa velvoittaa. Rakennetaan siis entistäkin parempaa Suomea. Yhdessä. |
JUURI NYT ON AIKAMaanantai 16.8.2010 klo 7.07 Oletko huomannut, että juuri nyt on ajankohtaista valitsijayhdistysten perustaminen 14.-15.11.2010 olevia seurakuntavaaleja varten. Seurakuntavaaleissa Nurmijärvellä valitaan vuoden 2011 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi 33 jäsentä seurakunnan ylimpään päättävään elimeen kirkkovaltuustoon. Tärkeää on saada eri ikäisiä ehdokkaita mukaan vaaleihin. Siksi myös nuoret aikuiset lähtekää nyt liikkeelle. Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat ja niiden liitteet tulee toimittaa kirkkoherranvirastoon viimeistään 15.9.2010 kello 16.00 mennessä. Katso lisää asiasta esimerkiksi viime keskiviikon Nurmijärven Uutisissa olleesta kuulutuksesta tai Nurmijärven seurakunnan kotisivuilta: www.nurmijarvenseurakunta.fi. |
SOITA MUMMOLLETorstai 12.8.2010 klo 10.53 Soita Mummolle -kampanja huipentui eilen Soita Mummolle -päivään (katso vaikka tämänpäiväistä Ilta-Sanomien verkkolehteä). Helsingissä Narinkkatorilla sai eilen soittaa jopa ilmaiseksi mummolleen. Mistä on siis kyse ja ennen kaikkea - miten tästä eteen päin? Sosiaalisissa medioissa ja suusta suuhun alkoi huhtikuussa kampanja, jossa muistuttiin läheisten huomioon ottamisen tärkeydestä. Siis myös omien isovanhempien. Kampanjan järjestänyt Stefania Passera voi nyt huokaista helpotuksesta suuren järjestelyponnistuksen jälkeen. Ei Stefania varmasti kuitenkaan ole pahoillaan, jos kampanja jatkuu nyt epävirallisesti edelleen ja yhä laajeten. Itselläni ei ole ollut enää 30 vuoteen isovanhempia elossa. Onneksi sitä voi soittaa silti kenelle tahansa, jota haluaa ilahduttaa yhteydenotolla. Juuri pari päivää sitten soitin yhdelle iäkkäälle ihmiselle ihan kuulumisia kysellen. Keskustelu virkistää kaiken lisäksi aina molempia osapuolia. Kenelle sinä tänään soitat? |
ISO, PIENI RIPARIN KÄYNYTTorstai 12.8.2010 klo 6.57 Sadat seurakuntamme nuoret ovat käyneet rippikoulun tänäkin vuonna, monet juuri nyt kesällä. Joillakin ripari on vielä tulossa syyskaudella. Riparin jälkeenkin nuoremme tarvitsevat tukea ja rohkaisua kristittynä kasvamisessa. Anna rohkeasti nuorellesi tilaa kysellä elämän perusasioita. Tulkaa myös yhdessä seurakuntaan kysymään ja löytämään vastauksia. Myös riparien isoset ovat kasvuvaiheessa. Jos nuoresi on juuri ollut isosena, muista rohkaista häntäkin tuntemaan yhä lisää armollista Jumalaa. |
SIUNATTU KOULUTIEMaanantai 9.8.2010 klo 19.34 Moni ekalle luokalle lähtijä on taas ollut siunattavana koulua varten kirkoissamme. Nurmijärven ja Rajamäen kirkoissa siunaamiset olivat eilen ja Klaukkalan kirkossa eilisen lisäksi myös tänään. Myös kaikille heille koulutien aloittaville, jotka eivät nyt olleet kirkossa, saamme pyytää Jumalan huolenpitoa. Sinäkin voit vaikka päivittäin muistaa lastenlastasi tai naapurin lasta rukouksessa. Pyytää varjelusta sinne koulutielle ja pyytää hänelle koko elämän tielle hyvän Jumalan siunausta. Saa sitä murkkuikäistäkin koululaista muistaa rukouksessa. |
MYRSKY OPETTAAMaanantai 9.8.2010 klo 8.46 Illalla kun olin matkalla virastolta kotiin jouduin keskelle nopeasti puhjenutta ukkosmyrskyä. Salamat, tuuli ja sade olivat auton ratissakin koettuna melkoinen juttu. Ja vielä kun olin juuri autotallista juoksemassa sisälle salama iski lähistölle kunnon rysäyksellä. Me ihmiset luulemme hallitsevamme paljon sellaista, jonka suhteen olemme kuitenkin kovin pikkutekijöitä. Harha siitä, että hallitsemme luontoakin, karisee nopeasti myrskytuulen keskellä ja salamoiden ryskätessä. Luonnonvoimien edessä on pakko olla nöyrä. |
HUH HELLETTÄSunnuntai 8.8.2010 klo 20.13 En halua valittaa, talvella on kylmässä mukava muistella huippuhelteitä. Ja tätä lämmintä todella nyt riittää. Nytkin viikonloppuna on niin kastamassa puutarhassa kuin jumalanpalveluksissa kirkossa alban kanssa todella tarjennut. Kuuma ja kostea ilma oli myös Nurmijärven markkinoilla. Seurakunnan kojulla vapaaehtoisemme ja työntekijämme palvelivat silti iloisin mielin. Ja Marittan suurilla jääpaloilla jäähdyttämällä vedellä riitti kysyntää. Vapaaehtoisistamme oli osa paimeniksi pukeutuneina kutsumassa joulukirkoista tuttujen leikkilampaiden kanssa pieniä ja isoja kuulemaan Hyvästä Paimenesta. Pienimmät saivat samalla askarrarrella itsekin lampaita. Mielenkiintoista oli kuulla lähikojun pitäjän kokemuksia. Hän on itse aikanaan ollut lammaspaimenena vuoristossa. Välimeren ympäristössä paimenet ovat edelleen nykyaikaa. Myös Hyvä Paimen on edelleen nykyaikaa kaikkialla Nurmijärvelläkin. Katso lisää Hyvästä Paimenestasi: Luuk. 15: 1-7 ja Joh. 10: 1-21. |
TOIVOA?Perjantai 6.8.2010 klo 7.01 Hiroshiman muistopäivä on tänään 6.8.1945 olleen atomipommin johdosta. Hiroshima on nykyään jälleen elävä ja eloisa kaupunki. Atomipommi oli hirvittävä asia, mutta ihanaa on nähdä ihmisen tahto eteen päin hirveyksienkin keskeltä. Moni ihminen on elämässään kokenut henkilökohtaisen atomipommin. Jollekin se on ollut avioero, toiselle alkoholismi, kolmannelle konkurssi. Moni on kohdannut työttömyyden, sairautta... Jos tänään kysyt, onko toivoa, vastaan: toivoa on! Vaikka Hiroshiman vuoksi katsomme historiaan, katsomme kuitenkin myös tänään samalla kohti toiveikasta tulevaisuutta. Jumalaan luottaen saamme uskoa, että lopulta aina tulevaisuus on valoisa. |
OSOITTAA YLÖSTiistai 3.8.2010 klo 6.45 Oletko huomannut? Rajamäen kirkon torni näkyy moneen suuntaan erityisen pitkälle. Se on kuin sormi, joka osoittaa ylös. Osoittaa taivaalle muistuttaen, että Taivas muistaa meitä. |
LOMAPerjantai 2.7.2010 klo 23.57 Tänään minulla oli vapaapäivä - vaikka välillä vähän töihin livistinkin:) - ja samalla vapaani olikin jo kesälomani alkusoitto kun virallinen lomani alkaa huomenaamulla. Illalla oli mukava laskeutuminen lomatunnelmiin Taaborilla Selman juonet. Nähdäänhän viimeistään elokuun alkupuolella vaikka sunnuntaina 8.8. Nurmijärven kirkossa messussa, Nurmijärven markkinoilla Kirkonkylän torilla tai taas illalla Nurmijärven kirkossa kouluun lähtevien siunaamisessa? Tai vaikkapa Sääksin saunaillan lähetyshartaudessa keskiviikkona 11.8. tai torstaina 12.8. Nurmijärven siunauskappelissa lauluillassa? Muistathan kuitenkin, että seurakunta palvelee sinua myös heinäkuussa. Esimerkiksi sanottakoon messut ja tiekirkot niin Rajamäessä, Kirkonkylässä kuin Klaukkalassa, Nurmijärven kirkon museokahvila... Kesäisistä lauluilloista heinäkuussa on Klaukkalan vuoro, Nurmijärven kirkossa on konsertti, on Taaborin jumalanpalvelus. Ja Sääksissä tietysti saunaillat jatkuvat. Seurakunta ei ole kesäterässä, tule ja elä omaksesi tueksesi sekä iloksesi seurakunta myös kesässä! |
KAIKKIALLA, KAIKILLETorstai 1.7.2010 klo 16.42 Päivällä olin ensin palaverissa Klaukkalassa ja siirryin sieltä sitten seuraavaan tilaisuuteen Uotilaan. Suuren, kaupunkimaisen taajaman keskeltä keskelle maaseutua pellon reunaan. Nurmijärven seurakunta tiedostaa alueensa moni-ilmeisyyden ja onkin keskittänyt voimavaransa seurakuntalaistensa, ja kuntalaisten kaikkiaan, palvelemiseen myös alueellisesti kattavalla tavalla. Hyviä esimerkkejä tästä ovat mm. lapsi- ja diakoniatyömme. Tärkeää on myös muistaa, että ei ole ihmistä, joka ei tarvitsisi Kristusta. Asuinpaikasta, ammatista tai mistä tahansa muusta tällaisesta seikasta riippumatta ihmiseltä puuttuu tärkein, jos hän ei ole vielä saanut kohdata Jeesusta Vapahtajanaan. Herran Jeesuksen esittelemisessä ihmisille, tällä ydinosaamisalueellaan, seurakunta haluaa palvella jokaista nurmijärveläistä. Otathan palvelun vastaan? |
HEINÄKUUTorstai 1.7.2010 klo 6.29 Kesä on täynnä upeutta. Alkukesän vihreys on saanut vaihtua heinäkuun täyteyteen. Edessä on aikanaan sadonkorjuunkin aika. Riipaisevan lyhyt kesämme on, mutta varmaan juuri siksi niin ihana. Että jokaisen kesän hetken osaisimme elää nauttien ja kiittäen. |

